Vuoden ensimmäiset kaksi kuukautta työmarkkinoilla on vietetty pitkiä hautajaisia. Kilpailukykysopimukseen sisältyvät 24 palkatonta tuntia poistuvat ala kerrallaan. Jatkoa seurannee sinne asti, kun kylvetään jo uusilla vihdoilla, sillä kuntien ja valtion sopimusneuvotteluissa vasta verrytellään.
Vaikka kiky-tunnit poistuvat, kiky jatkuu. Palkansaajien osuutta sosiaaliturvan rahoituksessa nostettiin pysyvästi ja yritysten vastaavasti laskettiin. STTK:n laskelman mukaan tulonsiirto palkansaajilta elinkeinoelämälle oli kiky-vuosina kuuden miljardin euron luokkaa ja se jatkuu, kunnes mahdollisesti joskus toisin sovitaan.
Kiky on nyt siinä vaiheessa, että voidaan tehdä yhteenvetoa. Mitä sillä saavutettiin? Oliko se edes tarpeen? Miksi 24 tunnista tuli niin iso asia tällä kierroksella? Vastaajana on nykyään Tehyn ekonomistina toimiva Ralf Sund. STTK:n pääekonomistina hän oli tekemässä vaikutuslaskelmia alusta alkaen.
”Tämä palautti taas tiettyjä perusasioita mieleen vanhalle vasemmistolaiselle.”
Kilpailukykysopimus solmittiin kesällä 2016. Sitä ennen tapahtui paljon. Vuoden 2015 vaalivoittajan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ryhtyi ajamaan, Sundin mukaan survomaan, yhteiskuntasopimusta ennen kuin hallitusta oli edes muodostettu. Lähtölaukaus tapahtui hotelli Presidentin tiloissa, jossa satakunta ihmistä vietti yhden viikonlopun ”murjomassa” sitä.
– Muistan hyvin yhden pyöreän pöydän keskustelun, missä työnantajat heittivät vakavaksi tarkoitetun ajatuksen, että työaikaa on lisättävä keskimäärin sata tuntia.
Tästä lähdettiin ja prosessi jatkui eri muodoissa pääministeriksi nimitetyn Sipilän johdolla kuukausikaupalla. Sata tuntia pysyi mukana pitkään. Matkan varrella hallitus myös uhkasi pakkolaeilla, joilla olisi heikennetty vuosilomalakia, sairausajan palkkausta, sunnuntailisiä ja ylityökorvauksia.
Lisäksi hallitus uhkasi 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla entisten päälle.
Tätä taustaa vasten ay-liike taipui kompromissiin eli kikyyn, joka Sundin mielestä oli palkansaajille ”vähemmän huono” ratkaisu.
– STTK:n hallituksessa se oli loputonta arpomista, että mitä voidaan tehdä. Kaikki vaihtoehdot näyttivät huonoilta, Sund muistelee.
Selkävoittoja ei kannata ottaa
Miksi 24 kiky-tunnista tuli niin suuri asia – puolin ja toisin – tällä kierroksella?
Sundille tämä on osittain arvoitus, sillä palkattomien kiky-tuntien arvo työvoimakustannuksissa on yksi prosentti, kun otetaan huomioon se, että niitä ei toteutettu läheskään kaikkialla. Työnantajat puhuvat 1,4 prosentista, mutta silloin 24 lisätunnin kattavuus olisi ollut täydellinen.
Nyt tehdyissä sopimuksissa palkankorotukset ovat yli kolminkertaiset, yleensä 3,3 prosenttia.
Muutamia selityksiä on.
– Ekonomistin kalupakista löytyy sellainen selitys, että ihmisten vapaa-ajan arvostus tässä ajassa on korostunut. 24 tuntia on tässä mielessä enemmän kuin 24 tuntia.
– Kun otetaan avuksi myös psykologin kalupakki, niin kyllä tämä ratkaisu pakkolakeineen ja kaikkineen toi palkansaajille sellaisen tunnun, että meidät vedettiin kölin alta mennen tullen. Ja heti kun tulee tilaisuus, niin täältä pesee takaisin.
Työehtosopimusneuvottelujen vanha sääntö on, että 6–0-voittoa ei kannata koskaan ottaa, vaikka voisi. Sundin mukaan tästä on osittain kysymys. Rekyyli tulee ja selkävoiton kustannukset peritään myöhemmin korkoineen.
Hallaa tuottavuudelle
Sitten mennään taloustieteeseen.
”Tämä ratkaisu pakkolakeineen ja kaikkineen toi palkansaajille sellaisen tunnun, että meidät vedettiin kölin alta mennen tullen.”
– Tästä on laaja taloustieteellinen kirjallisuus, että työajan lisääminen on kyseenalaista tuottavuuden kannalta. Siihen liittyy aina tuottavuuden notkahdus. Kun mennään toiseen suuntaan, tapahtuu päinvastoin. Joka kerta kun työaikaa on lyhennetty, on nähty pieni positiivinen tuottavuuden lisäys. Ja tuottavuus on viime kädessä se sampo, mistä tätä hyvää jaetaan. Sotien jälkeen aineellinen elintaso ja tuottavuus ovat nelinkertaistuneet.
Työvoimakustannusten alentamisen lisäksi kikyn piti nimenomaan parantaa tuottavuutta. Puhuttiin loikastakin.
Sund väittää, että jos rahapuolella saa liian helposti voittoja, ei tuottavuuteen – joka on kestävin tapa parantaa kilpailukykyä – enää tarvitse satsata samalla tavalla.
– Olen esittänyt hypoteesin, että jos saa kustannuspuolella läpi historiallisen tavoitteen, joka oli nimellispalkkojen alentaminen, niin johtaako se alitajuisesti välinpitämättömyyteen tuottavuudessa. On poistettu yllyke kehittää jatkuvasti tuottavuutta. Se on koko Länsi-Euroopassa huonoa, mutta Suomessa erityisen huonoa. Selittääkö kiky jonkin osan tästä? En tiedä, mutta on aihetta epäillä. Silloin kiky-lasku onkin aikamoinen.
Sama vene sittenkin
herrojen puhetta
Kilpailukykysopimuksella Sipilä tavoitteli kolme kertaa viiden prosentin talkoita. Ne koostuivat sisäisestä devalvaatiosta, palkkojen nollaratkaisuista ja tuottavuuden kasvattamisesta.
Sund uskoo Sipilän olleen vilpitön, kun hän puhui samassa veneessä olemisesta ja kaikkien uhrautumisesta.
– Naiivisti kuvittelin itsekin, että tässä on joku projekti, kääritään hihat ja tehdään jotain. Ilmeisesti sellaista tarkoitusta ei koskaan ollutkaan, vaan tämä oli Sipilän hyväuskoisuutta, että kun yrittäjät näkevät nimellisansioiden laskevan ensimmäistä kertaa Suomessa, niin hekin tekevät jotain. Ei tällaista tapahtunut, ainakaan tilastoissa ei näy mitään.
– Tämä palautti taas tiettyjä perusasioita mieleen vanhalle vasemmistolaiselle. Tässä yhteiskunnassa on kuitenkin sovittamattomia ristiriitoja ja laaja yhteinen tahto on vaan herrojen puhetta. Hyväuskoisuus pois, oli tämän tapauksen opetus.
Hyväntahtoinen oli ajatus myös siitä, että yritykset käyttävät saamansa maksualennukset työllistämiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Työnantajan eläkemaksu aleni ja työntekijän nousi 1,2 prosenttiyksikköä 2017–2020. Työttömyysvakuutusmaksussa vaikutus samaan suuntaan oli 0,85 prosenttiyksikköä. Työnantajan sosiaaliturvamaksun alennus oli noin prosenttiyksikkö. Vuodesta 2020 alkaen työnantajan sosiaaliturvamaksun alennus on pysyvästi vähintään 0,58 prosenttiyksikköä.
Osa näistä alennuksista valui osinkoina yritysten omistajille, osa kannattavuuteen ja osa myös kilpailukykyyn. Samaan aikaan kikyn kanssa alkoi kuitenkin kansainvälisen talouden voimakas nousu. Sund korostaa, että tämä on jälkiviisautta, mutta siinä suhdannetilanteessa olisi selvitty pelkillä parin vuoden nollaratkaisuilla ilman kikyn haittavaikutuksia yhtä hyvin.
Kokonaisarvio negatiivinen
Kikyn vaikutusarvioissa on iso haarukka. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan se lisää työllisyyttä 20 000–42 000 henkilöllä vuoteen 2022 mennessä. Työajan pidennyksen vaikutus olisi tästä 8 000–16 000 työpaikkaa. SAK:n luvuissa määrä on 2 000 pienempi, mutta joka tapauksessa plussalla.
Sundin mukaan sitä ei voi kiistää, etteikö kiky olisi ollut nostamassa työllisyysastetta edellisen hallituksen tavoitteeseen, joka oli 72 prosenttia. Hintaa hän pitää kuitenkin kovana.
Jo edellä oli puhetta sopimuksen haitallisista vaikutuksista tuottavuudelle.
– Jälkiviisaasti ajateltuna saldo ei käänny plussalle. Funktionaaliset tuloerot kasvoivat eli voitot lisääntyivät, palkkatulot ei. Tämä on haitallista koko kansantaloudelle. Meiltä puuttuu keynesiläisittäin sanottuna tehokasta kysyntää, joka on talouskasvun kannalta ongelma.
– Näillä seikoilla kokonaisarvio kikystä kääntyy jälkiviisaasti spekuloiden jonkin verran negatiiviseksi. En silti kiistä sitä, että jos työtä halpuutetaan, niin totta kai tavara menee paremmin kaupaksi.
Lopuksi tulee kysymys siitä, loppuivatko kiky-tunnit sopimuksista vai muuttivatko ne vain muotoaan, kuten työnantajapuoli on asian ilmaissut.
– Pääsääntö on, että 24 lisätuntia kuopattiin. Ja piste. Mutta toisaalta: 24 tunnin vastineena on työaikajoustoja sopimuksissa jonkin verran lisätty. Ne vaihtelevat aloittain paljon. Lisätunnit – 24 – haudattiin, mutta hieman siitä koitui hautajaiskustannuksia, vastaa Sund.
uutiskirje 
