Persujen pelko on tyhmyyden alku. Näin on tällä paikalla tullut todettua muutamankin kerran. Vaan minkä teet, kun tuo tyhmyys vain lisääntyy. Perussuomalaisten pelosta kokoomus saattoi itsensä naurunalaiseksi päättämällä äänestää tyhjää EU:n elvytyspaketista. Samasta syystä keskusta järjesti hallituskriisin kehysriihessä.
Vaalikauden välitilinpäätökseen kuntavaaleihin on kuukausi aikaa. Kannatuskyselyiden kärjessä oleva perussuomalaiset iskee erityisesti keskustaan sen perinteisesti vahvoilla alueilla. Keskustaa odottaa taas yksi historiansa huonoin vaalitulos.
Keskustan tuskan voi ymmärtää. Oppositiosta sitä pilkataan säälimättä vasemmistohallituksen apupuolueeksi. Keskusta puhuisi mieluummin punamullasta tai edes uudesta punamullasta.
Kehysriihi oli keskustan viimeinen tilaisuus ennen kesäkuun vaaleja nostaa profiiliaan. Puheenjohtaja Annika Saarikolle oli tärkeää synnyttää vaikutelma, että hän yhdessä pääministeri Sanna Marinin kanssa laukaisi kriisin. Että hallituksessa on kaksi tasavahvaa pääpuoluetta niin kuin punamullan voimavuosina.
Keskusta potee syvää identiteettikriisiä. Se kokee ja luulee edelleen olevansa suuri puolue, jonka sana painaa. Todellisuudessa keskusta on enää yksi monesta keskisuuresta puolueesta, joka voi kiristää vain hallituskriiseillä. Toistuvasti järjestettyinä ne pikemminkin syövät puolueen arvostusta ja vaikutusvaltaa.
Kehysriihen lopputulosta voisi luonnehtia kekkoslaiseksi. Pääministeri Urho Kekkonen julkaisi vuonna 1952 julkisia investointeja puolustavan pamfletin Onko maallamme malttia vaurastua? Silloin kyse oli Pohjois-Suomen teollistamisesta ja aluepolitiikasta.
Nyt hallituksen politiikassa on kyse Suomen osaamisperustan vahvistamisesta ja vihreästä uusteollistamisesta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen leimasi sen riihen jälkeen punavihreäksi hömpäksi. Tämä oli keskustan toinen yritys leimata hallituskumppaneista etenkin vasemmistoliitto ja vihreät toisarvoisiksi.
Sopu syntyi, mutta keskusta rakentaa jo seuraavaa riitaa.
Politiikan toimittaja
lehti 