Suomella on kansainvälisesti verraton, rakastettu lobbauskoneisto, jonka piiriin pääsy nähdään kunnianosoituksena ja vihkimyksenä etuoikeutetun turvallisuuseliitin piiriin. Tämä vaikuttajaviestinnän innovaatio on Puolustusvoimien järjestämät maanpuolustuskurssit.
Kursseille kutsutaan yhteiskunnan eliittiä, virkahenkilöitä, poliitikkoja, tutkijoita, taiteilijoita, elinkeinoelämän ja media-alan toimijoita, nykyisin myös sosiaalisen median influenssereita. Ihmisryhmiä, joiden näkemykset ja päätökset vaikuttavat tehokkaasti yhteiskuntaan.
Tietenkin sotilasorganisaatio haluaa viestiä toiminnastaan juuri vaikutusvaltaiselle eliitille. Puolustusvoimille on strategisesti hyödyllistä vakuuttaa yhteiskunta aseellisen turvallisuustoiminnan sujuvuudesta ja sen vaihtoehdottomasta, olemassaolomme turvaavavasta välttämättömyydestä.
Kurssia kehutaan erityisen tehokkaaksi ja vakuuttavaksi. Osallistujat vaikuttavat peräti haltioituneilta. Ehkä erityisintä kurssissa onkin sen yltiöpositiivinen julkisuuskuva ja kriittisen keskustelun olemattomuus.
Miksi suomalaiset rakastavat sotavoimien indoktrinaatioapparaattia ja antautuvat intomielin kohteiksi vaikuttamiselle, joka toisessa kontekstissa näyttäytyisi aivopesukoneistona?
Kurssin asema liittyy sotilaallisten hyveiden ja käytäntöjen psykologisesti taidokkaaseen hyväksikäyttöön ja kansalliseen kulttuuriin, jossa kotikasvuinen militarismimme on kyseenalaistamisen yläpuolella.
Valitut kansalaiset katkaisevat arkensa ja työnsä kuukaudeksi. Kurssi muodostaa poikkeustilan, monelle myös ensikosketuksen kurinalaiseen ja hierarkkiseen armeijaelämään. Ryhmäyttäminen on armeijan osaamisala, ja kurssien keskiössä on yhteenkuuluvuutta ja yksimielisyyttä tuntevan yksikön synnyttäminen.
Kurssilla noustaan myös ylevällä tavalla siviiliarjen yläpuolelle, lähelle sotilaallisen ja poliittisen vallan ydintä. Kurkataan kristallikruunujen loisteeseen sekä salaisiin turvatiloihin ja koetaan sotateknologian vakuuttava kosketus, kun lennetään hävittäjien saatellessa.
Kurssi on tulikaste sotilasorganisaation kulttuuriin, kielenkäyttöön, hierarkiaan sekä arvoihin ja asenteisiin, joissa aseet ja sotilaallisuus ovat itsestäänselvästi kannatettavia. Sen tarkoitus on ylevöittää ja antaa vieraiden ymmärtää olevansa kansallinen erikoisporukka, yhteiseen tahtiin ja jaettuun salaisuuteen vihitty.
On selvää, ettei mikään turvallisuusorganisaatio jaa elintärkeitä salaisuuksiaan somevaikuttajille.
Syksyllä 2024 some-vaikuttaja Julia Thurén hehkutti Instagramissa kurssikokemuksiaan. Hän avasi sääntöjen olevan, että tunnelmia saa kuvata ja somettaa, mutta kurssilla saatu tieto on luottamuksellista.
Periaate on, ettei kurssien tarkemmista sisällöistä ja keskustelujen teemoista kerrota julkisuuteen. Instituution ympärille onkin syntynyt salailevuuden verho, kuten Laura Kolbe kirjoittaa kirjassaan Yläluokka.
On selvää, ettei mikään turvallisuusorganisaatio jaa elintärkeitä salaisuuksiaan somevaikuttajille. Silti ajatus pääsystä vain harvoille ja valituille varatun tiedon äärelle kohottaa erityiseen asemaan, toimii tehokkaana itsetietoisen eliitin synnyttäjänä – ja luo asevoimille kuuliaisen äänitorven.
Oletettavasti salaisuudet ovat tietoa, jonka äärelle pääseminen voisi olla kokonaisturvallisuuden ja maanpuolustustahdon ylläpidon kannalta hyödyllistä laajemmille kansalaispiireille. Ja jos eivät ole, huonompi juttu demokratian kannalta.
Salailevuus on eräs sotilaallisen vallan keskeinen, organisaation yhteiskunnallisesti poikkeukselliseen asemaan nostava piirre. Avoimeen demokratiaan, hyvään hallintoon ja päätöksentekoon kuuluu tiedon avoin saatavuus.
Harva kurssin käynyt on raottanut salaisuuden verhoa tai käsitellyt kokemaansa kriittisesti. Poikkeuksen on tehnyt toimittaja Riikka Suominen Vihreän Langan jutussaan ”Nyt tiedän miksi Puolustusvoimille riittää aina rahaa”. Otsikko kertoo paljon.
Kurssit ovat kalliita pyörittää. Muilla eturyhmillä ei tällaisia vaikutusresursseja ole. Ongelmallista onkin, että verorahoista kustannetuilla puolustushallinnon yksinoikeutetuilla eliittikursseilla muu kuin aseellinen turvallisuus jää varjoon.
Militaristisia näkökulmia ei ole viime aikoina julkisuudesta puuttunut. Avoimessa demokratiassa on syytä kysyä, mikä on kurssien vaikutus poliittiseen päätöksentekoon, akateemisen tutkimuksen kysymyksenasetteluihin sekä riippumattomaan mediaan.
lehti 