On järkyttävää, että mielenterveysongelmat ovat alle 35-vuotiaiden yleisin sairauslomien syy.
Työelämä on koventunut: monella työpaikalla on jatkuva kiire – kokeillaan, kuinka pienellä miehityksellä on mahdollista mennä. Työntekijät eivät ehdi tehdä töitään, puhumattakaan, että saisivat työnsä tehtyä niin hyvin kuin haluaisivat, eivätkä he ehdi palautua vuorojen välissä tai edes vapaapäivinä. Taukoja on joillain aloilla käytännössä mahdotonta pitää. Tätä kehitystä ei auta, että työnantajapuoli haluaa eroon työehtosopimuksista ja luottamusmiehistä, jotka voisivat valvoa menoa työpaikalla.
Näinhän tässä viimeaikaisessa hampurilaisketjun tapauksessakin vaikutti olevan, että nuorista työntekijöistä otettiin tehot irti, eikä työpaikalla ollut ketään pitämässä heidän puoliaan.
Työelämässä on paljon määräaikaisia työsuhteita ja aina vain lisääntyvää osa-aikaisuutta naurettavan pienillä työsopimuksilla. Jatkuva huoli työsuhteen jatkosta ja toimeentulosta ei tue kenenkään mielenterveyttä!
Vaikka Käypä hoidossa sanotaan, että masennuksen hoitona terapian ja lääkkeiden yhtäaikainen käyttö on yleensä tehokkainta, moni jää todellisuudessa ilman terapiaa. Kaikilla ei ole varaa edes Kela-terapiaan, yksityisestä puhumattakaan, eivätkä psykologin palvelut kuulu työterveyteen. Miksi muuten eivät? Kipeään polveen saisi apua – miksei sitten, kun kipu on pään sisällä?
Masentunut ei usein edes jaksa hakea apua tai uskoa, että kukaan voi auttaa.
Paljonko maksaa yksi syrjäytynyt nuori? Entä vähän päälle kolmikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt? Miten paljon kärsimystä tuottaa masennus sekä sairastuneelle itselleen että läheisille? Masennuseläkkeeltä ei niin vain pongahdeta takaisin työelämään.
Meillä ei ole varaa päästää ketään tipahtamaan pois työelämästä. Meillä ei ole varaa jättää ketään syrjään.
Kirjoittaja on myyjä ja luottamusmies.
uutiskirje 
