Nicaraguan riippumattoman journalismin kriisi alkoi vuoden 2018 hallituksenvastaisista protesteista ja niitä seuranneesta valtiovallan sorrosta ja väkivallasta. Protestit käynnistyivät sosiaaliturvauudistuksesta, mutta laajenivat nopeasti valtakunnalliseksi liikkeeksi presidentti Daniel Ortegan hallintoa vastaan. Hallinnon vastatoimet kavensivat nopeasti kansalaisyhteiskunnan ja riippumattoman median toimintamahdollisuuksia.
Sen jälkeen ainakin 56 mediaa on lakkautettu tai takavarikoitu. Vähintään 309 nicaragualaista toimittajaa on joutunut maanpakoon. Osa heistä on menettänyt kansalaisuutensa. Ainakin kolme maahan jäänyttä toimittajaa elää kotiarestissa, ja heidän oikeudellinen asemansa on epäselvä.
Monille maanpako, jonka piti olla väliaikainen, on venynyt vuosiksi. Samalla journalismista on tullut hajanaista ja taloudellisesti epävarmaa työtä.
Asiantuntijoiden tuoreet raportit maalaavat synkän kuvan. Niiden mukaan nicaragualaistoimittajien tilanteeseen ei ole näkyvissä helpotusta vuonna 2026, päinvastoin.
Kansainvälisen rahoituksen väheneminen, maanpaossa työskentelevien toimittajien epävarma asema, hallinnon kiristynyt suhtautuminen tiedon avoimuuteen ja vallitseva pelon ilmapiiri vaikeuttavat median työtä entisestään. Moni toimittaja on joutunut luopumaan ammatistaan tai jatkamaan työtään hiljaisuudessa.
Riippumattomat verkkomediat hiipuvat
Poliittisten levottomuuksien jälkimainingeissa maanpaossa olevat nicaragualaistoimittajat perustivat uusia riippumattomia verkkomedioita lakkautettujen toimitusten tilalle. Maanpaossa toimineet julkaisut nojasivat pitkälti kansainväliseen rahoitukseen ja yhteistyöhön, kunnes niitä alettiin supistaa ja lopettaa vuonna 2025.
– Yhdysvaltojen ja eurooppalaisten hallitusten prioriteettien muutos on vaikuttanut merkittävästi maanpaossa toimiviin nicaragualaismedioihin, arvioi toimittaja ja viestinnän opettaja Alfonso Malespín.
Monien toimitusten ensimmäinen reaktio oli kulujen leikkaaminen. Se tarkoitti tutkivien juttujen vähentämistä, henkilöstön karsintaa, palkkojen alentamista ja julkaisutiheyden harventamista.
Malespínin mukaan kyse ei ole vain toimeentulosta, vaan myös journalismin sisällöstä. Työ on muuttunut entistä epävarmemmaksi, ja samalla median tutkiva ote on heikentynyt. Toimitukset ovat menettäneet lähdeverkostojaan Nicaraguassa, aihepiiri on kaventunut ja juttutyyppien kirjo supistunut.
Useat mediat ovat etsineet uusia rahoitusmalleja, mutta vaatimattomin tuloksin. Vuoden 2018 jälkeen syntyneistä 42 verkkomediasta alle puolet on enää olemassa.
Medioiden heikkeneminen kytkeytyy myös alueen poliittiseen tilanteeseen. Costa Rica oli vuosia nicaragualaistoimittajien tärkein turvapaikka. Kasvaneet muuttovirrat, julkisiin palveluihin kohdistuva paine ja maahanmuuttokriittinen poliittinen ilmapiiri ovat kiristäneet tilannetta.
Oikeistopopulistisen Laura Fernándezin nousu Costa Rican presidentiksi toukokuussa herättää huolta maanpaossa elävien keskuudessa. Jo ennestään tiukan maahanmuuttopolitiikan arvioidaan kiristyvän entisestään, kun turvallisuusteemat nousevat politiikan etusijalle.
”En enää pärjännyt”
Nicaragualainen toimittaja Martha (nimi muutettu turvallisuussyistä) lähti Costa Ricasta vuonna 2025 ja asuu nyt Euroopassa. Hän kertoo päätöksen syntyneen taloudellisen epävarmuuden ja pelon yhdistelmästä.
– Tuli hetki, jolloin en enää pärjännyt. Kahdesta työstä huolimatta rahat eivät riittäneet. Lisäksi koin pelkoa ja epäluottamusta enkä tuntenut olevani täysin turvassa, hän kertoo.
Nicaraguan itsenäiset toimittajat ja viestijät -järjestö PCIN:n (Periodistas y Comunicadores Independientes de Nicaragua) vuoden 2025 lopulla julkaisema raportti kuvaa toimittajien elin- ja työolojen merkittävää rapautumista.
Raporttiin haastateltiin yli sataa maanpaossa elävää toimittajaa ja viestijää. Heistä 81 prosenttia ilmoitti tulojensa romahtaneen viimeisen vuoden aikana. Lähes kuusi kymmenestä, on joutunut hakeutumaan muihin töihin selviytyäkseen.
– Enemmistö joutuu työskentelemään journalismin ulkopuolella, esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla, rakennustyömailla tai kotipalveluissa, PCIN:n puheenjohtaja Gerall Chávez kertoo.
Raportin mukaan vain 56 prosenttia vastaajista harjoittaa journalismia aktiivisesti. 27 prosenttia tekee sitä osittain, ja 14 prosenttia on jättänyt ammatin kokonaan.
Epävarmuus ulottuu myös työsuhteisiin. Vain noin 44 prosentilla vastaajista on virallinen työsuhde. Loput työskentelevät epävirallisesti tai freelancereina epävakain tuloin.
PCIN:n mukaan monilla on vaikeuksia kattaa perustarpeensa, kuten asuminen, ruoka ja terveydenhuolto. Tilanne pakottaa priorisoimaan välittömiä menoja ja kaventaa aikaa sekä resursseja uutistyöhön.
Maanpaon arkea varjostaa myös oleskeluun liittyvä epävarmuus. Vain noin 45 prosenttia on saanut pakolais- tai turvapaikkastatuksen, kun taas noin 38 prosenttia odottaa yhä päätöstä.
San Joséssa asuva nicaragualainen toimittaja Luís (nimi muutettu turvallisuussyistä) on jättänyt työnsä mediassa. Hän kuvaa elämänsä muuttuneen rajusti kahden viime vuoden aikana.
– Aluksi ajattelin, että tämä on väliaikaista ja voin palata pian töihin ja media vakiintuu. Mutta kuukaudet kuluivat, sitten vuodet, ja lopulta sitä etsii mitä tahansa työtä maksaakseen vuokran. Päätin etääntyä journalismista, koska en enää pärjännyt.
Synkästä tilanteesta huolimatta Chávez korostaa, että raportti kertoo myös sitkeydestä. Enemmistö toimittajista aikoo jatkaa ammattia pitkällä aikavälillä, myös vaikeissa oloissa.
Toimittajien häirintä ulottuu verkkoon ja yli rajojen
Sananvapauden ja demokratian säätiö Fled (Fundación por la Libertad de Expresión y Democracia) kirjasi viime vuoden loka–joulukuussa 18 hyökkäystä nicaragualaisia toimittajia ja tiedotusvälineitä vastaan. Häirintä tapahtuu usein verkossa, ja se sisältää uhkauksia, mustamaalauskampanjoita ja vihapuhetta. Hyökkäyksistä 72 prosenttia liittyy muihin kuin valtiollisiin toimijoihin.
– Valtion harjoittama sorto yhdistyy jatkuvaan verkkohäirintään, toimittajien pakkosiirtoihin ja lainsäädäntöön, jolla on suoria vaikutuksia sananvapauteen, raportin laatija Guillermo Medrano sanoo.
Nicaraguassa hyväksyttiin viime vuonna uusi televiestintälaki, joka laajentaa valtion valtuuksia valvoa viestintää ja rajoittaa tiedonkulkua. Laki velvoittaa viestintäpalvelujen tarjoajat luovuttamaan nicaragualaisten käyttäjien digitaalisia tietoja poliisille ja turvallisuusviranomaisille.
Vaikka häirintäilmoitukset vähenisivät, se ei merkitse tilanteen paranemista.
– Monet valitsevat hiljaisuuden suojellakseen itseään ja perheitään. Pelko ulottuu myös maanpaossa eläviin, sillä vaino jatkuu myös ulkomailla.
lehti 