Näkymättömiä sankareita tekemässä

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Millaisesta tuotannosta Invisible Heroes -tv-sarjassa on kyse?

– Invisible Heroes on Chilen sotilasvallankaappauksen aikaan (1973) sijoittuva, tositapahtumiin perustuva, draamasarja, joka kertoo kahden suomalaisdiplomaatin tarinaa.

– Tapani ja Lysa Brotherus ja Ilkka Jaamala, yhdessä Ruotsin suurlähettilään Harald Edelstamin kanssa, auttoivat turvaan yli 2000 chileläistä vasemmistolaista ja Salvador Allenden hallituksen kannattajaa, jotka joutuivat pakenemaan henkensä kaupalla.

– Yle on kehitellyt tarinaa, joka perustuu Heikki Hiilamon kirjaan Kuoleman listat, jo useamman vuoden ajan. Minä olen tullut mukaan tuotantoon suomalaisen tuotantoyhtiön Kaiho Republicin kautta loppukeväästä, ja työskentelen tuotannossa Suomen linjatuottajana.

– Kuvaukset alkoivat 11.6. Santiagossa ja viimeinen kuvauspäivä tapahtumien keskipisteessä on syyskuun puolivälin tienoolla. Suomessa sarjaan kuvataan muutama päivä. Sarja on pääasiassa suomalaisten ja chileläisten tarina. Käsikirjoittajia on kaksi, suomalainen Tarja Kylmä ja chileläinen Manuela Infante. Niin ikään ohjaajia on kaksi; Mika Kurvinen Suomesta ja Alicia Scherson Chilestä.

Olet tehnyt töitä monessa maassa ja maanosassa. Millainen työskentelymaa Chile on?

– Olen pitkähkön elokuvatyöurani aikana kerännyt neuloja kartalle Utsjoelta, Australian Gold Coastilta, Saksan Frankfurtista ja Espanjan Sevillasta Santiago de Chileen. Olisi voinut luulla että kulttuurierolla läimitään poskelle sitä lujempaa, mitä kauemmaksi fyysisesti liikutaan. Sitä kuvitteli että lumen keskeltä ponnistava tipahtaa täysin toisenlaiseen maailmaan, kun päiväntasaaja ylitetään. Mutta kulttuurierot, mitä työn tekemiseen tulee, ovatkin pääasiassa korvien välissä. Perusteiltaan tekeminen on samanlaista ihan joka puolella.

– Tiettyjä eroja löytyy; työryhmät ovat lähes poikkeuksetta suurempia kuin Suomessa. Taiteellisesti vastuullisten pelonsekainen kunnioittaminen lyö välillä hidastetta hommaan. Jos joku asia on epäselvä, käy selvittelyprosessi usean ihmisen kautta. Tällaisia tilanteita varten on hyvä heittää soppaan suomalaismauste, joka ei arkaile esittää suoria kysymyksiä. Olen langettanut tämän tehtävän itselleni. Chile on tekemisen tavaltaan kallellaan ”ameriikanmalliin”, hieman vanhentunein kalustoin.

– Virastovierailut ovat painuneet lähtemättömästi mieleen; hyppyinä aikaan ennen tietotekniikkaa. Chile on ajan patinoima, noin kaikin puolin. Santiago on ruskea kaupunki. Kuin seepian sävyyn filtteröity kuva. Suomalaisen silmään Chilessä pistää kadulla asuvien ihmisten määrä. Siltojen alla asuvat lapset. Hetkittäin latautuu verkkokalvolle liikaa kuvaa, joka ahdistaa. Ahdistaa se, että ei tiedä miten voisi auttaa – voisiko jotenkin auttaa. Varuillaan saa myös koko aika olla. Aina on lähimain joku, joka haluaa verottaa ”turistia”.

Millaista on tehdä töitä monikulttuurisessa ja -kansallisessa työryhmässä?

– Kulttuurivaihto ei koskaan ole pahasta. Vaikka välillä kieli- ja työskentelykulttuurimuuriin tuleekin törmänneeksi, tietää lähtevänsä työmatkalta rikkaampana. Hihaan jää kavereita, kertomuksia, faktaa ja fiktiota – tulee kokeneeksi monta ahaa-elämystä tajutessaan, että noin juuri minäkin ajattelen, 14 000 kilometriä pohjoisemmassa. Me ihmiset olemme samanlaisia. Yhteentörmäykset johtuvat yleensä ihan samoista syistä kuin kotimaassakin.

Millaisia ajatuksia sinussa on herättänyt ja herättävät sarjan taustalla olevat tapahtumat?

– Tarina, joka suomessa luettuna oli ”vain” yksi historian tapahtuma kohtauksiksi ja dialogiksi saatettuna, heräsi todella henkiin sillä siunaamalla kun ensimmäinen chileläinen alkoi kertoa omakohtaista kokemustaan sarjan tarinaan liittyen. Ihmisen käsittämätön kyky julmuuteen kanssaihmisiään kohtaan käy kirjoituksia kovemmin iholle, kun kohtaa miehen, joka kävelee kuvauspaikalle ja sanoo: minä olin tuolla.

– Siinä sitä tuijottaa stadionia ja kelaa pikana mielessään tarinaan kirjoitetun; tuhannet kidutetut ja tapetut. Vieressä seisoo mies ja sanoo: sotilaat eivät koskaan seisoneet noin, ase olalla roikkuen. Sotilailla oli aina sormi liipaisimella.

TV-sarja Invisible Heroes esitetään Ylellä ensi keväänä. Kuva: Tarja Jakunaho

Millaisia keskusteluja olet käynyt paikallisten työkavereiden kanssa vuoden 1973 tapahtumista?

– Työryhmässä jokaisella on joku kosketus tuon ajan tapahtumiin. Äidit, isät, sedät ja tädit joutuivat toimenpiteiden kohteiksi – työryhmäläisten perheitä on rikottu. Joku on päässyt pakoon, joku on kadonnut. Jonkun äiti erotettiin yliopistosta, koska tämä ei allekirjoittanut sotilasjuntan pyrkimyksiä.

– Yksi työkaveri on viettänyt lapsuudestaan 4 vuotta Ruotsissa, koska isäänsä, Allenden hallituksen työntekijää, kehotettiin pakenemaan vapaaehtoisesti – jotta on myös mahdollisuus joskus palata.

– Työkaverit muistavat, kuinka sukulaiset salakuljettivat maalta ruokaa ja kuinka piti varoa sanomisiaan. Tapahtumista on niin vähän aikaa, ei edes ihmisikää, 1973 oli eilen – ja diktatuurin aika Chilessä jatkui 90-luvulle saakka.

– Ihan jokaisella santiagolaisella tuntuu olevan kosketus vuoden 1973 tapahtumiin. Chile on yhtä kuin pääkaupunkinsa, joten se mikä kosketti konkreettisesti juuri Santiagoa ja Valparaísoa, heijastui kaikkialle muuallekin Chileen. Pinochetin aikakaudella maasta pakeni satojatuhansia ihmisiä, tuhansia tapettiin – ja katosi.

Muistaako kukaan paikallinen sarjan kuvaamia tapahtumia? Jos niin, miten?

– Santiago on lähes 8 miljoonan asukkaan kaupunki, jossa työryhmämme jäsenet ovat törmänneet lukemattomia kertoja ihmisiin, joita suomalaiset ja ruotsalaiset ovat auttaneet.

– Ruotsin silloinen suurlähettiläs Harald Edelstam oli Santiagossa varsinainen julkkis, ja hyvin arvostettu henkilö, jonka auttamia ihmisiä on tullut vastaan lääkäriasemalla ja ravintolan henkilökunnassa.

– Suomalaiset, tunnetusti vaatimattomat, näkymättömät auttajat, puursivat itsestään meteliä pitämättä. Täällä Suomi ja Ruotsi osataan sijoittaa kartalle, ihan huikealla tarkkuudella. Työryhmässä on jäseniä, joiden sukulaiset ovat saaneet apua suomalaisilta.

Miten Chilen historia näkyy katukuvassa?

– Chileläiset lähtevät todella herkästi barrikadeille. Santiagossa ei mene viikkoa ilman mielenosoitusta. Eikä silloin puhuta parisataapäisestä, ujosta marssista, vaan tuhansien ja kymmenien- jopa satojentuhansien ihmisten mielenilmauksista.

– Kaupungin pääkatu täyttyy naisasian puolesta, koulutuksen alasajoa vastustavasta, aborttilain muutosta tai vaikkapa kulttuuriministerin eroa vaativasta ihmismassasta. Ja kun kulttuuriministeri ehtii erota/erotetaan ennen suunniteltua mielenosoitusta, muuttuu tapahtuma tukitapahtumaksi.

– Maa on edelleen jakautunut. Kärjistetysti ovat olemassa ne joilla on rahaa, ja ne joilla ei ole rahaa. Keskiluokka on pääosin köyhää keskiluokkaa. Valta on harvoilla ja ”vallattomat” ovat silmiinpistävästi jalkapareina puistoon kyhätyn pahvilaatikkoasumuksen alla.

Pablo Nerudan hautajaiset Invisible Heroes -sarjan kuvauksista. Kuva: Tarja Jakunaho

– Chilessä ei uskallettu osoittaa mieltä ennen kahdeksankymmentäluvun loppua, mutta sitten kun pää mielipiteen ilmaisulle aukeni, sitä tuskin on helppo tukkia. Tämän sai aikaan itse Pinochet, joka omissa silmissään demokraattisena johtajana halusi rehdit vaalit, jotka sí-äänillä olisi voittanut. Kansa aloitti No-liikkeen ja näin mies lopulta syöstiin vallasta.

– Ihmiset kyllä osoittavat mieltään, mutta eivät tunnu muutoin käyttävän ääntään. Nykyinen presidentti on valittu noin 15 prosentin ääniosuudella, kokonaisäänestysprosentin jäädessä vähän yli 30 prosenttiin.

Santiagossa ilmanlaatu on ollut viime aikoina kurja. Miten se on vaikuttanut työntekoon?

– Santiago sijaitsee ikään kuin kattilan pohjalla Andien kainalossa. Kahdeksanmiljoonaisen kaupungin kaduilla liikkuu päivittäin miljoonia autoja, ja niiden nostattama pakokaasumatto jää kellumaan kaupungin ylle, joten ilmanlaatu on heikko.

– Maailman puhtainta ilmaa – kuten joku netissä kiertänyt video tiesi kertoa – hengittävä suomalainen, jos toinenkin, on sairastunut keuhkoperäisiin tauteihin ja sinukset kyllä kantavat tuhdin ilman taakkaa.

– Tunnen itseni kipeäksi tämän tästä – ja olo vaihtelee huomattavasti jopa vuorokauden sisällä. Ilmanlaatu on heikoimmillaan juuri näin talvella kesäkuusta syyskuuhun. Kesällä kaupunkilaisia kurittaa kuuma ilma, joka niin ikään jää kattilaan vellomaan.

– Kaiken tämän lisäksi Santiago sijaitsee Etelä-Amerikan mannerlaatan reunalla, joten maanjäristysvaara on todella suuri. Huhtikuun käynnillä saimme herätä sängyn liikkeeseen, mutta nyt meneillään oleva jakso on saatu oleilla vallan tärinättä.