Vaikuttavin trilleri syntyy tällä tavalla. Siinä ei ole kansainvälistä politiikkaa, agentteja, ammuskelua – ei juuri väkivaltaakaan perinteisessä mielessä. Tiina Raevaaran uusimmassa Eerika Hämeranta -teoksessa Peilityyni jännitys kasvaa arjesta, josta se nousee olemassaolon isoihin eettisiin kysymyksiin.
Geeniteknologiasta ja bioterrorismista sarjan aiemmissa osissa kirjoittanut Raevaara on ajan hermolla, jopa vähän edellä. Hän ei ole voinut Peilityyntä kirjoittaessaan edes aavistaa, millaiseksi poliittiseksi mahtitekijäksi eksentriset miljardöörit ovat nousseet sen ilmestyessä. Ei hän Elon Muskista tai kenestäkään muusta suoraan kirjoita, mutta heidän omituiset haaveensa voi nähdä teoksen taustatekijöinä.
Taustalla vaikuttavat myös maailman todelliset ekologiset ja muut kriisit Venäjän uhkaa unohtamatta, mutta sitä osoittelematta.
Miljardöörien maailman sijaan Peilityyni alkaa toukokuisesta leirikoulusta Paraisilla. Leirikoululla valvojana oleva Eerika Hämeranta näkee alkukesän auringonlaskua ihastellessaan rannikkoa lähestyvän pikaveneen ennen kuin lähtee iltakierrokselle tarkastamaan, että kuudesluokkalaiset ovat mökeissään. Isabella-niminen tyttö on kateissa, ”hoitamassa yhtä asiaa”, hänen tyttärensä Tuulikin mökistä. Laajoista etsinnöistä huolimatta häntä ei löydetä. Eerika muistaa lähestyvän veneen, mutta sijaintidatan mukaan koko venettä ei ole edes olemassa.
Isabellan katoaminen jää arvoitukseksi. Hänen uskotaan hukkuneen mereen. Tapaus jäytää Eerikaa. Hän on omasta mielestään vastuussa Isabellan katoamisesta.
Pian tapauksen jälkeen koko perhe joutuu vaaraan, ja Tuulikki yritetään vielä siepata.
Myös Eerikan välit 12-vuotiaaseen Tuulikkiin ovat muuttuneet etäisiksi. Kyse ei ole vain tyttären kasvamisesta kohti teini-ikää. Hän on alkanut liikkua ikäistään vanhempien seurassa, pinnaa koulusta ja välttelee äitiään. Kenelle tahansa vanhemmalle syntyy silloin pelko lapsen ajautumisesta huonoon seuraan ja tekemisiin huumeiden kanssa.
Raevaara luo jo näistä asetelmista arkipäivän hyytävää jännitystä, miltei kauhua. Se on kuitenkin vasta alkua.
Juonta enempää paljastamatta koulutukseltaan perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi Raevaara ottaa Peilityynissä kantasolututkimuksen kautta kantaa köyhien ja rikkaiden väliseen eriarvoisuuteen sekä tieteen etiikkaan. Hyviä huomioita hänellä on myös valvontateknologiasta.
Olennainen kysymys kuuluu, eikö olisi parempi keskittyä tekemään tästä hetkestä parempi kuin se, mitä Isabellan katoamisen ja Tuulikin sieppausyrityksen takana on.
Isoista teemoista huolimatta jännitystä alle 300-sivuisessa Peilityynissä on enemmän kuin monen isomman nimen tuplasti paksummissa teknotrillereissä.
Ei voi kuin ihailla ja hämmästellä Tiina Raevaaran taitoa yhdistää puhuttelevat todellisuudesta ponnistavat teemat ja viihde ainutlaatuisiksi inhimillisiksi jännitysromaaneiksi.
Tiina Raevaara: Peilityyni. 288 sivua, Like 2025.
uutiskirje 
