Kansainvälisessä toimintaympäristössä on poikkeuksellisen paljon haasteita. Ison-Britannian todennäköiseltä näyttävä sopimukseton ero Euroopan unionista lokakuun lopussa jakaa brittejä, mutta yllättävän monet myös eroa vastustavista briteistä suhtautuvat siihen puhtaasti brittiläisenä ilmiönä. Brexit tullee vaikuttamaan kielteisesti ei vain muuhunkin Eurooppaan vaan potentiaalisesti koko maailmaan.
Populistisen oikeiston kannatuksen voimakas kasvu ihmetyttää monissa maissa, ei vähiten Ruotsissa ja Suomessa. Siihenkin suhtaudutaan pääosin kuin kyse olisi vain kotimaisesta ilmiöstä. Pidän epätodennäköisenä, että populistien samanaikainen voittokulku eri maissa on sattumaa.
Politiikka on valtaosin maiden sisäistä. Kansainvälinen politiikkakin on suurelta osin kotikatsomoita varten. Tästä brexit on valitettava esimerkki – brexitiin johtaneen prosessin keskeiset syyt ovat konservatiivisen puolueen sisäinen hajaannus ja UKIP-puolueen taannoinen uhka.
Keskittyminen kotimaiseen kehitykseen voi vaikeuttaa eri ilmiöiden samankaltaisuuden näkemistä. Oikeistopopulismin samanaikaista nousua saattavat hyvinkin selittää samat tekijät eri maissa, eivät vain yksittäiset kotimaiset tekijät. Oma veikkaukseni on, että hyvinvointivaltion heikentäminen kylmän sodan loppumisen aikoihin on yhteinen taustatekijä.
Brexit, oikeistopopulismi ja mielivaltaiset autoritääriset poliittiset johtajat eri maissa, myös Euroopan unionin sisällä, ovat yhteinen uhka niille järjestelyille, joiden puitteissa ainakin Pohjoismaat ovat viime vuosikymmeninä menestyneet. Yhteiseen uhkaan tulisi vastata yhteistoiminnalla.
Vaikkei se juuri nyt kovin todennäköiseltä näytä, on täysin mahdollista etteivät Euroopan unioni ja Nato (johon Tanska ja Norja kuuluvat) selviä niistä poliittisista haasteista, joita oikeistopopulismi ja autoritäärisyys asettavat. Turvallisin varasuunnitelma on elvyttää ja kehittää yhteistyötä talouden ja politiikan alueella muiden Pohjoismaiden kanssa.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
lehti 