Arviot Thaimaassa asuvien myanmarilaisten siirtolaisten määrästä yltävät jopa kuuteen miljoonaan. Uusia tulijoita on ollut runsaasti sen jälkeen, kun armeija kaappasi vallan vuonna 2021.
Monet rakentavat uutta elämää Bangkokin valtavassa metropolissa, ja Thaimaa hyödyntää heitä halpana työvoimana rakennuksilla, hotelleissa ja ravintoloissa.
Pohjois-Thaimaassa sijaitseva Chiang Mai on vetänyt puoleensa suuria määriä Myanmarin älymystöä, aktivisteja, entisiä taistelijoita ja loikkareita. He muodostavat maanpaossa toimivan vastarinnan ytimen, joka tukee Myanmarin sisällä sotilasjunttaa vastaan taistelevia joukkoja.
Ensimmäinen aalto saapui jo vuonna 1988, kun armeija murskasi opiskelijoiden johtamat protestit ja pakolaiset etsivät turvapaikkaa ja mahdollisuutta järjestäytyä uudelleen. Nyt kaupungissa liikkuu myös sotilasvallankaappauksessa syrjäytettyjen vaaleilla valittujen kansanedustajien perustaman rinnakkaishallituksen eli kansallisen yhtenäisyyshallituksen (NUG) edustajia.
Turistien rakastaman ja usein Thaimaan kauneimmaksi kaupungiksi kutsutun Chiang Main pinnallisen rauhan alla elämä on kuitenkin kaukana helposta. Neljä Chiang Maissa maanpaossa olevaa myanmarilaista kertoo kokemuksistaan ja sitkeydestään sisällissodan keskellä.
August Mo, taistelija ja homo (nimi vaihdettu)
– Tulin Chiang Maihin oltuani kuusi kuukautta vankilassa. Minulla oli pitkä rikosrekisteri poliittisen toimintani takia. Liityin sotilasvaltaa vastustaneeseen kevätvallankumoukseen, keräsin varoja ja taistelin Monin osavaltiossa. Sotilaat polttivat kylämme ja me pakenimme.
Jäin kiinni tarkastuspisteellä. Vankila oli hirveä ja pelottava paikka. Siellä oli kolme osastoa: miehille, naisille ja homoille. Minut vietiin homojen osastolle. Joka ilta kello kuusi vartijat pakottivat meidät seksityöhön. Olimme heidän hallinnassaan eläviä orjia. En pysty puhumaan siitä. Kondomeja tai lääkkeitä ei ollut ja vangeilla on paljon hiviä. Testasin itseni Chiang Maissa ja olen kunnossa.
Saimme syödäksemme pinaattia, jossa oli matoja ja ötököitä. Hoitoa ei saanut, vaikka olimme sairaita. Samassa sellissä oli 14 ihmistä. Vankilassa oli kärpäsiä, hyttysiä, torakoita ja matoja. Vessoja ei ollut, vaan tarpeet tehtiin nurkkaan ja jätteet vietiin aamuisin lannoitteeksi.
Sotilassuhteita omaava ystävä auttoi minut ulos maksamalla sata lakhia (noin 2 125 euroa). Äitini myi kotimme, jotta pääsin Chiang Maihin.
Sotilaat on aivopesty. He käyttävät huumeita taistellessaan ja ovat menettäneet järkensä; he eivät tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin. He haluavat vain huumeita, ja armeija antaa niitä heille taisteluja varten.
Ennen vallankaappausta sateenkaariyhteisö alkoi olla avoimempi. Kehitys pysähtyi kaappauksen jälkeen. Tässä kuussa toimin Chiang Maissa yhteisön Miss Freedom -kilpailun juontajana.
Opetin ydinfysiikkaa Myanmarin yliopistossa. Jos maamme tilanne joskus paranee, haluaisin palata opettamaan .
August Mo ottaa esiin pienen nipun Myanmarin kyat-seteleitä, jotka hänen sodassa kuollut ystävänsä on jättänyt hänelle. 3 300 kyatia, joka on alle euron. Sitten hän kaivaa esiin Samsung-puhelimen.
Pidän rahat muistona ystävästäni. Toinen ystävä, joka tapettiin, jätti puhelimen. En aio myydä sitä koskaan.”
Ngaing Tun Aung, vastarintajoukkoihin loikannut sotilasupseeri (nimi vaihdettu)
– Olin kapteeni sotilaskoulussa Mandalayssa. Ymmärsin, ettei tämä sota ollut oikein, joten loikkasin. Kansalaistottelemattomuusliike (CDM) järjesti minut Chiang Maihin. Työskentelen nyt järjestössä, joka tarkistaa Myanmarista tulevaa tietoa, ja lahjoitan ruokaa ja rahaa pakolaisille.
Mielestäni kumpikaan osapuoli ei voi voittaa sotaa, ei armeija eikä vastarinta. Armeija saa aseita virallisesti Venäjältä, Kiinasta ja Valko-Venäjältä. Vastarinta joutuu maksamaan aseistaan enemmän, ja osa vastarintajoukoista on jo ilman ammuksia. Kiina kiristää toimituksia, ja sen rooli on nyt ratkaiseva.
Sota tulee jatkumaan vielä pitkään. Vastarintajärjestöjä on paljon, mutta ne eivät ole kyenneet yhdistymään. Armeija näkee tämän heikkouden. Jotkut pienet ryhmät rahastavat tarkastuspisteillä ja sieppaavat ihmisiä kiristystarkoituksessa.
En kerro sotilastaustastani ja pidän matalaa profiilia. Pelkään, että henkilöllisyyteni paljastuu. Välipalabisnekseni on laiton, sillä oleskelulupani mukaan minun pitäisi olla rakennustyöntekijä. Ilmiantajat voisivat vahingoittaa perhettäni, jos tietäisivät.
Sakura, sotilasjuntan pahamaineisella etsintälistalla (nimi vaihdettu)
– Olin jo aiemmin toimittanut loikkareille ympäri Myanmaria puhelimia, kannettavia tietokoneita ja vaatteita, kun sain rahoitusta Singaporessa olevalta henkilöltä auttaakseni ystävän veljen loikkauksessa. D oli ensimmäinen henkilö, jota autoin loikkaamaan. Järjestin hänen kuljetuksensa. Hän oli kapteeni, mutta löysin hänelle vain perustöitä, kuten siivousta. Toin lisää loikkareita, yhdistin ihmisiä ja verkosto alkoi muodostua.
Loikkarit kohtaavat ongelmia tavallisten ihmisten kanssa, koska nämä pitävät heitä ilmiantajina tai vakoojina. Siksi yritän muodostaa heille verkoston saman taustan ja yhteisön ihmisistä. Pyrin olemaan heille turvallinen henkilö, jolle he voivat puhua. Yksi heistä on paljon minua vanhempi, 56-vuotias, mutta hän kutsuu minua äidiksi, koska pidän hänestä huolta.
Kun olin nuori, isoäitini teki tahmeasta riisistä, kookoksesta ja palmusokerista mont phet htok -leivonnaisia, jotka höyrytettiin banaaninlehdissä. Me ja naapurimme keräsimme ne ja jaoimme munkeille. Kiitokseksi saimme Buddhan opetuksia. Syön leivonnaisia yhä Chiang Maissa.
Haluaisin palata kotimaahani ja perustaa oman matkailuyrityksen. En tiedä, milloin se on mahdollista.
Htet Myat Phone Naing, yliopisto-opiskelija
– Perheeni on Pyaysta Irrawaddyjoen varrelta. Isäni, Soe Moe Naing, oli tunnettu liikemies ja hyväntekijä, joka työskenteli kansallisen demokratialiiton eli NLD-puolueen hallituksen kanssa ennen vallankaappausta.
Isäni oli hallinnon etsintälistalla vaikutusvaltaisten henkilöiden joukossa. Kun hänet pidätettiin, hänen yrityksensä ja järjestönsä suljettiin. Hän onnistui pakenemaan, ylitti joen ja piileskeli kymmenen päivää veneellä liikkuen. Mutta tunnettuus oli ongelma, ja hän siirtyi lähemmäs Yangonia.
Myöhemmin poliisi tuli takaisin kotiimme. Kerroin heille olevani vasta 17-vuotias ja haaveilevani sotilaslentäjän urasta. He kutsuivat minut lentotukikohtaan, mutta sen sijaan lähdin Yangoniin. Nyt nauran asialle, mutta silloin se oli todella pelottavaa.
Isäni sai hermoromahduksen piilotellessaan kuukausien ajan. Äitini hoiti häntä, ja keksimme keinoja piristää häntä. Ostimme syömäpuikkoja ja hammastikkuja, ja hän rakensi niistä Eiffel-tornin pienoismallin. Niin isä sai aikansa kulumaan, ja hän toipui henkisesti. Jätimme kaksi Eiffel-tornia Yangoniin, ja hän teki kolmannen Mae Sotissa ja myi sen varainkeruutapahtumassa.
Isä tekee nyt muita tilauksia, kuten nenäliinarasioita ja kynätelineitä ja työskentelee myös tarjoilijana. Äitini pyörittää ruokakojua ja myy paikallista riisisalaattia.
Mae Sotissa kävin burmalaisille siirtolaisille tarkoitettua yksityiskoulua. Valmistuin Chiang Maissa ja vuonna 2023 hain yhdysvaltalaiseen Parami-verkkoyliopistoon. Pääsin sisään stipendiaattina ja opiskelen tilastotiedettä ja tietotekniikkaa nelivuotisessa kandidaattiohjelmassa.
Tulevaisuutemme on epävarma. Olemme hakeneet turvapaikkaa Australiasta. Uuden elämän aloittaminen uudessa paikassa on todella vaikeaa, mutta täällä olemme onnistuneet muodostamaan verkoston, joka auttaa toisiaan.
uutiskirje 
