Kesäkuussa 2019 työnsä aloitti pääministeri Antti Rinteen demarivetoinen hallitus, jonka muodostivat pääministeripuolue SDP:n lisäksi keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Joulukuussa 2019 pääministeri Rinne vaihtui Sanna Mariniin, mutta hallituksen kunnianhimoinen tavoite säilyi samana: kääntää suomalaisen politiikan suunta.
Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että vuosia kestäneestä näivettämisestä luvattiin siirtyä kohti investointeja, jotka vahvistaisivat suomalaista hyvinvointivaltiota. Koulutusleikkauksista mentiin kohti koulutusjärjestelmän parantamista. Tuore pääministeri Rinne puhui vuonna 2019 siitä, että liian pitkään jatkunut leikkauspolitiikka loppuu.
Samalla ilmastonmuutos luvattiin ottaa vakavasti. Niinkin vakavasti, että se oli hallitusohjelman ensimmäinen sana.
Kriisitunnelmia ja olosuhteiden pakkoa
Puheet ovat tietenkin puheita, mutta onko todella näin? Kääntyikö suomalaisen politiikan suunta tällä hallituskaudella?
– Näin on, vastaa vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson.
Hänen mukaansa merkittävä suunnanmuutos on tapahtunut erityisesti kahdella politiikan osa-alueella, jotka linkittyvät toisiinsa.
– Erittäin iso suunnanmuutos on tapahtunut talouspolitiikassa, ei pelkästään Suomessa vaan koko Euroopassa, Andersson sanoo.
Hallituksen työskentelyä ovat kuitenkin vaikeuttaneet vakavat kriisit, joiden hoitamiseen on kulunut valtavasti aikaa ja työtä.
Ensin tuli tammikuussa 2020 Suomeenkin iskenyt koronapandemia, joka sai valtiot ottamaan enemmän vastuuta taloudesta ja kansalaisten kannattelemisesta kriisin yli. Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ukrainan sota aiheutti Eurooppaan energiakriisin, johon valtioiden piti taas vastata tekemällä aktiivista tukipolitiikkaa.
Li Andersson näkee, että hallituksen talouspolitiikassa on ollut kyse sekä olosuhteiden pakosta että poliittisesta tahdosta.
Europe Elects -palvelun päätoimittaja Julius Lehtinen on skeptisempi. Hänen mielestään talouspolitiikassa nähtiin kyllä suunnanmuutos, mutta se syntyi olosuhteiden sanelemana. Lehtisen mukaan sama suunnanmuutos olisi tapahtunut, jos hallitus olisi muodostettu eri pohjalta.
– Suunta siis kääntyi, mutta en näe, että se olisi johtunut erityisesti hallituksen kokoonpanosta.
Lehtinen avaa asiaa kertomalla, että Euroopan tasolla nähdään selvästi, että hallitukset poliittisesta suuntauksesta riippumatta suhtautuivat lopulta verrattain samankaltaisesti koronan uhkaan ja sen tuomaan šokkiin, ainakin mitä tulee talouspolitiikkaan.
– En siis pidä järin realistisena sitä, että toisenlainen hallitus Suomessa olisi vetänyt merkittävästi erilaista linjaa sen suhteen, Lehtinen toteaa.
Pysyviä rakenteellisia parannuksia
Li Andersson sanoo suunnanmuutoksen tapahtuneen kahdella osa-alueella. Toinen niistä on ollut opetusministerin mukaan hyvinvointivaltion rakenteellinen parantaminen.
– En muista, milloin viimeksi Suomessa olisi ollut hallitus, jossa olisi toteutettu rakenteellisia parannuksia koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin, Andersson sanoo.
Hänen mukaansa Suomessa on vuosikausia jatkuneen leikkauspolitiikan takia totuttu ajattelemaan, että ”rakenteelliset uudistukset” tarkoittavat politiikan kielellä leikkauksia. Aiemmin ”kehittämistoimenpiteet” ovat tähdänneet siihen, että säästetään rahaa.
– Siinä ei ole ollut kyse palveluiden saatavuuden, laadun tai työskentelyolosuhteiden parantamisesta vaan koko ajan kustannussäästön aikaansaamisesta.
Millaisia rakenteellisia parannuksia hallitus sitten on tehnyt? Li Andersson mainitsee esimerkkinä omalta hallinnonalaltaan oppivelvollisuuden laajentamisen. Laajennettu oppivelvollisuus, jossa oppivelvollisuusikää korotettiin 18 vuoteen, astui voimaan vuonna 2021.
– Se oli kauaskantoinen ja merkittävä rakenteellinen uudistus, jonka tarkoituksena on nostaa suomalaisten osaamistasoa.
Andersson kertoo myös sosiaali- ja terveysalalla tehdyistä uudistuksista, kuten perhevapaauudistus, hoitajamitoitus ja seitsemän päivän hoitotakuu. Sekä tietenkin soteuudistus, joka saatiin tällä hallituskaudella maaliin.
Ne ovat kaikki uudistuksia, joiden merkitys ja vaikutukset eivät realisoidu yhdessä päivässä tai vuodessa, vaan ne vaikuttavat siihen, miten koko suomalaista palvelujärjestelmää ohjataan ja resursoidaan tulevien vuosien aikana.
Toisin sanoen: sen sijaan, että hyvinvointivaltiostamme on otettu osia pois, sinne on laitettu tällä hallituskaudella lisää rakennuspalikoita.
– Olemme tehneet rakenteellisia parannuksia, Andersson toteaa.
Kansalaisten arjessa tämä on Anderssonin mukaan näkynyt siten, että perusturvaa ei ole heikennetty, vaan siihen on päinvastoin panostettu.
– Lapsiperheiden ja nuorten palveluiden maksuttomuutta on laajennettu. Sillä on erittäin iso merkitys tavallisten ihmisten arjessa. Jos verrataan siihen politiikkaan, mitä Suomessa on vuosia harjoitettu, en voi nähdä tätä minään muuna kuin isona suunnanmuutoksena.
Aktiivimalli närästää
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen ei allekirjoita väitettä siitä, että politiikan suunta olisi kääntynyt.
– Jos verrataan politiikkaa laivaan, niin keulan suuntaa on lähdetty muuttamaan, mutta kokonaisuudessaan politiikka ei ole muuttunut. Siihen suuntaan on otettu kyllä askelia.
Vuorisen mukaan tosiasiallisen suunnanmuutoksen puuttuminen johtuu poliittisen tahdon puutteesta.
– Tuntuu, että tahtoa aidosti vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan ei ole eikä suunnanmuutosta ole valmiutta tehdä. Se johtuu mielestäni pääministeripuolue SDP:stä.
Pinja Vuorinen syyttää muutosten puutteesta myös hallituksen toiseksi suurinta puoluetta keskustaa.
– Keskusta kriiseilee identiteettinsä kanssa. Se on tullut keskustan itsensä johtamasta oikeistohallituksesta keskustavasemmistolaiseen hallitukseen ja vaikeilee nyt sen kanssa, pitääkö kenttä sitä liian vasemmistolaisena. Keskusta on myös selkeästi huolissaan siitä, mitä nykyiset oppositiopuolueet eli keskustan entiset hallituskumppanit siitä ajattelevat. Näin puolueen kyky sitoutua uudistuksiin on ollut matalaa, Vuorinen arvioi.
Myös harjoitetussa talouspolitiikassa Vuorinen näkee vain ensiaskelia suunnanmuutoksesta.
– Työllisyydessä on saatu edistystä aikaiseksi, mutta edelleen näkyy keskustelua, jossa julkiset menot nähdään pelkkänä menoeränä. Myös asenteissa ja suhtautumisessa esimerkiksi sosiaalitukiin tai työttömyysturvaan ei olla nähty muutoksia. Erilaista aktiivimallia pukkaa siitä huolimatta, mitä on puhuttu, Vuorinen toteaa.
Li Anderssonin mainitsemia rakenteellisia parannuksia Pinja Vuorinen pitää torjuntavoittoina. Hän myöntää, että hyvinvointivaltiota ei ole murennettu, vaan siihen on saatu lisättyä asioita.
– Se on edelleenkin vain keulan kääntämistä, ja mielestäni kyse on vain torjuntavoitoista. Etenkin kun katsotaan, mistä asetelmista ja mistä julkisesta keskustelusta vaaleihin ollaan lähdössä. Demaritkin väläyttelevät leikkauslistoja ja hyväksyvät sen lähtökohdan, että keskustelu on palaamassa siihen, mistä seuraavaksi voidaan leikata.
Miltä sitten näyttäisi riittävän merkittävä suunnanmuutos, joka ei jäisi pelkästään keulan kääntämiseksi?
– Minulle aito suunnanmuutos tarkoittaisi tuotantovälineiden ottamista julkiseen omistukseen tai sen selvittämistä vakavasti, miten voisimme luopua kasvutaloudesta, Pinja Vuorinen vastaa.
Ilmastopolitiikan aikuistuminen jäi kesken
Hallitus lupasi politiikan suunnanmuutoksen lisäksi myös uudenlaista tapaa tehdä politiikkaa. Hallitusohjelmassa luvattiin sitoutua tietopohjaisen politiikan tekoon sekä systemaattiseen vaikutusarviointiin kaikessa lainvalmistelussa.
– Tietopohjainen politiikka oli yksi vahva lupaus. Siihen kytkeytyy vähän ironisesti muutos, jota ei tapahtunut, sanoo Greenpeacen Suomen maajohtaja Touko Sipiläinen.
Sipiläinen siirtyi tehtäväänsä opetus- ja kulttuuriministeriöstä, missä hän työskenteli opetusministeri Li Anderssonin erityisavustajana. Hän oli myös mukana hallitusohjelmaneuvotteluissa keväällä 2019.
– Surullinen todellisuus on se, että nettopäästöt tämän hallituksen lopettaessa ovat hiilinieluromahduksen takia vuoden 2005 tasolla. Se johtuu mielestäni yksinkertaisesti siitä, että tietopohjaista politiikkaa ei ole pystytty ulottamaan maankäyttö- ja luontopolitiikan puolelle, Sipiläinen toteaa.
Li Andersson on samaa mieltä.
– Ilmastopolitiikassa ei ole vielä tapahtunut sellaista muutosta, joka edesauttaisi kurssin kääntämistä siihen suuntaan, että olisimme varmoja siitä, että Suomi on riittävällä päästövähennyspolulla.
Anderssonin mukaan välttämättömät ilmastotoimet ovat jääneet puolitiehen, koska riittävää poliittista painetta niiden puolesta ei ole ollut.
– Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa identiteettipolitiikka näkyy ihan eri tavalla. Siitä on tullut lyömäase, joka vaikeuttaa riittävien päätösten aikaansaamista, Andersson toteaa.
Myös ilmastokriisin luonne vaikuttaa päätösten hitauteen. Koronapandemia ja Ukrainan sota olivat akuutteja kriisejä, joihin oli pakko tarttua hyvin nopeasti. Ilmastonmuutos sen sijaan on hitaasti tappava tauti, jonka ympärille on vaikea rakentaa vaatimusta siitä, että nyt on akuutisti pakko tehdä jotain.
Touko Sipiläinen antaa hallitukselle kuitenkin kiitosta siitä, että sen kaudella ilmastopolitiikka ”kasvoi aikuiseksi”.
”Ilmastonmuutos” oli hallitusohjelman ensimmäinen sana, ja lisäksi hallitus otti päätöksentekonsa tueksi ilmastopaneelin ajatuksen päästökuilusta eli siitä, kuinka paljon päätöksiä on vielä tekemättä siihen, että nettohiilineutraalius saavutetaan.
– Poliitikot, elinkeinoelämä ja media ottivat käyttöön ilmaston yhtenä yhteiskunnallisen onnistumisen mittarina. Ilmastokriisin ratkaisemisesta syntyi varsin laaja yhteiskunnallinen konsensus. Yksi kiinnostava signaali on se, että ihan hallituskauden lopulla jopa valtiovarainministeriössä on herätty siihen, että ilmastopolitiikasta päättävät pöydät ovat sellaisia, missä halutaan olla mukana.
Sipiläinen antaa arvoa myös sille, että hallitus asetti vision Suomesta hiilineutraalina hyvinvointivaltiona vuonna 2035.
– Se antaa elinkeinoelämälle, poliitikoille ja toimittajille perspektiiviä: voidaan katsoa harjoitettua politiikkaa ja arvioida, ollaanko menossa kohti tätä tavoitetta, Sipiläinen pohtii.
Myös Suomen päästövähennykset ovat Sipiläisen mukaan edenneet suhteellisen hyvällä radalla, mutta hänen mukaansa Suomessa on muutama sektori, joihin ei politiikalla ole kyetty koskemaan.
– Niitä ovat metsät, maatalous ja yleisesti maankäyttö. Ne puolueet, joilla on ollut aitoa halua tehdä hyvää ilmastopolitiikkaa, eivät ole pystyneet saamaan keskustapuoluetta liikkumaan metsä- ja maankäyttökysymyksissä. Ei ollut kykyä saada edes absoluuttista minimiä aikaan metsissä ja maataloudessa. Siihen tämän hallituksen suurimmat pettymykset ilmastoasioissa liittyvät, Sipiläinen sanoo.
Greenpeacen maajohtajan mukaan maatalouden päästöt eivät ole laskeneet käytännössä lainkaan, vaikka muut sektorit tekevät osansa. Sipiläinen sanookin, että yhteiskunnalliseen keskusteluun pitää tuoda kysymys siitä, että Suomessa on eräänlaisia ilmastopolitiikan vapaamatkustajia, jotka eivät tee osaansa yhteisen tavoitteen eteen.
Politiikan julkisivu monipuolistui
Istuva hallitus on muuttanut myös politiikan kuvastoa. Kun Antti Rinne vaihtui Sanna Mariniin ja Katri Kulmuni korvasi Juha Sipilän, oli hallituspuolueiden johtoviisikossa ensimmäistä kertaa viisi naista. Se on muuttanut ainakin kuvaa siitä, miltä politiikka ja poliitikot näyttävät.
– Naisista koostuva hallitusviisikko on ehdottomasti muokannut parempaan suuntaan sitä ummehtunutta vanhan miesvetoista kuvaa politiikasta ja politiikan tekemisestä, sanoo Europe Elects -palvelun päätoimittaja Julius Lehtinen.
– En usko, että kovin moni suomalainen on tunnetumpi ja nauttii suurempaa suosiota ulkomailla kuin Sanna Marin. Kotimaassakin hallitus ja etenkin pääministeri saavat parhaimpia arvosanoja mielipidemittauksissa pariinkymmeneen vuoteen, Lehtinen toteaa, mutta arvelee, että osa suosiosta lienee ensin koronan ja sittemmin Ukrainan sodan vaikutusta.
Naisten johtama hallitus on saanut osakseen myös epäreilua kritiikkiä.
– Osa kritiikistä on keskittynyt henkilövetoisesti ja naiseuteen, ja se liian helposti lipsuu siihen suuntaan, vaikka kritisoitavaa löytyisi kyllä asiapohjalta, reilustikin. Joillakin on vielä totuttelemista muutokseen joka vääjäämättä etenee ja jota nykyinen hallitus on koostumukseltaan ilmentänyt, Lehtinen sanoo.
Seuraavaksi enemmän ja lisää
Loppuaan lähestyvä hallituskausi on kääntänyt politiikan suuntaa, mutta sen menestykset ovat olleet rajallisia. Osaksi syy on hallituksen syliin paiskautuneissa kriiseissä, joiden hoitaminen on vienyt aikaa, energiaa ja poliittista pääomaa. Hallitusohjelman kirjaukset, jotka olisivat reivanneet kurssia merkittävästi uuteen suuntaan, ovat venyneet aivan hallituskauden loppusuoralle. Sellaisia ovat esimerkiksi saamelaiskäräjälaki, luonnonsuojelulaki ja translaki.
Huhtikuussa 2023 koittavat jo seuraavat eduskuntavaalit. Li Anderssonin mielestä hallituksen saavutuksiin ei pidä tuudittautua, vaan erityisesti vasemmiston on vaadittava politiikalta enemmän.
– Seuraavaksi oleellista olisi saada vietyä talouspoliittista keskustelua myös verotukseen ja valtion tuloihin. Ikääntyvässä maassa on vääjäämätöntä, että meidän on pakko tehdä myös enemmän ja kunnianhimoisempaa veropolitiikkaa. Tuoreet tiedot tuloerojen kasvamisesta alleviivaavat sitä, Andersson sanoo.
Kuinka mahdollista politiikan suunnanmuutos edes on suomalaisessa enemmistöparlamentarismissa? Meillä enemmistöhallitukset on pakko kasata poliittisen keskustan ympärille, jolloin niihin osallistuu väistämättä myös sellaisia puolueita, jotka olivat mukana myös edellisissä hallituksissa.
Julius Lehtinen pitää ehdottomana vahvuutena suomalaista poliittista pluralismia, jossa puolueet ovat valmiita yhteistyöhön asiapohjalta.
– Kun oikeistolaisimmasta mahdollisesta hallituksesta hypätään suoraan vasemmistolaisimpaan mahdolliseen hallitukseen ja silti molemmissa on mukana sama puolue, pakottaa se tiettyyn ennustettavuuteen ja sitoo puolueita tiiviimmin tehtyjen päätösten ympärille.
Vasemmistonuorten Pinja Vuorinen kyseenalaistaa koko ajatuksen ja sanoo, että hallituksia ei ole pakko muodostaa tällä tavoin.
– Meidän perinteemme neljä vuotta istuvista enemmistöhallituksista ei ole hirvittävän pitkä. Tässä heitän palloa puolueiden suuntaan ja ylipäätään järjestelmän suuntaan, Vuorinen sanoo.
– Jos tullaan sellaiseen politiikan pattitilanteeseen, missä maksimissaan voidaan saada yksittäisiin tilanteisiin liittyvää eikä täyttä suunnanmuutosta, voidaan kysyä, ketä se oikein palvelee, että tavoite on aina neljä vuotta istuva enemmistöhallitus? Olisiko meillä tämän parlamentaristisen järjestelmän puitteissa mahdollisuuksia luoda toisenlaisia poliittisia vaihtoehtoja? Vuorinen pohtii.
Julius Lehtisen mukaan Sipilän hallituksen vaihtuminen Rinteen hallitukseen asetti kuitenkin kenties liiankin suuria odotuksia siihen, mitä hallitus saa suomalaisessa monipuoluedemokratiassa aikaiseksi.
– Monin paikoin Euroopassa on traditio jakautua selkeästi määriteltyyn vasemmisto- ja oikeistoblokkiin, jotka eivät juuri yhteistyötä tee, Lehtinen muistuttaa.
– Pahimmillaan on lähes kaksipuoluejärjestelmä, kuten Britanniassa, jossa suhteellisen säännöllisesti tempoillaan edestakaisin konservatiivipuolueen veronkevennysten ja työväenpuolueen valtion interventioiden välillä, kellä nyt enemmistö sattuukaan olemaan.
Greenpeacen Touko Sipiläinen sanoo, että muutos on mahdollinen, mutta se muutos tuskin tulee parlamentaarisesta politiikasta itsestään.
– Politiikka hyvin harvoin tuottaa itse uusia ajatuksia. Sen roolin ottavat huonoissa tapauksissa yhtiöt ja niiden lobbaus. Me toki haluaisimme, että kansalaisyhteiskunta ja vaikuttaminen ottaisivat tämän roolin. Että saadaan politiikkaan mukaan ajatuksia siitä, miten luomme ihmisille ja ympäristölle parempaa yhteiskuntaa, Sipiläinen sanoo.
– Kansalaisyhteiskunnan pitää pystyä tuottamaan ajatuksia mutta myös aiheuttamaan sellaista painetta, että päättämättömyydellä on poliitikoille jokin hinta.
uutiskirje 
