Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat laatineet Sitralle selvityksen, jossa laskivat suomalaisten kulutuksen keskimääräisen luontojalanjäljen. Luontojalanjälki kertoo, kuinka paljon yksilön elämäntapa kuormittaa luontoa.
– Minkään valtion kansalaisen keskimääräistä luontojalanjälkeä ei ole tiettävästi aiemmin missään laskettu, kertoo Jyväskylän yliopiston ekologian professori ja Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho tutkimusryhmästä.
Hän kertoo ajatuksen syntyneen Sitran elämäntapatestistä, jolla kuka tahansa voi arvioida hiilijalanjälkeään. Sitrasta ehdotettiin, josko tutkijat loisivat menetelmän, jolla myös ihmisen aiheuttamalle luontokadolle. Luontokadon pysäyttämistä on osaltaan vaikeuttanut kansainvälisesti vertailukelpoisen mittarin puuttuminen.
”Samat teot voivat hillitä sekä ilmastonmuutosta että luontokatoa.”
Jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, maapallolta häviäisi joka viides laji – Suomen 48 000 lajista siis kymmenisen tuhatta. Näin ei ole käynyt, koska suurin osa maailman ihmisistä kuluttaa suomalaisia vähemmän. Silti luontokato etenee Suomessakin nopeammin kuin koskaan. Esimerkiksi monien tuttujen lintujen kannat ovat taantuneet.
– Julkimoksi asti päätynyt hömötiainen ei ole ainoa uhanalainen lintulaji. Myös töyhtötiaisen populaatiot ovat pienentyneet yhtä lailla. Puolet kannasta on hävitetty. Sama koskee tuttuja petolintuja, kuten hiirihaukkaa ja varpuspöllöä. Tämä on pitkälti seurausta metsäteollisuudesta, sillä metsät ovat Suomen lajistolle tärkeitä. Koska pinta-alaa on paljon, on suuri merkitys sillä, mitä metsissä tehdään.
Arvoketjujen perkaamista alusta loppuun
Kotiaho kertoo, että luontojalanjälki on laskettu elinkaarianalyysien kautta ja tarkastelemalla tuotteiden arvoketjuja.
– Se tarkoittaa, että luontojalanjäljessä huomioidaan suoran maankäytön lisäksi tuotantopanokset, esimerkiksi maataloudessa lannoitteet, eläinten rehu, tuotteiden kuljetus, päästöt ja ilmastonmuutoksen kautta tulevat luontovaikutukset.
Kaivosteollisuudessa tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että paikallisen luontohaitan lisäksi huomioitaisiin myös kaikki toiminnassa tarvittavat koneet, laitteet, räjäytysaineiden ja muiden kemikaalien tuotanto ja niin edelleen – mitä ikinä toimintaan tarvitaankaan.
Kotiahon mukaan lukuisissa eri hankkeissa on käynyt ilmi, että jopa yli kolmannes luontokadosta voi olla seurausta ilmastonmuutoksesta.
– Tavallaan se on myös hoksautusasia, että samat teot voivat hillitä sekä ilmastonmuutosta että luontokatoa. Selvityksemme perusteella etenkin ruokavalion muutos kasvipohjaisempaan vaikuttaa merkittävällä tavalla molempiin.
Vegaanius suurin yksittäinen luontoteko
Tutkimuksen mukaan suurin osa keskivertosuomalaisen luontojalanjäljestä (42 prosenttia) syntyy syömisestä, josta yli puolet liha- ja maitotuotteista. Kansainvälisten tuotantoketjujen kautta luontohaitat kohdistuvat lähes kokonaan Suomen ulkopuolelle.
– Merkittävin yksittäinen teko, jonka ihminen voi tehdä luonnon hyväksi, on muuttaa ruokavaliotaan. Toisaalta näitä valintoja ei saa laittaa yksilön vastuulle, vaan meidän tulisi yhteiskuntana järjestää asiat niin, että ihmisten valinnat olisivat automaattisesti kestäviä. Tämä tarkoittaa sitä, että homma pitäisi hoitaa sääntelyllä ja hinnoittelulla. On kestämätöntä, että liha on niin halpaa, kun tiedetään, miten suuri ilmasto- ja luontohaitta sen tuotannosta syntyy.
Miksi tiedon ja käytännön välillä on niin suuri kuilu, mitä tulee eläinteollisuuteen?
– On vahvoja toimijoita, jotka pitävät nykyisen tuotantorakenteen puolta, ja tämä läikkyy yleiseen mielipiteeseen. On liian isoja ja vahvoja etujärjestöjä, ja liian heikkoja poliitikkoja.
”On liian isoja ja vahvoja etujärjestöjä, ja liian heikkoja poliitikkoja.”
Selvityksen mukaan vegaaniruokavalioon siirtymällä voi pienentää omaa luontojalanjälkeään yli viidenneksellä. Aivan samaan ei pääsisi edes, vaikka luopuisi kokonaan sekä lentämisestä että omasta autosta.
Kotiaho korostaa, ettei ruokavalion tarvitse olla joko–tai-valinta, vaan jokainen teko vie kohti kestävyyttä tai kestämättömyyttä. Pienikin teko saa aikaan merkittävää muutosta, kun riittävän moni sen omaksuu.
– On tärkeää korostaa, ettei kestävien elämäntapojen omaksuminen ole nopeaa eikä edes mikään mustavalkoinen juttu. Omia tottumuksiaan voi muuttaa vähän kerrallaan. Tärkeintä on, että ruokapuolella kohtuullistetaan vallitsevaa lihan keskimäärin kestämätöntä ylikulutusta.
Päävastuu haitasta aiheuttajalle
Liikenne aiheuttaa noin neljänneksen suomalaisten luontojalanjäljestä. Muun kulutuksen osuus luontojalanjäljestä on noin viidennes. Asumisen energia muodostaa keskimääräisestä luontojalanjäljestä noin seitsemäsosan (14 prosenttia).
Selvityksen mukaan kulutuksensa luontojalanjälkeä on mahdollista pienentää huomattavasti arjen valinnoilla. Suurimmat myönteiset vaikutukset syntyvät lisäämällä kotimaisten kasviproteiinien ja kalan osuutta ruokavaliossa, säästämällä energiaa, vähentämällä puun ja muiden polttoaineiden käyttöä, suosimalla joukkoliikennettä ja lihasvoimin liikkumista sekä ostamalla vähemmän ja silloin kun mahdollista, käytettyä.
”Kuluttajan olisi myös paljon helpompi valita ympäristöystävällinen tuote.”
Ajatuksen hiilijalanjäljestä lanseerasi öljy-yhtiö British Petroleum (BP). Sitä on arvosteltu keskittymisestä yksilön kulutukseen. Mitä Kotiaho ajattelee tästä kritiikistä?
– BP lanseerasi ajatuksen siitä, että hiilijalanjälki on kuluttajan vastuulla. Totta kai kuluttaja tavallaan vaikuttaa siihen, mitä tuotetaan, mutta paljon pienemmät mahdollisuudet kuluttajalla on vaikuttaa tuotantotapoihin kuin tuottajalla.
Kotiaho kertoo, että on olemassa paljon tieteellistä kirjallisuutta siitä, miten vastuun pitäisi jakautua.
– On tietenkin niinkin, että meidän länsimaisten paljon kuluttavien kansakuntien on kannettava kuluttamisestamme vastuuta, emme voi sysätä kulustapojemme aiheuttamia haittoja vain kehittyvissä maissa toimivien tuottajien vastuulle. Vastuunjakoa voisi auttaa, jos säädettäisiin globaalisti velvoittava ”aiheuttaja maksaa” -periaate ja työnnettäisiin ympäristöhaitan aiheuttamisesta lankeava kustannus koko arvoketjun maksettavaksi.
Ensisijaisesti haitan aiheuttamisesta vastaisi siis sen tuottaja, mutta tämä saisi niin sanotusti omansa pois jyvittämällä haitan koko arvoketjulle niin, että kaikki välikädet joutuisivat siitä maksamaan.
– Silloin tuottajalla olisi motiivi miettiä tuotantokeinoja. Kuluttajan olisi myös paljon helpompi valita ympäristöystävällinen tuote, kun haitallinen olisi haitan verran kalliimpi. Kaikki kuluttajat kuitenkin katsovat jollain tasolla tuotteiden hintoja.
Mittaamisesta tehtävä valtavirtaa
Suomalaisen keskimääräinen luontojalanjälki on 24 pikoluontoekvivalenttia (pBDe). Mittari huomioi, kuinka runsas lajisto alueella on. Näin ollen samojen tuotteiden tuottaminen Suomessa aiheuttaa täällä pienemmän luontohaitan kuin niiden tuottaminen vaikkapa Brasiliassa, jossa lajirikasta sademetsää olisi kaadettu plantaasin tieltä.
Laskennassa on käytetty kansallisia arvoja ja osin kansainvälisiä keskiarvoja. Kaikkia luontohaittaa aiheuttavia tekijöitä ei ole pystytty huomioimaan, sillä tietoa niiden vaikutuksista ei ole vielä tarpeeksi. Tutkijoiden mukaan tuloksia tuleekin tarkastella suuntaa-antavina ja tulevaisuudessa tarkentuvina.
Tutkijoiden kehittämä menetelmä ei kuitenkaan keskity vain yksilöihin, vaan sillä voidaan laskea minkä tahansa maan tai alueen asukkaiden kulutuksen luontojalanjälki, jos vain tarvittavat aineistot ovat saatavilla. Esimerkiksi yritykset, kunnat ja muut organisaatiot voivat hyödyntää menetelmää luontojalanjälkensä laskemiseen.
Sitran mukaan suomalaiset tutkijat pohjustavat tietä kansainväliselle luontojalanjäljen mittarille.
– Seuraavaksi tulisi panostaa luontojalanjäljen laskennan valtavirtaistamiseen, laskentapalvelujen kehittämiseen sekä yhteisen kansainvälisen mittarin luomiseen, sanoo Sitran Kestävyysohjelman asiantuntija Lotta Toivonen.