Rakas tuttavani A.-M. Nevalainen halusi osoittaa mieltään. Hän oli aivan raivoissaan eräästä poliittisesta epäkohdasta ja ihmetteli, miksi maan hallitus ei tee mitään. Edes oppositio ei ollut reagoinut asiaan, eikä lehdistökään.
Nevalainen päätti, että koska lehtien tekstaripalstoille kirjoittelu, some-postaukset tai äänestäminen eivät olleet saaneet mitään muutosta aikaan, hänellä ei ollut kuin yksi vaihtoehto: oli järjestettävä niin näyttävä mielenilmaus, että asialta ei voisi enää ummistaa silmiään.
Sen jälkeen kansanedustajat jonottaisivat mielenosoitukseen ottamaan selfieitä A.-M. Nevalaisen kanssa ja pitämään puheita asian tärkeydestä. Tuhatmäärin kansalaisia yhtyisi Nevalaisen mielenosoitukseen kyltteineen ja traktoreineen. Pääkirjoitukset pääsisivät päivittelemään päivittelemästä päästyäänkin päätöntä päättämättömyyttä.
A.-M. Nevalainen leikkasi muropaketista kyltin, keitti termospullollisen kahvia ja pakkasi reppuunsa taitettavan retkituolin.
Nevalainen junaili Helsingin keskustaan. Hän käveli autotielle Suomen parlamentin graniittipalatsin eteen ja istui retkituolilleen. Siellä A.-M. otti käteensä pahvin, jossa oli hänen naseva iskulauseensa.
Eräs hybridiauto pysähtyi aivan hänen eteensä ja tuuttasi vimmatusti. Muiden autojen jo ajettua ohi hybridi ajoi viereiselle kaistalle ja pysähtyi A.-M. Nevalaisen viereen.
– Miten kehtaat tukkia ajoväylää? vihainen kuski huusi mielenosoittajalle.
– Haluan kiinnittää huomiota tähän vaatimukseen, Nevalainen vastasi.
Autoilija luki kyltin tekstin ja rauhoittui hieman.
– Mutta jos häiritset ihmisten autoilua, saat ihmiset vastustamaan tuota välttämätöntä uudistusta. Mikset osoittaisi mieltä Kansalaistorilla, joka on siihen tarkoitettu?
Nevalainen pakkasi mielenosoituksensa ja siirsi sen Kansalaistorille.
Kansalliskirjasto Oodi oli pitkällä Nevalaisen takana ja pyöräilyreititkin olivat kaukana. Täällä hänen mielenosoituksensa ei varmasti häiritsisi ketään.
Nevalainen joi termoskahvia ja söi eväsleipäänsä, kun joukko nuoria lähestyi häntä. Heillä oli mukanaan äänentoistolaitteita, kylttejä, banderolleja ja jopa teltta. A.-M. ilahtui, sillä hänen kansanliikkeensä oli voimakkaassa kasvussa.
– Anteeksi, eräs nuorista sanoi, meille on varattu tämä alue mielenosoitukseen.
– Mutta minä osoitan jo mieltäni täällä.
– Voittehan te liittyä meidän mielenosoitukseemme.
– Mutta minä olen eri asialla, sanoi Nevalainen ja näytti kylttiään.
Nuoret aktivistit olivat häkeltyneitä siitä, etteivät olleet koskaan tulleet ajatelleeksi tätä, ja ehdottivat, että Nevalainen jatkaisi hienoa protestiaan jossain sopivammassa paikassa.
Rakas tuttavani A.-M. Nevalainen siirsi mielenosoituksen kotinsa olohuoneeseen, koska ulkona oli tullut kylmä ja eväät olivat loppuneet. Hän istui tuolilla sohvan edessä ja piti pahvia kädessään.
Kun uudelleensiirrettyä mielenosoitusta oli jatkunut kaksi ja puoli tuntia, Nevalaisen puoliso tuli kysymään, olisiko hänen mahdollista katsoa televisiosta uutisia.
– Ihan turha katsoa, ei siellä kuitenkaan sanota mitään tästä jutusta, Nevalainen vastasi.
– Olen ylpeä siitä, että olet huomannut tämän epäkohdan, puoliso vastasi, mutta katsotaan sinulle joku paikka, missä et ole tiellä.
Yhdessä he siirsivät komerosta talvivaatteet pois, jolloin A.-M. Nevalainen siirsi mielenosoituksensa sinne.
– Haluatko pitää valot päällä siellä? kumppani tiedusteli.
– Tietenkin, Nevalainen vastasi, muutenhan kukaan ei saisi tietää tästä tärkeästä asiasta.
Kirjoittaja on kirjailija,pelisuunnittelija ja yrittäjä.
uutiskirje 