Köyhyys koskettaa Suomessa joka yhdeksättä lasta. Vuonna 2020 yli 114 000 lasta eli pienituloisessa perheessä. Pienituloisuuteen liittyy monesti, vaikkei aina, huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.
– Köyhyys näyttäytyy lapsille ja nuorille sosiaalisena ilmiönä. Se rajoittaa heidän sosiaalista kanssakäymistään ja mahdollisuuksiaan liittyä vertaisverkostoihin, sanoo sosiaalityön professori Johanna Kallio Turun yliopistosta.
– Tutkimuksiemme mukaan köyhistä perheistä tulevat lapset harrastavat vähemmän, erityisesti ohjattuja harrastuksia. He ovat muita harvemmin tyytyväisiä ystäviensä määrään ja kokevat useammin, että he eivät ole osa koululuokkansa yhteisöä. He kokevat myös useammin kiusaamista, Kallio jatkaa.
Taloudelliseen niukkuuteen liittyy häpeän ja surun tunteita. Huono-osaisen identiteetti syö itsetuntoa. Psykososiaalinen hyvinvointi on muita heikompaa.
– Tämä tarkoittaa sitä, että köyhissä perheissä varttuvat nuoret kokevat oman hyvinvointinsa heikommaksi kuin muut. Heillä on myös harvemmin koulutukseen tai työmarkkinoihin liittyviä tavoitteita tai haaveita. He sopeuttavat omia tarpeitaan eli tyytyvät vähempään, Kallio selvittää.
Korona-aika rajoituksineen pahensi sekä perheiden taloudellisia ongelmia että heikensi palveluihin ja harrastuksiin pääsyä. Nyt ollaan taas uuden edessä kustannustason noustessa voimakkaasti, Kallio varoittaa.
Eriarvoisuus näkyy nuorisopsykiatriassa
Vaikeudet johtavat usein mielenterveysongelmiin. Lasten- ja nuorisopsykiatrian lähetteiden määrä on viime vuosina kasvanut selvästi. Vuonna 2020 lähetteitä annettiin yli 22 000, kun kymmenen vuotta aiemmin luku oli 12 000.
Kehityksen on havainnut myös nuorisolääkäri Miila Halonsaari, joka työskentelee Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osastolla. Potilaat on ohjattu osastolle vakavien psykiatristen sairauksien vuoksi. On vakavaa masennusta, ahdistusta, psykoosisairauksia, neuropsykiatrisia ongelmia, syömishäiriöitä.
– Tutkimuksistakin tiedetään, että mielenterveyssairauksien riski on suurempi niillä, joilla on heikoin lähtötilanne. On rikkonaisia perheitä, vanhempien toimeentulon niukkuutta ja vanhemmilla omaa mielenterveyshistoriaa, Halonsaari listaa.
Toisaalta osastolle päätyy myös nuoria, joilla on vakaat elämänolosuhteet ja vanhemmilla hyvä toimeentulo.
– Heillä näkyy itsensä uuvuttaminen ja väsyttäminen niillä valtavilla odotuksilla, joita heihin kohdistuu koulusta, yhteiskunnasta ja perheistä. Se on eri tyyppistä kuin niillä, joilla lähtökohdat ovat aina olleet heikot.
Halonsaari on työskennellyt kaikkiaan 20 vuotta lääkärinä nuorten parissa: järjestöissä, perusterveydenhuollossa, opiskelijaterveydenhuollossa ja pari viime vuotta sairaalassa. Tuona aikana hän on nähnyt hyvinvoinnin polarisoituneen.
– Isolla osalla nuorista menee elämässään oikein hyvin. Terveystottumukset ovat koko ajan siistiytyneet, ja he osaavat pitää itsestään entistä paremmin huolta. Mutta samaan aikaan on joukko nuoria, joiden kohdalle tuntuu kertyvän koko ajan lisää huono-osaisuutta. Heidän takamatkansa on pidentynyt, eikä sitä ehditä kuroa nuoruusiässä kiinni.
Palveluihin pääsy takkuaa
Mielenterveysongelmien lisäksi huono-osaisuus näkyy esimerkiksi koulunkäynnin vaikeuksina, poissaoloina ja myöhemmin pahimmillaan koulupudokkuutena. Koulutustaso jää monesti matalaksi.
– Ei saada suoritettua toisen asteen tutkintoa, mikä alkaa olla minimivaatimus työmarkkinoihin kiinni pääsemiseksi, toteaa Johanna Kallio.
On myös varhaista kotoa pois muuttamista ja perheellistymistä, ylivelkaantuneisuutta ja toimeentulotuen asiakkuutta. Vyyhteen voi liittyä terveydellisiäkin ongelmia.
Huono-osaisuuden kierteen ehkäisy vaatii Kallion mukaan kahdenlaisia toimia: ensinnäkin on panostettava kaikkia lapsia koskeviin ensisijaisiin palveluihin, kuten neuvoloihin, varhaiskasvatukseen ja kouluihin.
– Tukemalla kaikkien lasten hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta pystytään ennaltaehkäisemään huono-osaisuutta.
Toiseksi on kiinnitettävä erikseen huomiota niihin lapsiin, jotka tulevat haastavammista olosuhteista.
– Olennaista on, että opettajat, sosiaalityöntekijät, koulukuraattorit – kaikki, jotka ovat lähellä lapsia – pystyvät tukemaan lapsia koulutuksen hyötyihin uskomisessa, vahvistamaan itsetuntoa ja luomaan lasten ja nuorten kanssa vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia, Kallio hahmottelee.
”Koulupsykologeista, -kuraattoreista ja -terveydenhoitajista on suuri pula.”
Kaikkea tätä tehdään tälläkin hetkellä. Terveydenhuoltojärjestelmä tietokantoineen mahdollistaa huono-osaisuuden riskitekijöiden kartoittamisen jo vastasyntyneenkin kohdalla. Miksi ongelmien ehkäisy ei silti onnistu?
Kallio arvioi, että riskitapaukset tunnistetaan hyvin, myös koulujen oppilashuollossa, mutta palvelujen piiriin pääseminen on vaikeaa.
– Koulupsykologeista, -kuraattoreista ja -terveydenhoitajistakin on suuri pula. Ehkäisevästä lastensuojelusta on siirrytty enemmän korjaavaan lastensuojeluun. Lähipalvelut ovat jääneet liian vähälle panostukselle.
Ehkäisevä lastensuojelu tarkoittaa esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa annettavaa tukea lapsille ja perheille, jotka eivät ole lastensuojelun asiakkaina.
Kallis ja raskas lastensuojelu
Juuri lastensuojelu on Kallion mukaan kuvaavin esimerkki siitä, kuinka viimesijaisimpien, raskaimpien ja kalleimpien keinojen käyttö on lisääntynyt. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on 1990-luvun alusta kasvanut noin 8 000:sta viime vuosien 18 000:een.
– Erityisesti kiireelliset sijoittamiset ja nuorten sijoittamiset ovat kasvaneet. Pieniä lapsia sijoitetaan vähemmän. Mitä olisikaan pystytty tekemään ennen kuin tilanteet ovat eskaloituneet? Kallio kysyy.
Monet palvelut ovat ruuhkautuneet. Nuorisopsykiatriassa useiden kuukausien jonotusajat ovat olleet tavallisia etenkin korona-ajan jälkeen.
– Lastensuojelu ottaa koppia, kun muut palvelut eivät pysty ottamaan vastaan. Ja lastensuojelu ei kuitenkaan ole sama asia kuin esimerkiksi psykiatrinen hoito tai päihdehoito, Kallio toteaa.
Kiireellisintä olisi Kallion mukaan saada henkilöstöpulasta kärsivän varhaiskasvatuksen resurssit kuntoon, parantaa psykologille ja kuraattorille pääsyä kouluissa sekä turvata lasten ja nuorten psykiatriset palvelut.
Kauaskantavinta ennaltaehkäisyä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen yhteiskunnassa ylipäänsä. Lapsiperheitä auttaisi Kallion mukaan jo sekin, että toimeentulotuen tarvetta vähennettäisiin parantamalla ensisijaisia perhe-etuuksia ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ensisijaisia etuuksia.
– Toimeentulotuki on etuutena hyvin hankala. Se passivoi ja lannistaa, ei kannusta.
Nykyinen hallitus on Kallion mukaan tehnyt useita tärkeitä uudistuksia, jotka auttavat pureutumaan huono-osaisuuteen. Harrastamisen Suomen malli mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuttoman harrastuksen koulupäivän yhteydessä. Oppivelvollisuusikärajan nostaminen 18 vuoteen tuo kaikki nuoret toisen asteen koulutuksen piiriin. Lisäksi lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa on nostettu 21:stä 25 vuoteen.
Tarjottu tuki etäällä arjen tarpeista
Miila Halonsaari toteaa, että kaikki huono-osaisuuden ehkäisyssä tarpeelliset palvelut ovat jo olemassa. Kallion tavoin hän arvioi, että apua tarvitsevat lapset ja nuoret tunnistetaan hyvin. Halonsaaren kokemusten mukaan he myös saavat apua.
– On käytetty jopa satojatuhansia euroja heidän nostamisekseen samojen mahdollisuuksien tasolle muiden kanssa. Kymmeniä ihmisiä on tehnyt näiden nuorten kanssa töitä usein elämän ensimmäisistä vuosista lähtien.
Silti heitä päätyy Halonsaaren potilaiksi nuorisopsykiatrian osastolle. Missä siis vika?
– Ongelma on enemmän siinä, ovatko tarjotut palvelut olleet oikea-aikaisia ja oikeanlaisia. Onko tuki ollut sitä, mitä lapsi tai perhe on siinä kohtaa elämäänsä tarvinnut? Halonsaari pohtii.
Ammattilaisten valmiit ratkaisumallit eivät aina vastaa kunkin perheen arjen tarpeita. Kun Halonsaaren potilaiden vanhemmat ovat muistelleet aikoja perheneuvolassa tai lastenpsykiatriassa silloin vielä alle kouluikäisen lapsensa kanssa, osa heistä on kokenut käynnit ja tarjotut palvelut turhiksi. Pelkkä ongelmien vatvominen asiantuntijoiden kanssa ei ole auttanut.
– Olisi ehkä tarvittu sitä, että joku tulee kotiin, siivoaa, auttaa ruuanlaittamisessa ja vie lapset leikkimään muutamaksi tunniksi, jotta vanhemmat saavat levätä, Halonsaari havainnollistaa.
Sama pätee vanhempiin, kouluikäisiin lapsiin.
– On tarjottu terapiaa ja muita erikois-erikoistyökaluja, kun kaveri olisi enemmän hyötynyt siitä, että joku tulee potkimaan hänen kanssaan palloa muutamaksi tunniksi viikossa. Tarjoamme hyvin poteroituneita, siiloutuneita palvelumallejamme ratkaisuiksi, vaikka eniten hyötyä olisi maanläheisestä, tavallista arkista ja turvallista elämää tukevasta tekemisestä.
Ennaltaehkäisy etusijalle
Myös vasemmistoliiton Tampereen kaupunginvaltuutettuna ja Pirkanmaan aluevaltuuston varajäsenenä toimiva Halonsaari myöntää, että palveluihin pääsy on usein hidasta ja henkilöstö kuormittunutta. Hän epäilee, ettei pelkkä henkilöstön ja palvelujen lisääminen kuitenkaan ratkaisisi perusongelmia.
– Kun avaamme uusia palveluja, ne ovat heti täynnä. Nyt pitäisi miettiä, miten alalla jo olevien ihmisten työpanosta voidaan kohdentaa mahdollisimman hyvin, jotta he tunnistavat avun tarvitsijat ja osaavat kohdentaa apua juuri oikealla hetkellä sitä tarvitsevalle, Halonsaari linjaa.
”Vaikuttavuus ja tuloksellisuus on ihan toisella tasolla, kun autetaan ennaltaehkäisevästi varhaisessa vaiheessa.”
Halonsaari panostaisi lisäksi äitiys- ja lastenneuvoloiden toimintaan niiden lasten tunnistamiseksi ja auttamiseksi, joilla on suuri riski syrjäytyä elämässään tai sairastua mielenterveyshäiriöihin. Tutkimustietoa tämän työn tueksi on kertynyt jo suuria määriä.
– Vaikuttavuus ja tuloksellisuus ovat ihan toisella tasolla, kun päästään auttamaan ennaltaehkäisevästi varhaisessa vaiheessa. Kalleinta on tarttua toimeen silloin, kun ongelmat ovat jo kärjistyneet. Erikoissairaanhoidon ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen kulut ovat valtavia, ja tilanne on silloin myös inhimillisesti järkyttävä, Halonsaari korostaa.
uutiskirje 
