Amerikkalainen Arthur Miller (1915–2005) teki kovimman hittinsä uran alkuun. Lehtimiehestä näytelmäkirjailijaksi vaihtaneen Millerin Kauppamatkustajan kuolema tuli ensi-iltaan 1949 Broadwayllä ja sai pian lujan aseman realistisen draaman kärkiryhmässä. Kauppamatkustaja Willy Lomanin ja perheen kujanjuoksua on seurattu maailman teattereissa seitsemän vuosikymmentä. Usein Suomessakin.
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho ohjaa nyt Kauppamatkustajan kuoleman talon päänäyttämölle. Lomanin perheeksi on saatu kiintoisa kokoonpano: Willy Lomania näyttelee Hannu-Pekka Björkman, hänen Linda-vaimoaan Kristiina Halttu ja heidän poikiaan Aku Hirviniemi (Biff) ja Samuli Niittymäki (Happy). On myös tärkeitä sivuhahmoja, kuten Petri Liskin esittämä Willyn ystävä Charley ja Jukka-Pekka Palon näyttelemä myyttinen Ben, Willyn isoveli.
Millerin teksti on avoin ja monisärmäinen. Myllyaho ohjaa näytelmän koko lailla ajattomaan ja sanoisiko perhekeskeiseen suuntaan. Taustalla toki kummittelee USA:ssa 1929 puhjennut ja kaikkialle vyörynyt lama, talouden romahdus ja uusjako. Vaikka fiasko antoi Willy Lomanille ja miljoonille muille potkun persuksiin, siihen vain viitataan kuin luonnonlakiin.
Onni ja menestys
Liioin 2000-luvun talousoloihin ei vedetä liian suoria rinnastuksia, jollaiseksi voi tosin lukea Charleyn tuskastuneen kysymyksen Willylle: ”Mitä on työ josta ei edes makseta?” Sitähän ne ovat nykymaailman satojen miljoonien ihmisten työt – alustatalouksineen, kevytyrittäjyyksineen, nollatuntisopimuksineen.
Enemmänkin näytelmä pureutuu ihmiskuvaan ja arvoihin.
Alkukohtauksissa vilisee hyvin tässä pärjätään -pintakuvia, joiden kohta säröillessä perheen idylliin alkaa revetä pahoja railoja ja tyhjiä kuiluja. Asetelma, joka pohjaa toiveisiin, harhakuviin ja suoranaisiin valheisiin, on sortuva täysin.
Lomanin perheessä on opittu rooleihin ja vuorosanoihin, joissa pitäytyminen johdattaa onneen ja menestykseen. Raha on paitsi tavoite myös luotettava mittari, keskeisin väline tiellä kohti kipeästi janottua sosiaalista arvostusta. Jyrkinkin individualisti elää asemaa tavoitellen laumassa.
Willy Loman on ongelmakimppu, kiitoksella elävä epävarma mies, joka raivokkaan ahkerasti rakentaa kuviteltua onnelaansa. Kaikkien tulee sopeutua häneen. Vaimolla ja pojilla on paikkansa, yhtä lailla kuin tienesteillä, osamaksuilla tai rakastajattarella. Pomon myötämielinen ele vuosikymmenien takaa on ylintä, mitä Willy muistaa.
Linda-vaimo on miehensä pyrinnöt nöyrästi sisäistävä hyssyttelijä. Ei tohdi enää parsia sukkiakaan Willyn läsnä ollessa, se kun aiheuttaa tälle pahan mielen. Lopussa, Willyn haudalla, hän ei osaa surra mutta kertoo ilolla, että 25 vuoden talolainan viimeinen erä on maksettu!
Biff- ja Happy-veljeksissä kiteytyvät eri strategiat. Kumpikaan ei ole nauttinut isän varauksetonta tukea. Verrattoman ahdistavassa ravintolakohtauksessa Happy-pikkuveli rehvastelee entiseen malliin isoveli Biffin edes koettaessa tavoittaa rehellistä otetta elämään, kun taas Willy-isä on leijumassa yhä syvemmälle illuusioihinsa. Kaikki puhuvat ohi ja ristiin, täysin rinnoin, yhteyttä ei löydy.
Näyttämöllä särkyy pettäviä unelmia, jotka on pystytetty pettäville unelmille. Voimme todeta, että se on koomisen päämäärän ansaittu tuho, farssin päätös, mutta yksilöä katsoen myös murhenäytelmä. On totta, että jokainen ihminen ei kykene nappaamaan sitä iisiä miljoonaansa, vaan siihen (lujasti mutta turhaan) uskoneille pettymys on syvä.
Psyykkinen hajoaminen
Miller ilmentää ihmisen psyykkisen hajoamisen. Myllyaho esittää sen suoraan, sekä tilanteina että päänsisäisenä umpikujana, ihailtavan milleriläisittäin. Onneksi hän ei nojaudu mihinkään suosittuihin diagnoosipainotteisiin muotteihin. Lyhyesti vain: katsokaa, miten ihmisen päälle kertyy liikaa kuormaa, ja miten hän sitten luhistuu…
Myllyaho myös operoi suvereenisti eri aikatasoin, mikä korostaa ihmismielen kompleksista ja ei-kronologista rakennetta. Monet Willyn paineista ovat kauan sitten syntyneitä, mitä Ben-veljen osuus korostaa.
Ensemble onnistuu hillityn huone- ja puhenäytelmän keinoin, tyyli kulkee mieluummin hieman enemmän ala- kuin ylärekisterissä. Näytteleminen pysyy maltillisen rajoissa.
Lavastus ja puvustus – miellyttävän vähäeleiset videotkin – tukevat kokokuvaa hyvin. Samuli Laihon säveltämä ja esittämä urkumusiikki vahvistaa puristavaa tunnelmaa.
Esitys on tumma, mutta haaksirikon kuva kirkas.
Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema. Kansallisteatterin suuri näyttämö. Ohjaus Mika Myllyaho. Suomennos Aleksi Milonoff. Esitykset 7. 5. 2020 asti.
lehti 