Ison tehtaan sulkeminen tai mittava ympäristövahinko voi suistaa kunnan sekä taloudelliseen että sosiaalisiin ongelmiin. Joskus kyse on myös maineesta, kuten Nokian vesikriisissä, kun väärin avattu hana johti 400 000 litraa jätevettä juomaveteen.
Kuntien on pitänyt arvioida riskejä vuodesta 2012 lähtien, mutta suurten kuntienkin kesken riskienarvioinnissa on isoja eroja.
Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKSin julkaiseman tutkimusraportin mukaan ongelmana on usein, ettei riskienhallinnalla ole kytkentöjä kuntien toimialan käytäntöihin eikä etenkään poliittiseen päätöksentekoon. Niinpä riskienhallinta jää hyödyntämättä.
Poikkeuksiakin on, sillä osassa kuntia päättäjät osaavat perätä riskianalyysejä, kun käsiteltävänä on iso tai uusi kokonaisuus.
Vastauksissa käy ilmi, että joissakin suurissa kunnissa päättäjät eivät piittaa riskianalyyseistä, vakka niitä olisi saatavilla.
”Joskushan käy niinkin että jos, siis poliitikkojen kanssahan niin helposti käy niin, että jos siel on hyvin väkevä tahto johonkin asiaan niin sitten kun alkaa puhua riskistä niin sanotaan että ’ole ihan hiljaa nyt, ei me haluta kuulla’”, yksi talousjohtajista kertoo.
Varhain aloittaneilla paras seuranta
Raportissa kartoitettiin 7 suurimman kaupungin riskienhallinnan tilaa.
Parhaiten riskienhallinta on hoidossa Helsingissä, Espoossa ja Tampereella. Ne ovat aloittaneet riskien arvioinnin muita aiemmin esim. isojen projektien yhteydessä. Muut ovat ryhtyneet arvioimaan riskejä vasta uuden kuntalain myötä vuonna 2012, jolloin arvioinnista tuli pakollista.
Kaupungeittain vaihtelee, kuinka ne seuraavat ja ennakoivat esimerkiksi taloudellisia, sosiaalisia, henkilöstöön liittyviä, strategisia ja maineriskejä. Jotkut seuraavat mm. henkilöstön saamia uhkauksia.
Alkuun kaupungit ovat turvautuneet riskienhallinnassa ulkopuolisiin konsultteihin erinäisten projektien takia, mutta päätyneet sittemmin palkkaamaan omaa henkilöstöä tai muuttamaan henkilöstön työnkuvia.
Riskipäälliköillä hyvin erilaiset taustat
Riskienhallinta alkaa KAKSin raportin mukaan muodostua omaksi ammattiryhmäkseen. Kaupunkeihin on palkattu joko riskinhallintapäälliköitä tai riskipäälliköitä. Heidän taustansa ovat hyvin erilaiset.
Tyypillisesti kuntien riskinhallinnan päälliköllä on poliisin, pelastusalan, puolustusvoimien tai ammattikorkeakoulun turvallisuusalan koulutus, mutta osalla myös hallinnon alan korkeakoulutus. Kokemusta löytyy mm. YK-komennuksista.
Riskipäälliköiden koulutustaustojen ja työhistorian erot näkyvät siinä, mitä asioita riskienhallinnassa painotetaan ja millaisia työvälineitä käytetään. Tavallisesti käytössä on vain normaali taulukko-ohjelma, jota seurataan. Tosin Espoossa riskien raportointiin on hankittu siihen tarkoitettu ohjelmisto.
Jotkut riskipäälliköistä ovat arvioineet kaupunkinsa riskiprofiilia, jolloin myös mahdolliset toimenpiteet on mietitty etukäteen vastuutuksia myöten. Tällöin yleensä kaupungissa dokumentoidaan ja raportoidaan myös toteutuneita vahinkoja, läheltä piti -tapauksia ja muuta tietoa riskien kehittymisestä.
Epäluulo istuu tiukassa
Kaikissa tutkituissa kunnissa riskinhallintaa ei ole pidetty kovinkaan tarpeellisena, varsinkin kuntien talousjohto epäilee sen toimivuutta.
”(…)pahimmillaan se on vain sellainen temppu, et kirjotetaan jotain sinne riskikohtaan, kun sitten voi miettiä että toisaalta, jääkö ne isommat riskit sitten kuitenkin ulkopuolle (…)”, yksi haastatelluista talousjohtajista toteaa.
Riskienhallintaa pidetään joissakin kaupungeissa vain uutena raportointivaatimuksena, jolla ei ole juurikaan vaikutusta. Tutkimusraportin mukaan kyse saattaa olla, että kaupunki ei ole nähnyt riskienhallinnan mahdollisuuksia.
Tutkimusraportti Riskien hallinnan käytännöt Suomen suurimmissa kaupunkikonserneissa julkaistiin maanantaina. Tutkimusryhmään kuuluivat Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakoulun professori Jukka Pellinen, Jyväskylän kaupungin laskentapäällikkö Vesa Voutilainen, apulaisprofessori Antti Rautiainen, tutkijatohtori Kari Sippola ja yliopistonlehtori Toni Mättö.
uutiskirje 