Huippurikkaat ovat tänä syksynä suurennuslasin alla. Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja Huipputuloiset kertoo heidän demokratian vastaisista asenteistaan.
Matti Tuomalan Markkinat, eriarvoisuus ja valtio luotaa huipputuloisten rikastumisen taustan Esko Ahon hallituksen vuoden 1993 verouudistukseen, joka kannusti muuttamaan tulot kevyemmin verotetuiksi pääomatuloiksi. Nytkin kaikkein varakkaimpien suomalaisten yleisin veroprosentti on 34 – sama kuin noin 50 000 euron palkkatuloilla.
Rikkaista puhuminen ärsyttää monia. Kantolan ja Kuuselan kirjan ilmestyessä käytiin keskustelua sen tutkimusmenetelmien oikeellisuudesta. Kun pitkäaikaistyöttömiä kyykyttävää aktiivimallia säädettiin pari vuotta sitten, eduskunnassa perusteluksi riitti yksi iltapäivälehden artikkeli työn välttelijöistä.
Pohjoismaiden neuvoston vasemmistoryhmän pääsihteeri Mia Haglund kirjoitti Ylioppilaslehteen kolumnin provosoivalla otsikolla Syödään rikkaat. Sitä syytettiin vasemmiston väkivaltafantasiaksi. Itse tekstissä Haglund esittää maailmanlaajuiseksi omistuskatoksi ”näin alkajaisiksi vaikka kohtuulliset 10 miljoonaa”.
Otsikko on mukaelma 1700-luvulla eläneen valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseaun lauseesta ”kun ihmisillä ei ole enää mitään syötävää, he syövät rikkaat”.
Varallisuuden uusjako rikkaita verottamalla on viime aikoina saanut kannatusta taloustieteilijöiden piirissä. Liiallinen rikkaus näivettää talouskasvua, keskittää valtaa ja on yhteiskunnallinen haitta.
Taloustieteen maailmantähdeksi muutama vuosi sitten noussut Thomas Piketty esittää uudessa kirjassaan Capital and Ideology jopa 90 prosenttiin nousevaa varallisuusveroa miljardööreille. Pikettyn mukaan Yhdysvalloissa talouskasvu puolittui vuoden 1990 jälkeen, kun miljardöörien määrä alkoi kasvaa.
On syytä painottaa, että tässä puhutaan äärimmäisen rikkauden lopettamisesta, ei rikkaiden.
uutiskirje 
