Kun squashia ammatikseen pelaava pakistanilainen Noorena Shams näki videon seitsemänvuotiaasta Aina Wazirista pelaamassa krikettiä, hän ilahtui.
– Olin todella onnellinen nähdessäni, miten Aina pelasi, 28-vuotias Shams kertoo.
Video levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa ja keräsi runsaasti kiitosta tytön lahjakkuudesta. Mutta sitä seuranneet tapahtumat toivat Shamsille mieleen hänen oman menneisyytensä.
– Se oli kuin olisin katsonut itseäni nuorempana, sanoo Shams.
Sekä Aina että Shams ovat kotoisin Pakistanin entisiltä heimoalueilta Afganistanin rajan tuntumasta, missä talebaniin kytkeytyvät aseelliset ryhmät ja Pakistanin armeijan sotilasoperaatiot ovat vuosia varjostaneet ihmisten arkea.
– Ainalla, kuten minullakaan, ei ole isää puolustamassa häntä maailmaa vastaan, Shams sanoo hiljaa.
Hän tietää, kuinka vaikeaa tytön on kasvaa urheilijaksi alueella, jossa heidän liikkumistaan valvotaan tarkasti.
Video kiinnitti myös Peshawar Zalmi -krikettijoukkueen toimitusjohtajan, Javed Afridin, huomion. Hän ilmoitti olevansa kiinnostunut ottamaan Ainan mukaan tulevaan Zalmin naistenliigaan ja lupasi tytölle pelivarusteita sekä harjoittelumahdollisuuksia.
– Emme voineet kuvitellakaan, että video saisi näin paljon huomiota. Olimme riemuissamme ja ajattelimme, että se toisi hänelle uusia mahdollisuuksia ja paremman tulevaisuuden, Ainan nimettömänä pysyttelevä serkku kertoo
Ilo jäi lyhytaikaiseksi.
Krikettivideo toi mainetta ja uhkauksia
Video herätti myös paikallisten aseistautuneiden ryhmien huomion. Ne suuttuivat siitä, että tyttö esiintyi julkisesti urheilemassa.
Aseistautuneet miehet sieppasivat videon kuvanneen ja julkaisseen paikallisen opettajan Zafran Wazirin. Hänet pakotettiin esittämään julkinen anteeksipyyntö “islamilaisten arvojen ja paštujen perinteiden” rikkomisesta. Häntä on joidenkin tietojen mukaan myös kidutettu.
Miehet varoittivat Ainan perhettä, ettei tyttö saa poistua kylästä tai ottaa vastaan seuratarjouksia.
– Heidän mukaansa Aina voi pelata krikettiä, mutta sitä ei saa videoida, serkku kertoo.
Alueen asukkaat elävät jatkuvan paineen alla.
– Me olemme puristuksissa aseellisten ryhmien ja Pakistanin armeijan sotilasoperaatioiden välissä. Taleban ei siedä vastarintaa, aiemmin rauhallinen alueemme on nyt täynnä maamiinoja ja taivaalla lentävät droonit, paikallinen toimittaja Razia Mehsood sanoo.
Urheilijatytöt pukeutuvat pojiksi
Maria Toorpakai tietää hyvin, millaista on kasvaa urheilijaksi tällaisessa ympäristössä. Hänestä tuli vuonna 2007 ensimmäinen Pakistanin heimoalueilta lähtöisin oleva nainen, joka kilpaili squashin kansainvälisissä turnauksissa. Nykyään Toorpakai asuu Torontossa.
– Toivon, että Aina pääsee lähtemään sieltä. Meidän on tehtävä kaikkemme, että lahjakkaat urheilijatytöt pääsevät pois väkivaltaisesta ympäristöstä, vaikka se vaatisi perheeltä suuria uhrauksia, 35-vuotias Toorpakai sanoo.
Sekä Toorpakai että Shams joutuivat aikanaan pakenemaan jatkuvaa tarkkailua. Konservatiivisella alueella heidän oli jopa pukeuduttava pojaksi voidakseen harrastaa urheilua.
Toorpakai leikkasi hiuksensa lyhyiksi, pukeutui pojaksi ja vaihtoi nimeä voidakseen osallistua kilpailuihin.
Shams puolestaan sai pelata sulkapalloa, koska lajia pidettiin sopivampana nuorille naisille. Vaikka hänen vanhempansa tukivat häntä, hän joutui seuraamaan sivusta, kun pojat pelasivat krikettiä Dirin ainoassa krikettiseurassa, jonka hänen isänsä oli perustanut.
Toorpakain ja Shamsin kokemukset eivät ole poikkeuksellisia. Patriarkaalinen ajattelutapa ja tiukat heimoperinteet tekevät urheilusta monille naisille lähes mahdotonta.
– Naisten äänet vaiennetaan ja heidät suljetaan ulkopuolelle, samalla kun uskonnoksi naamioidut perinteet jatkuvat ja sitovat kunnian ja häpeän naisiin, Mehsood sanoo.
Toorpakai ja Shams tuntevat tämän liiankin hyvin. Heidän perheensä joutuivat paheksunnan ja syytösten kohteeksi, ja tyttöjen katsottiin tuottaneen häpeää kylälleen ja heimolleen koska he harrastivat urheilua.
Turvallisia mahdollisuuksia naisurheilijoille
Kuuden isoveljen kanssa varttunut Salma Faiz tietää, kuinka voimakas sosiaalinen paine voi olla. Oma perhe ja veljet vastustivat, kun hän halusi pelata krikettiä.
– Jos olet onnekas, eikä isäsi tai veljesi pysäytä unelmaasi, sedät tekevät sen. Ja jos hekään eivät pysäytä sinua, naapurit alkavat laskea minuutteja siihen, milloin palaat kotiin. He kysyvät, miksi harjoittelet miesvalmentajan kanssa, kuka katsoo ottelujasi ja mitä pidät chadorisi alla.
Faiz ei silti luopunut kriketistä ja hänet valittiin lopulta Pakistanin naisten maajoukkueeseen.
– Aina on onnekas, sillä hän on saanut paljon kannustusta. Hänen vanhempiensa ei pitäisi antaa periksi sosiaaliselle paineelle. Olen nähnyt, miten hän pelaa, ja hän on valtavan lahjakas.
Faiz työskentelee nykyisin liikuntatieteen lehtorina yliopistossa Peshawarissa. Hän auttaa muita heimoalueiden urheilijatyttöjä, ja on avannut kotinsa heille. Kun koti on täynnä, hän järjestää lopuille majoituksen opiskelija-asuntolassa.
Myös Maria Toorpakai rakentaa säätiönsä kautta turvaverkostoa nuorille naisurheilijoille. Hänen haaveensa on perustaa moderni urheiluoppilaitos, jossa tytöt voisivat harjoitella, opiskella ja elää ilman pelkoa.
– Tarvitsen valtiolta vain kuusi hehtaaria maata Islamabadin läheltä, tarpeeksi kaukaa heimoalueiden vihamielisyydestä. Loput voin hoitaa itse.
Hanke on kuitenkin ollut jumissa byrokratian rattaissa jo yli kaksi vuotta.
– Se kertoo kaiken. Valtio ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut.
Myös Shams johtaa omaa säätiötään, joka tukee neljää naisurheilijaa heidän harjoittelu- ja elinkustannuksissaan. Shams on lisäksi ollut mukana rakentamassa kahta krikettikenttää Faizin yliopistolle.
Shams on ensimmäinen naisurheilija, joka on valittu useiden urheilujärjestöjen johtokuntiin, kuten maakunnalliseen squashliittoon ja Pakistanin olympiakomiteaan. Näissä tehtävissä hän ajaa erityisesti nuorten naisurheilijoiden asioita.
Uskontoa käytetään unelmien tukahduttamiseen
Sosiaalinen media on antanut Aina Wazirille mahdollisuuden näyttää lahjakkuutensa. Samalla se on altistanut hänet vihamielisille reaktioille.
– Emme vastusta sitä, että tyttö pelaa krikettiä, mutta hänen täytyy lopettaa, kun hänestä tulee nainen. On perinteidemme vastaista ja sopimatonta, jos naiset juoksevat julkisesti housuissa ja paidoissa. Jos Ainan annetaan tehdä näin, pian jokainen tyttö haluaa seurata esimerkkiä, emmekä voi hyväksyä sitä, uskonoppinut Mufti Ijaz Ahmed sanoo.
– Kuka hän on sanomaan, ettei Aina saa pelata? Kun tyttö tarttuu mailaan tai palloon, väitetään heti, että islam on vaarassa, Maria Toorpakai vastaa tuohtuneena.
Toorpakai toivoo, että uskonoppineet puuttuisivat alueen todellisiin ongelmiin, kuten huumeiden väärinkäyttöön, lapsiavioliittoihin, aidsin leviämiseen sekä bacha bazi -ilmiöön, jossa nuoria poikia pakotetaan pukeutumaan naisiksi ja tanssimaan, mikä altistaa heidät seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi.
– Sen sijaan he takertuvat vääristyneisiin käsityksiin kunniasta ja häpeästä. He eivät ymmärrä islamin todellista olemusta tai maailmaa, jossa elämme. Eivätkä he ole tehneet mitään kansamme hyväksi, Toorpakai sanoo.
Toorpakain mukaan vastuu kuuluu lopulta valtiolle. Sen ei pitäisi katsoa sivusta, kun pelottelu vaientaa lahjakkaat ja kunnianhimoiset tytöt.
– Valtion velvollisuus on puuttua tällaisiin ilmiöihin tiukasti. Jos se ei pysty suojelemaan tyttäriään, sen pitäisi kysyä itseltään, miksi se ylipäätään on vallassa, Toorpakai sanoo.
uutiskirje 