Matti Vesterinen syntyi Karttulassa 26.03.1934 ja kuoli 20.12.2019 Keravalla. Ammatiltaan hän oli maalari ja toimi eri työmailla luottamusmiehenä. Maalareiden luottamus syntyi aikoinaan hyvän päässälaskutaidon ansiosta. Mestareiden tarjoamat urakat määriteltiin kohteessa ja pinta-alojen laskeminen vaati hyvää päässälaskutaitoa, sillä koulutus ja apuvälinetaso ei tuolloin ollut nykyisen kaltainen. Taskulaskimetkin olivat vielä kaukana tulevaisuudessa.
Ollessaan Tarvontien työttömyystyömaalla hän tutustui Veikko Saartoon, jonka kanssa alkoi parantamaan työttömyystyömaan olosuhteita. Tuolloin hän liittyi myös SDNL.n ja SKDL.n jäseneksi. Kansakoulun käyneenä järjestötyö vaati lisää tietämystä, joten kuusikymmenluvulla hän meni Sirolan Opiston pitkälle kurssille. Tästä työura siirtyi järjestöihin.
Matti meni töihin Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon ja sieltä sittemmin SKDL:n Uudenmaan piiriin piirisihteeriksi. Ajatuksiltaan hän oli demokraattinen sosialisti, joka ymmärsi, että asioita voidaan muuttaa ja kehittää vain pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Kirkasotsaisuus ja fanaattisuus olivat tekijöitä, joilla ei saavuteta mitään, vaan asiat vaativat eri yhteiskunnallisten näkemysten yhteensovittamista. SKDL:n piirisihteerinä toimiminen edellytti, myös kekseliäisyyttä talouden hallinnassa, koska piirin talous oli tiukalla. Rahaa järjestötyöhön hankittiin yhdistysten yhteistä voimaa hyväksikäyttäen arpoja myymällä, matkoja järjestämällä, tilaisuuksilla, kynttilä ym. tavaran kaupalla jne. Arpojen myyntipaikat toreilla testattiin ensin itse, jolloin saatiin myyntipaikan kannattavuus selville. Piiri yhdessä Finn-Arvan kanssa tuki myyntipaikkaa ja sai siten pienen provision koko alueen myynnistä. Piiri mahdollisti näin yhdistysten taloudellisen toiminnan eteenpäin viemisen.
Isäämme Matti Vesteristä pyydettiin usein kansanedustaja ehdokkaaksi Uudellemaalle, mutta hän kertoi saavansa enemmän aikaan tekemällä vaalityötä muiden eteen. Matin aloittaessa kansandemokraattien asema Uudellamaalla oli heikko, mutta sittemmin voimasuhteet muuttuivat ja he saivat kolme kansanedustajaa eduskuntaan (Veikko Saarto, I-C Björklund ja Pauli Uitto). SKDL:n sisäiset voimasuhteet kääntyivät kansandemokraattien eduksi hänen toimiessaan piirisihteerinä. Peruskivenä aktiivinen järjestötyö, jonka avulla ihmiset puhalsivat yhteiseen tavoitteeseen.
Matti Vesterinen siirtyi myöhemmin SKDL:n keskustoimistoon talouspäälliköksi. Muistan hänen kommenttinsa. ”Tavoitteena on tehdä SKDL:stä taloudellisesti omavarainen järjestö. Organisaatio, joka ei ole riippuvainen NKP:n tai SKP:n taloudellisesta tuesta”. Siirtyessään Veikko Saarron poliittiseksi sihteeriksi liikenneministeriöön hän kertoi, että nyt SKDL pärjää omillaan, mikäli siellä muistetaan vahtia kuluja, eikä päästetä niitä karkaamaan. Tämä mahdollisti hänen siirtymisen Veikko Saarron poliittiseksi sihteeriksi. Näin hän pääsi vaikuttamaan asioihin toista kautta.
Matti Vesteristä arvostettiin eri poliittisissa ryhmissä hänen yhteistyökykyjen takia. Viimeiset työvuodet hän oli VR:n isännöitsijänä vastuualueenaan maankäytön ja kaavoitushankkeiden edistäminen Suomessa. Pääpaino oli VR:n omistamien maa-alueiden kehittäminen yhdessä kuntien ja kaupunkien kanssa.
Hän toimi valtion tilintarkastajana, Finnairin tilintarkastajana, kunnallisen eläkesäätiön hallituksessa, Pohjolan liikenteen hallituksessa, Kansan Uutisten hallituksessa, Työväenjärjestöjen Eläkesäätiön hallituksessa, Keravan kaupungin valtuustossa jne. jne. Hänellä oli monia yhteiskunnallisia luottamustehtäviä.
Matti Vesterinen kuului siihen poliitikkojen sukupolveen, joka ymmärsi, että yhteiskunnallinen kehitys vaatii eri poliittisten ryhmien ja virkamiesten välistä yhteistyötä. Aikakausi oli ns. komiteoiden aikakautta, jolloin rakennettiin nykyisen sosiaaliturvan perusta, koulutusjärjestelmä, terveydenhuolto, työttömyysturva jne. Kaikki tämä saatiin aikaan yli eduskuntakausien jatkuvien työryhmien yhteistyöllä. Yhteiskuntaa kehitettiin tasa-arvoiseksi, koko kansaa hyödyntäväksi kokonaisuudeksi. Henkilökohtainen etu oli toissijainen, koska sen tavoitteleminen ei ollut tärkein poliittinen tehtävä.
Asiat, joita tänään pidetään itsestään selvyytenä, on 60–70-luvulla tehdyn poliittisen toiminnan tulosta. Aikakauden, jolloin kvartaali politiikka ei ollut keskeinen työtapa, vaan asioiden pitkäkestoinen kehittäminen. Jean-Claude Juncker on todennut: ”Tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme valituksi uudelleen, jos teemme sen”. Tämä on valitettavan usein vallitseva kuva nykypolitiikassa.
Henkilökohtaisen edun ensisijalle asettaminen poliittisessa toiminnassa on vastoin poliittisen toiminnan tavoitteita ja periaatteita. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, jossa henkilökohtaiset tavoitteet ovat toissijaisia. Tätä vanhaa poliittista kulttuuria kaipaamme nykyiseen yhteiskunnalliseen toimintaa. Tätä periaatetta isäni ja moni muu nyt jo ikääntynyt poliitikko edusti. Tältä osin asiat aiemmin olivat paremmin.
Kukkatervehdyksen rahat voit lahjoittaa Yrjö Sirola Säätiön tilille Fi56 1521 3000 0017 78, laita viestiksi Matti Vesterinen. Isämme haluaa näin tukea yhteiskunnallista tutkimusta ja kulttuuria.
Tapio Vesterinen
uutiskirje 