Sote-vaalien äänestysprosentti 47,5 saattoi lopulta olla pettymys tiedotusvälineille, jotka rummuttivat viikkotolkulla ”vaalit eivät kiinnosta ketään” -juttuja. Vahingonilon lisäksi paljon muuta juhlittavaa ei äänestysinnosta voi sanoa. Kun alle puolet ihmisistä käy äänestämässä, on tilanne hyvin huono.
Sote-vaalien kolmen suurimman puolueen näkökulmasta tilanne on kaksipiippuinen. Kun äänestysinto laski huomattavasti kuntavaaleista, nousivat kokoomus, sosiaalidemokraatit ja keskusta jälleen omaan luokkaansa. Perussuomalaiset jäi kauas niistä neljänneksi.
Jos puolueet ajattelevat asiaa kylmän vaalimatematiikan kautta, ei niiden kannata panostaa äänestysinnon kasvattamiseen. Se kun todennäköisesti johtaa esimerkiksi perussuomalaisten kannatuksen kasvuun. Demokratian kannalta tilanne on luonnollisesti päinvastainen, mutta kuten Yhdysvalloista on huomattu, eivät puolueet välttämättä ajattele niin paljon demokratiaa kuin omaa asemaansa.
Suomalainen demokratia on joka tapauksessa vakavan paikan edessä. Äänestyskäyttäytyminen on kehittynyt samoin kuin koulutus – se periytyy. Hyvin koulutettujen vanhempien lapset kouluttautuvat hyvin, osallistuvat demokratiaan ainakin äänestämällä ja ovat aktiivisia kansalaisia. Ja kun asetelman kääntää päinvastaiseksi, muuttuu tilanne. Jos vanhemmat eivät äänestä, tuskin lapsestakaan kasvaa äänestäjä.
Tämän vuoksi yhteiskunnan eriytymiseen tulee tarttua. Kun puhutaan eriarvoisuudesta, on tämä yksi sen ilmenemismuodoista. Paavo Arhinmäki kertoi KU:n eriytymistä koskevassa jutussa erinomaisen esimerkin, miten eriytyminen näkyy kaupungissa.
Koulujen sulkeminen hyväosaisilla alueilla on vaikeaa, koska niitä noustaan puolustamaan. Sosioekonomisesta heikommilla alueilla vain harva jaksaa puolustaa koulua. Kovin yllättävää ei ole, että äänestyskäyttäytymisessä kehitys näkyy samalla tavalla.
Suomalainen yhteiskunta on päässyt tai päästetty tilaan, joka on hyvin huolestuttava. Olemme palanneet luokkayhteiskuntaan, ja nyt moni jättää jo osallistumatta demokratiaan.
”Demokratian kriisi on todellinen, ja suomalaisessa yhteiskunnassa näkyy aika voimakasta hyvinvoinnin jakautumista. Helsingissä pyöräilee vartissa 80 prosentin äänestysaktiivisuuden alueelta toiselle, jolla se on 40 prosenttiyksikköä alempi”, tiivisti Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-alan toimialajohtaja Tommi Laitio Suomen Kuvalehden haastattelussa.
Jos huono-osaisten ääni ei kuulu politiikassa, riippuu heille tärkeiden asioiden eteneminen täysin poliitikoista. Siksi jonkin kaupunginosan hiljaisuus voi olla erittäin vaarallista. Samalla poliitikoille tulee suuri houkutus keskittää kampanjointi ja keskittyä niihin asioihin, jotka kiinnostavat hyväosaista joukkoa. Onhan siellä eniten ääniä jaossa.
Eräs vasemmistolainen kuuli sote-vaalien aikaan ihmettelyä, miksi puolue kampanjoi tietyssä lähiössä. Kyse oli juuri hieman huono-osaisemmasta paikasta, eikä muiden puolueiden kampanjaväkeä siellä näkynyt.
Synkkää kehitystä voi tuskin kääntää kovin nopeasti. Se vaatii laajoja toimia, koska taustalla on yhteiskunnallinen eriytyminen. Juuri tässä vaaditaan niitä kuuluisia rakenteellisia uudistuksia kuten oppivelvollisuuden laajentamista.
Työtä se vaatii luonnollisesti paljon puolueilta ja koko poliittiselta järjestelmältä. Niiden pitää pystyä perustelemaan, miksi ihmisten kannattaa luottaa niihin.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja
uutiskirje 
