Avainsana: Normaali

Kirkon palkkaneuvottelut keskeytyivät maanantaina kiistaan palkankorotuksista.

Neuvottelut jatkuvat palvelualoilla

Palvelualojen ammattiliiton PAMin ja Kiinteistötyönantajien hankaliksi osoittautuneita neuvotteluja jatkettiin tiistaina. Siivoojien ja kiinteistönhoitajien sopimusneuvottelut ovat olleet jumissa ja edellisestä neuvottelusta...

Howard the Duck kuuluu kategoriaan sanoinkuvaamattoman huonot, mutta ikimuistoiset elokuvat.

Netflix palauttaa kiertoon arkistojen aarteita

Suoratoistopalvelut tuovat uusien yleisöjen saataville tuoreiden omatuotantojen lisäksi harvinaisia herkkuja menneisyydestä. Kansan Uutiset esitteli tammikuussa palveluiden mielenkiintoisimmat alkuperäisohjelmat. Nyt vuorossa ovat Netflixin esityslistalle päässeet unohdetut klassikot.

Maria Peuran mielestä #metoo-kampanja on ollut helpottava. Nyt kaikki puhuvat ahdistelusta ja hyväksikäytöstä. Hän itse on 16 vuotta kirjoittanut muun muassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuoli-identiteetistä ja rajojen vetämisestä.

Maria Peuran selviytymistarinoita ja mustaa huumoria

Kirjailijan mukaan #metoo-kampanja on ollut helpottava: enää ei jakseta hämmästellä, että miksi se Peura aina vain työstää niitä tarinoitaan ihmismielen nurjalta puolelta. Nyt kaikki puhuvat ahdistelusta ja hyväksikäytöstä. Peura on kirjoittanut teemasta On rakkautes ääretön -teoksesta asti. Se julkaistiin vuonna 2001.

Sivu 271 / 884 1 270 271 272 884

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.