YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi ennen maanantain ilmastohuippukokousta olevansa paljon optimistisempi kuin vielä puoli vuotta sitten.
Globaali kansalaisjärjestöjen verkosto Climate Action Network puolestaan totesi kokouksen jälkeen hallitusten puheenvuorojen olleen pettymys.
Molemmille näkemyksille on perusteensa. Konkreettiset teot – tai edes lupaukset – ovat ongelman suuruuteen nähden yhä suorastaan vähäpätöisiä. Päästöt nousivat viime vuonna jälleen uuteen ennätykseen, eikä edes kasvun taittuminen ole näköpiirissä.
Maailman johtajat pallottelevat vastuuta toisilleen. Harva heistä tajuaa vieläkään, että tämän hetken edelläkävijät olisivat jo lähitulevaisuudessa monessa suhteessa etulyöntiasemassa.
Silti jotain on muuttunut. Tietoisuus ilmastokriisin vakavuudesta on tavoittanut useampia ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin.
Tietoisuus synnyttää painetta poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan, mutta käynnissä on kilpajuoksu aikaa vastaan.
Monien arvioiden mukaan ihmiskunnalla on kymmenkunta vuotta aikaa tehdä niin radikaaleja muutoksia, että ilmastonmuutoksen pahimmat seuraukset voi vielä välttää. Jonkun ratkaisevan kynnysarvon ylittyminen voi kuitenkin tehdä ilmastonmuutoksesta itseään kiihdyttävän, peruuttamattoman prosessin jo sitä ennen.
Mitä aikaisemmin käydään tositoimiin, sitä helpommalla ja halvemmalla päästään.
On turha kiistellä siitä, lähtevätkö ratkaisut ihmisten henkilökohtaisista valinnoista vai ison mittakaavan päätöksistä. Molempia tarvitaan, koska on kiire.
Ratkaisujen on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaisia. Itse ilmastokriisi ei ole oikeudenmukainen: heikoimmassa asemassa olevat ja vähävaraiset kärsivät siitä eniten sekä globaalisti että kunkin maan sisällä.
Tarvittiin lapsi, Greta Thunberg, tekemään aikuisen työ ja antamaan kasvot maailman huolelle. Asiaperustelujen puuttuessa ilmastokriisin kiistäjät pilkkaavat Thunbergia esimerkiksi siitä, että hän on lapsi. Heitä ei tunnu haittaavan, että ilmastopölvästien kruunaamaton kuningas, Donald Trump, käyttäytyy kuin lapsi.
uutiskirje 
