Yhdysvalloissa Joe Bidenin hallinto on tarttunut ripeästi lainsäädäntökynään. Tammikuussa virkaan astunut presidentti on perunut lukuisia edellisen presidentin tekosia, mutta hän on tehnyt myös merkittäviä talouspoliittisia ja koronakriisiin vastaamiseen liittyviä päätöksiä. Näistä kiivainta keskustelua on viime päivinä herättänyt 1,9 tuhannen miljardin dollarin talouspaketti, jolla on tarkoitus auttaa kansalaisten selviytymistä koronaviruksen taloudellisista seurauksista.
Kiinnostavinta koronapaketissa on ehkä se, että siitä käytävä julkinen vääntö osoittaa talouspoliittisen keskustelun muuttuneen Yhdysvalloissa. Kuten näin isojen finanssipoliittisten elvytyspakettien osalta voidaan odottaa, koronapaketille on löytynyt julkisessa keskustelussa myös vastustajia. Merkillepantavaa tällä kertaa on se, että talouspoliittisen keskustelun ilmatilan ovat täyttäneet jokseenkin täydellisesti keynesiläiset makrotaloustieteilijät.
Kunnolla pelin avasi menneellä viikolla presidentti Obaman tärkeä talousneuvonantaja ja nykyisin Harvardin yliopistossa professorina toimiva Larry Summers. Hänen mielestään Bidenin koronapaketti nykymuodossaan ylikuumentaa Yhdysvaltojen talouden, millä on pidemmän päälle Summersin mukaan haitallisia vaikutuksia. Myös Summersin kanssa viime vuosina niin sanotusta sekulaarisesta stagnaatiosta eli pitkittyneestä taantumasta päätöksentekijöitä varoitellut entinen IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard on arvostellut tukipakettia samoilla perusteilla.
Bidenin hallinnosta on vastattu, että ylikuumenemisen pelko on tässä tilanteessa aiheeton: syvässä kriisissä on parempi tehdä liikaa kuin liian vähän. Ekonomistikunnassa Summersin ja Blanchardin kritiikkiä on myös ihmetelty. Suuri joukko keynesiläisiä tutkijoita on tyrmännyt ajatuksen siitä, että kertaluontoinen elvytyspaketti saisi aikaan täystyöllisyyden ja aiheuttaisi sitä kautta inflaation kiihtymisen Yhdysvaltojen taloudessa.
Tarkemmat perustelut sekulaaristagnationisteja vastaan ovat olleet ne, että koronakriisin jälkeen talous on paljon syvemmässä alhossa, kuin miltä nopeasti näyttää. Täystyöllisyydestä ollaan valovuoden päässä. Lisäksi kysyntäelvytys valuu helposti Yhdysvalloista ulkomaille, jolloin kotimaisen talouden lämpeneminen hidastuu. Siksi tämäkin paketti jää todennäköisesti vajaaksi ja lisää elvytystoimia voidaan tarvita.
Vastakritiikin seurauksena Summers tarkensi omaa kantaansa ja tähdensi, ettei varsinaisesti pidä Bidenin koronapakettia finanssipoliittisesti liian suurena, mutta kohdentaisi toimia toisin. Niillä pitäisi hänen mielestään rakentaa vahvemmin mukaan ottavan ja ekologisesti kestävän talouden rakenteita. Kulutuksen tukemisen sijaan pitäisi siis panostaa enemmän investointeihin, jotka muuttavat talouden rakenteita pidemmän päälle. Lisäksi Summers toi esiin, että tarvittaessa valtion velkaantumista voitaisiin vähentää pääomaverotusta kiristämällä.
Näyttääkin siltä, että talouspoliittisen keskustelun rajat ovat liikkuneet Yhdysvalloissa selvästi. Kun ennen vastakkain olivat julkisen talouden sopeuttajat ja keynesiläiset, on kamppailu tällä hetkellä keynesiläisten jäsentenvälistä. Kukaan ei siis enää kiistä kysynnän, elvytyksen ja julkisen velanoton tärkeyttä talouden hallinnassa. Kyse on vain siitä, missä laajuudessa ja minkälaisilla painotuksilla tällaista talouspolitiikkaa tulisi tehdä.
Euroopassa ja Suomessa keynesiläiset tuulet eivät vielä puhalla samalla voimalla. Usein Yhdysvaltojen esimerkki näkyy vanhalla mantereella viiveellä. Ehkä seuraava keynesiläinen vallankumous ehtii meillekin vielä tämän vuosikymmen aikana.
Kirjoittaja on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.
lehti 