Mikä yhdistää Jyväskylässä yksinään harhailevia puhumattomia lapsia, erakkomaisen miehen murhaa, rikostutkijoiden saamia viestejä joista puuttuu kirjaimia ja vuoteen 1984 sijoittuvia takaumia, joissa poika kertoo elämästään väkivaltaisessa koulukodissa? Ne kaikki ovat elementtejä Tuire Malstedtin vaikuttavassa psykologisessa dekkarissa Lintusielu. Jokainen löytää loogisen paikkansa tässä huolellisesti rakennetussa murhenäytelmässä.
Teoksen osuva motto on Tommi Kinnusen romaanista Pimeät kuut: ”Ei tästä elämästä kukaan selviä ehjänä. Ainoa, mistä voi yllättyä, on se, millä tavalla kukakin menee rikki.”
Malmstedt tavallaan yhdistää Lintusielussa kaksi sarjaansa. Uudemman sarjan rikostutkijat Matilda Metso ja Elmo Vauramo saavat henkirikosyksikköönsä Niiles Aarnikosken Savonlinnan poliisista. Niiles ja hänen vaimonsa Isa Karos olivat Malmstedtin ensimmäisten teosten päähenkilöitä. Nyt Isa on niiden karmeiden tapausten takia jäänyt pois poliisista ja kotiäiti.
Olen suhtautunut aika nihkeästi Malmstedtin kahteen edelliseen teokseen Lyijysydän ja Luusaari, koska ne tuntuivat liian epäuskottavilta, siihenkin nähden, että dekkareissa monenlainen liioittelu ja onnekkaat sattumat ovat sallittuja. Lintusielu tuntuu sen takia tavallista ilahduttavammalta onnistumiselta. Tuire Malmstedt tavoittaa taas varhaisteostensa Mykän taivaan ja Enkelimetsän ainutlaatuisen tumman tunnelman, joka jatkui vielä Lumihaudassa.
Yksinään vaeltaneiden puhumattomien lasten tapaus päätyy Jyväskylän poliisin väkivalta- ja henkirikosyksikölle vaikka ei ole varmaa, että mitään rikosta on tapahtunut. Ehkä lapset ovat vain karanneet kotoaan.
Puhumattomuuden ja mihinkään reagoimattomuuden lisäksi lapsia yhdistää se, että heidän kaulassaan on metallinen laatta, johon on kaiverrettu nimi. Nimet ovat peräisin 1700- ja 1800-luvulla kuolleilta henkilöiltä. Arvoitus syvenee, koska kukaan ei kaipaa lapsia eikä heidän ikäisiään lapsia ole kateissa.
Malmstedt on luonut hienon dekkariarvoituksen, jonka teema on väkivallan pitkät jäljet kokijaansa. Erityisesti sitä ovat kokeneet koulukodin Myrtsi ja Lintta, joista Myrtsi toimii kertojana vuoden 1984 nuoren miehen ilmaisun hyvin tavoittavissa osuuksissa.
Kaksi edellistä Malmstedtin dekkaria tuntuivat etenevän hätäisesti. Lintusielussa arvoitus säilyy loppuun asti ja sen ratkaisuun edetään harkituin askelin.
Kovin lohdutonhan Tuire Malmstedtin luoma maailma on. Ihan kuin se olisi kirjoitettu vastalauseeksi maailman onnellisin maa -tutkimuksille.
Poliisiyhteisössäkin jokainen on jollain tapaa rikki. Yhdeltä ovat kuolleet sisarukset, toiselta naisystävä vähän ennen aiottuja häitä ja kolmas kulkee oudolla tavalla hautausmaalla. Henkilögalleria on vähällä luiskahtaa tahattomaksi parodiaksi suomalaisesta surkeudesta, mutta onneksi Malstedt löytää henkilöihinsä kipinän toivoakin.
Lintusielu on Tuire Malmstedtin toivottu paluu suomalaisen psykologisen jännityksen kärkeen. Se on dekkari, jossa oudoilla tapahtumilla on syynsä ja niitä selvittävillä poliiseilla elämän mittainen painolasti – mutta myös kokemus – harteillaan.
Tuire Malmstedt: Lintusielu. 284 sivua, Aula & co 2025.
uutiskirje 
