Vähittäiskauppa kasvaa työllisyyden kustannuksella
Jaana Kurjenoja: ”Hurjaa kasvupyrähdystä on turha odottaa”.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Jaana Kurjenoja: ”Hurjaa kasvupyrähdystä on turha odottaa”.
Terrori aiheuttaa nälkää, kun viljelijät eivät saa töitään tehtyä.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila muistuttaa, että lainsäätäjän on osoitettava selkeää suuntaa silpomisten lopettamiseksi.
Tänään ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat.
Jälleen yksi tuore tutkimus varoittaa, että lämpenemisen pitäminen alle 2 asteessa on vaikeaa.
Anthony Scaramucci junaili potkuja muille, mutta joutui itse pikavauhtia ulos.
Hallituksen kannattaisi tämän kerran kuunnella tarkalla korvalla asiantuntijoita, ettei tiedustelulaeille käy samalla tavalla kuin sote-uudistukselle.
Puhtaan veden ja siistin vessan puute vie hengen sadoilta tuhansilta lapsilta vuosittain.
Viikon kysymys Aurinkosähkön tuotannon kapasiteetti yli kolminkertaistui Suomessa viime vuonna. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan valtaosa kotitalouksien lämmitysenergiasta olisi mahdollista tuottaa aurinkolämmityksellä.
Laulu koti-ikävästä (2013) täydentää mukavasti juuri esitettyä ruotsinsuomalaisista kertovaa Kansankodin kuokkavieraat -sarjaa. Mika Ronkaisen ohjaustyö on kelpo dokumentti ja road...
Sillanpää-ooppera kuvaa arvostetun kirjailijan F.E. Sillanpään elämää hauskasti, traagisesti ja vivahteikkaasti aina lopulliseen romahdukseen asti.
Ammattiliitot ovat ottaneet työnvälityksen ja työttömien jäsenten koulutuksen vähitellen omaksi asiakseen. Insinööriliiton työnvälitys työllistää puheenjohtaja Samu Salon mukaan tänä vuonna...
Presidentti Nicolás Maduron mukaan sunnuntain vaalit olivat ”ääni vallankumoukselle”. Ääni ei ollut kovin painokas edes virallisten tulosten mukaan.
Vaikka Suomessa työllisyysaste on viime kuukausien aikana noussut ja työttömyys on vähentynyt, olemme edelleen kaukana hyvästä tilanteesta. Ennen globaalia finanssikriisiä...
Yöperhosen toukka uhkaa satoja eteläisessä Afrikassa.
Suomen suvessa kuvataan elokuvia, myös lapsille. Eikä suotta: kotimaiset lastenelokuvat olivat viime vuonnakin katsotuimpien joukossa.
Hossan kansallispuiston avajaisissa retkitohtori kirjoitti luontoon.fi-lääkemääräyksiä. Reseptissä oli runsaasti vaihtoehtoja, kuten käppäile keveästi eväsreppu selässä, vaella vanhoihin metsiin, suunnista suolle...
Kymmenen vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella, että ravintolaan kokoontuu iso joukko ihmisiä, joiden yhdessäolo sähköistyy runouden avulla.
Pintaa syvemmältä Iranilainen taksinkuljettaja näyttää kännykkäkuvaa tyttäristään ja kysyy, montako lasta minulla on. Seuraavaksi hän haluaa tietää, onko Suomessa diskoja...
Operaatio Cicero (5 Fingers, 1952) on tositapaukseen perustuva tyylikäs jännitysdraama ja vakoilufilmin klassikko. Joseph L. Mankiewiczin ohjaama amerikkalaisfilmi pohjautuu Saksan...
Rakkautta ruudun takaa -kirjan tekoprosessi ja surffailu nettideittisivustoilla avasivat Maire Soiluvan silmät suomalaisten yksinäisyydelle. – Kaikki tuntuu kiertyvän yksinäisyyden ympärille. Ja...
Jännityssarja The Spiral (2012) pannaan vetävästi käyntiin. Lyhyet kohtaukset ja nopeat leikkaukset niiden välillä, intensiivisesti liikkuva kamera, siirtymät paikasta toiseen...
Tänä vuonna äitini valitti Pohjanmaalla sijaitsevalla mökillä ollessamme hiljaisuudesta. Hän oli tolaltaan, kun ei kuulunutkaan niitä ääniä, joita oli hän...
James Mangoldin ohjaama Walk the Line (2006) painottuu onnistuneesti elämäkertafilmin muodossa eteneväksi rakkausfilmiksi. Joaquin Phoenix on Johnny Cash ja naispääosan...
Sote-uudistus on ollut hallituksen pitkään jauhettu ja veivattu tavoite. Varsinkin kokoomuksen ministerit ovat tiukasti vaatineet sekä sosiaalihuollon että terveydenhoidon yksityistämistä...
Viiltelyä, repimistä ja heittelyä vaativa teos taistelee opittuja tapoja vastaan ja hämmentää sivustaseuraajia.
Viejämaiden julkisen rahoituksen tuella tehdään hiilivoimasta kilpailukykyistä.
Sosialistipuolueen johtajan vaihtuminen on saanut Espanjan vasemmistopuolueet lähentymään toisiaan. Oikeiston syrjäyttämiselle hallitusvallasta on silti vielä monia esteitä.
Veikkausliigakausi 2017 ohitti tovi sitten puolivälin krouvin ja tässä vaiheessa on hyvä syynätä hieman tarkemmin ennen kauden alkua tehtyjä ennustuksia.
Laki sosiaalisista yrityksistä esitetään kumottavaksi.
Viimeinen sanaPäiväkodin pihassa seistiin kurahousut jalassa ja kysyttiin ”alakko sä mua”, ja aika usein toinen alkoi. Ystävystyminen on helppoa lapsena,...
Yksityisyyden suoja nauttii Suomessa perustuslain suojaa. Lait siviilitiedustelusta sekä sosiaali- ja terveystietojen antamisesta kaupalliseen käyttöön muuttavat yksityisyyden suojaa, mikäli eduskunta...
Tumppi Varonen: Kahdeksan vuotta valtuustossa riitti.
EVA tulkitsee suomalaisten torjuvan anteliaan perustulon ja mieluummin kannattavan työhön sidottua perustuloa.
Nykyinen Meyer Turku -telakka kuului aikaisemmin samaan yhtiöön Saint-Nazairen telakan kanssa.
Ensimmäinen ja saman tien viimeinen joogatunti ei mene ihan putkeen, joten chileläisfilmi Glorian (2013) nimihenkilö pistää röökiksi. Joogaa enemmän Gloriaa...
Puolan presidentti Andrzej Duda ilmoitti maanantaina käyttävänsä vetoa kahteen kiistellyistä lakiesityksistä, mutta allekirjoitti tiistaina kolmannen.
– Biopohjaisilla tuotteilla voidaan ratkoa monia ympäristöongelmia ja ilmastokriisiä, sanoo kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.).
Vanhemmat luottavat itseensä ja lähiverkostoonsa.
Puoluerajat ylittävä lakihanke on suunnattu BDS-boikottiliikettä vastaan.
Historiantutkija Amanda Foreman paneutuu neliosaisen dokumenttisarjansa Naisten nousu (The Ascent of Woman, 2015) toisessa osassa muinaisen Kaukoidän naisiin. Keskeisin maa...
Pitkäaikaistyöttömiä on suhteellisesti eniten Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.
Amerikkalaislehden mukaan Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet yhteistyöstä Syyriassa.
Yhdysvaltalaisen yhtiön työntekijät saavat mikrosirut, jotka toimivat kulkukortteina ja maksuvälineinä välipalaa ostettaessa.
Viikon kysymys Miehittämättömät lentävät härpäkkeet, dronet, yleistyvät sekä ammattimaisessa että harrastekäytössä. Trafin erityisasiantuntija Jorma Kivinen, mikä on drone, mikä kauko-ohjattu...
SAK esittää 50 miljoonan euron vuosittaista määrärahaa aikuisten osaamisen edistämiseen.
Severi Novala on dokumentissa Varastettu lapsuus (2013) suorapuheinen. Syynä on se, että hän ei kyennyt unohtamaan – kun asiat olivat...
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.