Avainsana: Normaali

Uusi älypuhelin Lumia ei käy kaupaksi ainakaan vielä yhtiön toivomalla tavalla.

Nokialla tuskainen taival

Matkapuhelinjätti Nokialla ei mene hyvin. Tuore tulosjulkistus kertoo yhtiön menettäneen alkuvuoden aikana markkinaosuuksia ja tehneen todella rujon tappion. Nokian alamäki...

Puhetta Occupy-liikkeen ytimestä

Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 20. huhtikuuta Viime viikonvaihteessa Suomessa konsertoineen The Coup -yhtyeen johtohahmo Boots Riley haluaa nostaa työtaistelut keskeisimmäksi toimintamuodoksi...

Tanssinopettajat päivän lakkoon

Tanssiopettajat uhkaavat mennä vapun jälkeen päivän kestävään lakkoon. Tanssinopettajien työehtosopimusneuvottelut työnantajaliittojen PALTAn ja STOPPin kanssa ovat katkenneet tuloksettomina. Tanssinopettajien mukaan...

Kohonnut työkyvyttömyysriski on vähentynyt etenkin elintarviketeollisuudessa.

Miten suomalainen työntekijä voi?

Viikon kysymys Työeläkevakuutusyhtiö Varma ja työhyvinvoinnin asiantuntija Odum Oy julkistivat keskiviikkona selvityksensä suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnista. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa riskejä...

Proletariaatti

Köyhät ansassa - osa 9 Kerro minulle unelmoitko yhä täydellisemmästä kapitalismista niin minä kerron sinulle mistä kärsit eniten. Yli 30...

Kanerva valittaa hovioikeuteen

Kansanedustaja Ilkka Kanerva kommentoi tiedotteessaan ottaneensa vakavana käräjäoikeuden päätöksen vastaan. ”Asia on todella vakava ja rankka sekä käräjäoikeuden päätös kova.

James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä loppukevääksi.

Hirvisaarelle potkut loppukevääksi

Hihamerkkikohu toi määräaikaiset potkut eduskuntaryhmästä kansanedustaja James Hirvisaarelle. Perussuomalaiset erotti tiistaina Hirvisaaren määräajaksi, joka päättyy 15. syyskuuta. Käytännössä jäähy kestää...

OAJ haluaa valeopettajat kuriin

Koululaisten eriarvoistuminen huolettaa opettajia Opetusalan ammattijärjestö OAJ haluaa opettajille oman ammattirekisterin. Sen avulla voitaisiin varmistaa, että lapset ja nuoret saavat...

Sivu 687 / 899 1 686 687 688 899

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.