Putinin Venäjässä on yhä enemmän fasistisia piirteitä, sanoo Aleksanteri-instituutin entinen johtaja Markku Kivinen – ”Mitään vasemmistolaista siinä ei ole”

Venäjä on normaali maa. Emeritusprofessori Markku Kivisen vastaus kysymykseen hätkähdyttää. Tarkemmin ottaen Kivinen lainaa edesmenneen kollegansa Pekka Sutelan lausahdusta.

– Pekka Sutela sanoi aikoinaan, että Venäjä on normaali maa. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat epänormaaleja. Niin se vähän on, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin entinen johtaja sanoo.

– Se on aika normaali energiatuottajamaa siinä, että eliitillä on energiatulojen vuoksi melkein loppumattomat resurssit tehdä mitä tahansa.

Venäjä on muuttunut 2000-luvulla Vladimir Putinin johdolla koko ajan autoritaarisemmaksi, ja Ukrainan sodan jälkeen kehitys on kiihtynyt entisestään. Samaan aikaan maassa on tapahtunut yhä selvempi konservatiivinen käänne, jota se yrittää kääntää kansainväliseksi ideologiaksi, Kivinen sanoo.

”Vasemmisto on aina ollut se, joka on ymmärtänyt sodan absurdiuden.”

Siinä missä Neuvostoliitto vannoi marxismi-leninismin nimeen, on nyky-Venäjä ideologisesti huomattavasti taipuisampi. Se antaa maalle myös etua.

– Neuvostoliittoon verrattuna se antaa joustavuutta eli he pystyvät rakentamaan erilaiset kertomukset kaikkiin ulkosuhteisiinsa. Ja he ovat aika hyviä siinä. Lähi-idässä Venäjä sai vastakaikua melkein kaikissa maissa.

Kaiken huipuksi Venäjä onnistui muuttamaan Syyrian sisällissodan suunnan ja turvaamaan maan hallinnon pysymisen vallassa.

– Se on osin sokaissut Putinin.

Velkakammoinen Venäjä

Putinin Venäjä on monella tapaa konservatiivinen – myös talouspolitiikassaan. Kivinen huomauttaa, että maan talouspoliittista ajattelua ohjaa fiskaalinen konservatismi. Sen keskeisiä oppeja on velan kammoksuminen.

– Sen vuoksi sosiaaliturvajärjestelmä on niin heikko. He priorisoivat sitä, että valtion talous on täysin vakaa. Hehän maksoivat ulkomaisen velan kokonaan pois.

– Se perustuu Neuvostoliiton hajoamisen kokemukseen, jossa avain oli se, että rahat loppuivat.

Tämän vuoksi Venäjä ei myöskään ole samalla tapaa haavoittuvainen kuin moni muu maa.

Putinin Venäjä on Kivisen mukaan rakennettu valkoisen Venäjän perinnölle. Neuvostoliitosta kansalliseen tarinaan on kelpuutettu voitto toisessa maailmansodassa. Mitään vasemmistolaista Venäjässä ei ole, Kivinen sanoo.

– Siinä on yhä enemmän fasistisia piirteitä. Venäjän erottaa klassisesta fasismista ja natsismista se, että kansaa ei ole aktivoitu vaan pikemmin passivoitu. Kansaa ei ole tarvittu aktiiviseksi poliittiseksi osallistujaksi.

– Sodan keskeisyys Venäjän kansalaisuskonnossa on kolkko. Se pyhitetään veriuhrilla. Ja kun veriuhreja tulee koko ajan lisää uusien sotien myötä, on perinnön haastaminen koko ajan vaikeampaa.

Niin, uskonto. Siinä missä länsimaat ovat maallistuneet ja maallistuvat koko ajan, on Venäjällä kehitys kulkenut täysin päinvastaiseen suuntaan. Neuvostoliiton loppuvaiheessa Venäjä oli jo hyvin maallistunut yhteiskunta.

– Vuonna 1991 meidän ensimmäisessä kyselyaineistossamme 20 prosenttia sanoi olevansa ortodokseja. Viimeisessä melkein 80 prosenttia – se on valtava muutos.

Neuvostoliiton hajoaminen on yksi selitys myös sille, miksi konservatiivisuudella on hyvä maaperä Venäjällä.

– He ovat kokeneet kaksi suurta yhteiskunnallista mullistusta viime vuosisadan aikana. Ensin oli bolshevikkivallankumous, joka kyllä modernisoi maan, mutta tuotti hirveän tragedian toisella puolella Stalinin vainoineen ja totalitarismeineen. Sitten oli 90-luvun romahdus, joka oli samanlainen.

– Jos vasemmisto assosioituu venäläisten mielessä neuvostoajan pulaan, liberalismi assosioituu 90-luvun romahdukseen, silloin ainoana jää jäljelle konservatismi, ettei vaan tulisi mitään mullistuksia.

Uusi tilanne vasemmistolle

Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan käynnistämä muutos sai Kivisen aktivoitumaan uudella suunnalla – hän päätti lähteä vasemmistoliiton ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

– Olen taustaltani yhteiskuntatieteilijä ja vanha vasemmistolainen. Ajattelen, että tämä uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden vasemmistolle nostaa esiin vasemmistolaiset kysymyksenasettelut, jotka eivät ole mitenkään menettäneet merkitystään.

”Ainoana jää jäljelle konservatismi, ettei vaan tulisi mitään mullistuksia.”

Näistä hän nostaa ensimmäisenä esiin rauhan.

– Vasemmisto on aina ollut se, joka on ymmärtänyt sodan absurdiuden. Sota ei ole modernissa yhteiskunnassa mikään keino ratkoa yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Vuosikymmeniä Venäjää tutkinut Kivinen ripittää omaa sukupolveaan. Kylmää sotaa kun ei onnistuttu lopettamaan, hän sanoo.

– Se suuri historiallinen mahdollisuus, joka 30 vuotta sitten oli, johon liittyi valtava optimismi, sitä ei pystytty toteuttamaan. Se ei ole yksin Putinista kiinni, vaan myös muista.

– Bill Clinton ja George W. Bush eivät olleet sillä tasolla poliitikkoina, jotta he olisivat ymmärtäneet sen ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä irti kylmän sodan perinnöstä.

Kivisen mukaan kylmän sodan ajasta ei ole tehty mitään intellektuaalista menneisyyden hallintaa. Kylmän sodan jälkeistä aikaa ei ole teorisoitu, hän sanoo.

Sotilasliitto Naton laajenemista Kivinen sanoo pitävänsä virheenä. Hän huomauttaa, että asiasta keskusteltiin paljon myös Yhdysvalloissa, jossa huomautettiin Venäjän tulkitsevan sotilasliiton laajenemisen uhkana. Tätä myös Putin on korostanut.

– Naton laajeneminen vahvisti imperiumin paluun mahdollisuutta Venäjällä ja suurvaltapolitiikan paluun mahdollisuutta. Se ei yksin selitä sitä. Venäjän sisäiset seikat selittävät sitä myös, mutta ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Ne ovat toisiaan täydentäviä.

– Putinin kauden alussa oli vielä mahdollisuus purkaa suurvalta-asetelma. Se ei olisi välttämättä poistanut Putinin toimintaa Venäjän sisällä, mutta se olisi ehkä helpottanut kansainvälisen politiikan kokonaistilannetta.

Historiaa kirjoitetaan uudelleen

Kivisen esittämät näkemykset ovat sellaisia, joille moni nykyään hymähtelee. Venäjän raakalaismainen hyökkäys on vahvistanut ajatusta hyvin yksioikoisesta suhtautumisesta Venäjään.

– EU:n ja Naton kontekstissa Suomella on kaksi mahdollisuutta. Toinen on reunavaltiopolitiikkaa, joka tarkoittaa sitä, että lähdetään mukaan Puolan ja Baltian maiden nollasummapeliin Venäjän kanssa eli ei mitään yhteistä Venäjän kanssa, se on ikuinen vihollinen.

– Sitten on Pohjoismainen traditio Natossa. Ajattelen niin, että EU:n rikkaus on, että on erilaisia poliittisia traditioita. Itsenäisesti artikuloiva ja maailmaa ymmärtävä Eurooppa on tärkeä.

Kivinen ottaa esimerkin Saksasta. 1970-luvulla maan liittokanslerina toiminut sosiaalidemokraatti Willy Brandt lanseerasi niin kutsutun Ostpolitikin eli itäpolitiikan. Se liennytti välejä niin Neuvostoliittoon kuin Itä-Saksaan.

– Kaikki saksalaiset tietävät, että ilman Willy Brandtin ja muiden itäpolitiikkaa Saksa ei olisi koskaan yhdistynyt. Pelkällä vastakkainasettelulla ei tuoteta tulosta.

Nyt Brandtin politiikkaa on alettu kritisoida. Osin siksi, koska se loi pohjan Saksan energiariippuvuudelle Venäjästä.

– Meillä kirjoitetaan historiaa kovaa vauhtia uusiksi. Olemme aikamoisessa historiapolitiikan suossa tällä hetkellä. Vasemmiston kannalta on tärkeä ymmärtää se, ettei pidä mennä mukaan kaikkein yksinkertaisimpaan valtavirtaan vaan muistaa se, että on monta todellisuutta ulkopolitiikassa – puhumattakaan yhteiskunnallisesta todellisuudesta, Kivinen sanoo.

Mitä tehdä

Lopuksi eteen tulee vielä yksi kysymys. Miten nyky-Venäjän kaltaisen maan kanssa voi toimia, kun maa on osoittanut olevansa valmis raakaan hyökkäyssotaan.

– Sen kanssa on voitu toimia aika pitkään. Oletukset toiminnan seurauksista ovat osoittautuneet vääriksi. Se on tuhannen taalan kysymys, ja osittain se on syy, miksi haluan olla mukana keskustelussa, koska minulla ei ole varmaa vastausta.

Ensimmäiseksi Ukrainan on kuitenkin pystyttävä voittamaan rauha, ei siis sotaa vaan rauha. Ja päätös on Ukrainan itsensä tehtävä, Kivinen sanoo.

– Ukrainaa ei saa painostaa ulkopuolelta. Rajat eivät ole niin tärkeät kuin se, että säilyy itsenäinen päätösvalta omiin asioihin.

”Vaikuttaa siltä, että Venäjä kääntyy enemmän Aasiaan päin.”

Selvää on, että Ukraina tulee sodan jälkeen tarvitsemaan entistä enemmän apua.

– Ukraina on pyrkinyt lännen syliin 25 vuotta, mutta maata ei ole koskaan pidetty kauhean tärkeänä ja maa on ollut niin köyhä ja korruptoitunut, ettei sitä ole haluttu ottaa. Nyt se on pakko ottaa.

Venäjän kohdalla kysymys on huomattavasti vaikeampi. Yhteistyötä on pakko yrittää jatkaa aikamme suurimpien ongelmien kuten ilmastokriisin ja lajikadon ratkaisemiseksi.

– Ongelma vain on, että se ei voi olla pakottamista, Kivinen sanoo.

Venäjän nykyhallinnon romahtamiseen ei kannata luottaa. Kuten Kivinen sanoi, talouspolitiikkansa ansiosta tai sen vuoksi, maa ei ole niin haavoittuvainen kuin moni saattaa olettaa Venäjän olevan.

– Fiskaalista kriisiä ei ole näkyvissä. Siinä on samanlaista toiveajattelua kuin siinä, että Putin on sairas tai joku ampuu sen. Enemmän vaikuttaa siltä, että Venäjä kääntyy enemmän Aasiaan päin. He olisivat tehneet sen joka tapauksessa.

Mutta aina on myös toinen mahdollisuus. Kun tsaarinvalta kaatui Venäjällä 1917, istui Lenin maanpaossa Sveitsissä, ja bolshevikit olivat melko mitätön joukko.

– Historia on arvaamatonta. Eliitin sisäiset ristiriidat toivat helmikuun vallankumouksen. Se on todennäköisempi. Tapahtumahistoriaa ei voi ennustaa.