Työterveyspsykologi työhyvinvoinnista – tärkeintä on itsensä kuunteleminen

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Työterveyspsykologi Marjo Pennonen kuunteli asiakkaidensa kohtaloita runsaat kahdeksan vuotta. Nyt tarinoiden pohjalta on syntynyt hänen esikoisteoksensa Minä olen kuin sinä (Kirjokansi 2019), joka sisältää 50 lyhyttä minämuotoista tarinaa. Ne kertovat keskenmenosta, yksinäisyydestä, potkuista, avioeroista…

– Työssä kuulen päivittäin lukuisia tarinoita, Pennonen kertoo.

– Kirjan tarinoista olen kuullut monia eri versioita. Ne ovat kertyneet mielen uumeniin.

Pennosen tarinat ovat fiktiota.

– Mutta tuskin niitä olisi syntynyt ilman tätä työtä, hän sanoo.

Pennonen haluaa kertoa siitä, että ihmisestä ei välttämättä näe päälle päin, minkä kanssa hän painiskelee.

– Haluan tässä suorituskeskeisessä elämässä tuoda esiin sitä, että kaikilla meillä on vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, hän sanoo.

– Haluan tuoda myös esimiehille ja työkavereille näkyväksi sitä, että työyhteisössä on monenlaisia ihmisiä monenlaisine murheineen. He eivät ole vain suorittamassa työtään ja se pitäisi ottaa huomioon.

Kuuntele itseäsi

Pennosella on valmistumassa myös työhyvinvointia käsittelevä tietokirja, joka julkaistaan alkuvuodesta.

– Vaikka kaikilla on vastuu työhyvinvoinnista, pääpaino kirjassa on siinä, mitä työntekijä itse voi tehdä työhyvinvointinsa eteen. Se tarkoittaa omien rajojen tunnistamista, kun on kyse jaksamisesta.

Työhyvinvointiin liittyvät niin arvot ja asenteet kuin ammatillinen osaaminen ja elintavat.

– Tärkeintä on itsensä kuunteleminen, se, että huolehtii itsestään joka tavalla. Moni tiedostaa, että on ollut pitkään kuormittunut, mutta ei tee asialle mitään. Pitäisi uskaltaa pysähtyä ja kuunnella, mitä tarvitsee ja haluaa.

Pennosen kokemuksen mukaan työelämä on paljolti vedetty hyvin tiukoille.

– Toki on ala- ja yrityskohtaisia eroja. Mutta monesti kuulee, että kun joku jää vaikkapa eläkkeelle, tilalle ei oteta ketään, vaan työt jaetaan jäljelle jääneille. Niin puristetaan ihmisistä kaikki mehut.

Aivot eivät saa lepohetkiä.

– Ihmiset hoitavat montaa tehtävää aivotyönä yhtä aikaa ja se kuormittaa. Monelle työelämä on niin hektistä, että vaikka jaksaa tehdä työnsä, illalla kotona ei sitten jaksakaan enää mitään.

Esimies esimerkkinä

Pennonen toteaa, että johdolla ja esimiehillä on suuri vastuu siinä, että näyttävät itse mallia.

– Jos esimies on aina ensimmäisenä ja viimeisenä toimistolla, ei sieltä muutkaan tunne voivansa lähteä, vaikka työt olisi tehty.

Ihmiset kokevat riittämättömyyttä. Töitä ei koskaan saa valmiiksi.

– Koko ajan on odottamassa töitä, joiden monesti pitäisi olla jo tehtynä silloin, kun ne annetaan.

Tärkeintä on itsensä kuunteleminen.

Pennosen kokemuksen mukaan tilanne on sama niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

– Ihmisen työnteko alkaa hiipua, jos hänet ajetaan ahtaalle. Ilman lepoa ja palautumista ei jaksa vuosia ja vuosikymmeniä.

Pennonen arvioi, että suomalaiset ovat keskimäärin hyvin tunnollisia ja haluavat tehdä työnsä hyvin.

– Joskus lukee vaikkapa lehdistä kommentteja, joiden mukaan työntekijät tarkoituksellisesti lepsuilisivat. Minulla on päinvastainen kuva. Ihmiset pyrkivät olemaan työssään hyviä, mutta joskus voimavarat eivät riitä.

Hyvällä mielellä töihin

Pennonen muistuttaa siitä, että on olemassa myös sellaisia työyhteisöjä, joissa ihmiset voivat hyvin. Niihin työntekijä menee mielellään töihin.

– Ihmiset voivat olla siellä omana itsenään ja ovat oikeissa työtehtävissä, Pennonen luettelee.

– Usein vaikutusmahdollisuudet työhön on keskeinen asia työhyvinvoinnin kannalta.

Pennonen sanoo, että huono johtaminen tulee usein esiin asiakkaiden puheissa.

– Joku saatetaan ylentää esimieheksi 20 vuoden työrupeaman jälkeen ilman koulutusta esimiestyöhön. Vaikka subjektiosaaminen olisi hyvää, ei välttämättä osata olla esimiehenä.

Hän painottaa sitä, että työntekijöitä kannattaa kuunnella.

– Yleensä he itse tietävät hyvin, mitä heidän työssään voisi parantaa, jotta he voisivat paremmin, hän sanoo.

Joskus yksi asia risoo työntekijää.

– Yleensä pyrin painottamaan sitä, että pitää vaikuttaa niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa. Joskus se on oma pääkoppa.