Politiikan sanastoon kuuluvat keskeisesti ”vakaus” ja ”ennustettavuus”. Suomessa vakautta ovat luoneet vuosikymmenten ajan erilaiset talous- ja työmarkkinapoliittiset mallit, jotka ovat olleet niin pysyviä, että niille on annettu jopa omia nimiä. On pohjoismainen hyvinvointimalli, joka perustuu laajaan miesten ja naisten työssäkäyntiasteeseen ja kohtuullisen korkeaan verotukseen.
On ollut työmarkkinoiden Suomen malli, jossa vientialat aloittavat kulloisenkin työmarkkinakierroksen ja määrittelevät palkankorotusten enimmäistason, jota muut alat pääsääntöisesti noudattavat. Yleissitovuus on huolehtinut siitä, että sopimisesta kieltäytyväkään yritys ei ole voinut lähteä polkemaan palkkoja vaan on velvoitettu noudattamaan alalla sovittuja työehtoja. EU:n tasolla on neuvoteltu nimenkin mukaisesti kasvu- ja vakaussopimus, jossa jäsenmaat sitoutuvat ennakoitavaan talouspolitiikkaan.
Kun perusta ja luottamus on kunnossa, myös kriiseissä, kuten koronan tai finanssikriisin kohdatessa, on voitu neuvotella ratkaisuja niin Suomessa kuin Euroopan tasolla. Keväällä 2020 suomalaiset työmarkkinajärjestöt yhdessä hallituksen kanssa sopivat nopeasti sekä työnantajia että työntekijöitä hyödyttäviä väliaikaisia muutoksia lainsäädäntöön.
EU:ssa neuvoteltu koronaelvytyspaketti rauhoitti puutteineenkin finanssimarkkinoita merkittävästi. Kun Suomen eduskunnassa kokoomus alkoi sekoilla paketin hyväksymisen kanssa, suomalaisen yrityselämän kirkkain tähtikaarti jyrähti vetoomuksella peläten, että paketin ”kaatuminen johtaisi epävarmuuteen, joka olisi myrkkyä käynnistyvälle kasvulle”.
Miksi siis osa elinkeinoelämästä juuri nyt haluaa yksipuolisesti rikkoa vakauden ja ennustettavuuden työmarkkinoilla pilkkomalla sopimisen yritys- ja työntekijätasolle? Tämä logiikka ei aukene vaan synnyttää pelkästään huolta ja uhkakuvia. Onko seuraavaksi edessä yksilöllinen sanelumalli? Veikkaan, että sellaiseen kuuluisivat pienten palkkojen ohella myös mallikkaat työtaistelut. Vakaudesta ei sen jälkeen kannata puhua.
Vakautta odottaa myös kulttuuriala. Minuakin polttelevat teatterinnälkä ja jo viime vuoden tammikuussa hankitut Hassisen koneen keikkaliput. Voisikohan koronarajoitusten mukaisesti avatuilla terasseilla jo kohta kuunnella myös elävää musiikkia?
Kirjoittaja on SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja ja järjestöjohtaja.
lehti 