Arvostettu kaupan henkilöstöjohtaja kysyi perehdytettäviltä esimiehiltä, millä henkilökunta saadaan sitoutettua. (Taustana, että kaupan alan kipupiste on vastentahtoinen osa-aikaisuus.) No, joku esimies ehdotti lippistä, toinen kynää. Perehdyttäjän vastaus oli kuitenkin: “Antamalla riittävästi työtunteja, että sillä elää. Silloin työntekijä ei hae muita töitä.” Harmi kyllä, tuo kunnioittamani johtaja on ollut eläkkeellä jo pitkään.
Luin juuri HUSin ohjeistuksen hoitajien aineettomasta palkitsemisesta; kiitoskortit esim. tekstillä “Ei mikään tavallinen Pekka!” Kiva, mutta näinkö saadaan alalle houkuteltua lisää kipeästi tarvittavia työntekijöitä, näinkö saadaan hoitajat jaksamaan? Puututtiinko resurssipulaan mitenkään?
Uutiset: “Työvoimapulasta tullut kasvun este”. Samaisessa uutisessa Sokotelin toimitusjohtaja valittelee työvoimapulaa. Eikös sieltä juuri irtisanottu 400 henkeä muutama kuukausi sitten?
Uutiset: “Ravintola-alaa vaivaa nyt niin kova työntekijäpula, että jotain on tehtävä – ravintolapomo puuttuisi alan sunnuntailisiin”. Löytyisikö jotain muuta houkutinta tälle heikosti palkatulle alalle? Minä käyn töissä, jotta elän palkallani, eiköhän moni muukin?
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja puhahtaa, että on viisastelua ehdottaa palkkojen nostoa apuna työvoimapulaan. Huti! Palkkojen nostaminen, hyvä johtaminen, ja työntekijöiden arvostaminen ovat LOISTAVIA keinoja työvoimapulaan. Lisään vielä työehtosopimuksen ja lakien noudattamisen, ja työsopimukseen riittävästi tunteja, jotta sillä elää. Eiköhän ole hyviä työnhakijoita jonoksi asti!
Minusta tuntuu, että työntekijä- ja työnantajapuoli elävät aivan eri maailmoissa. Surullista.
Mitä, jos seuraavissa tes-neuvotteluissa puhuttaisiin ihan avoimesti palkasta, joka riittää elämiseen, ja työhyvinvoinnista? Voisi löytyä ratkaisuja työvoimapulaan.
Kirjoittaja on myyjä ja luottamusmies.
lehti 