Kalamaraton laajenee nyt myös sisävesille
Suomen vaativimmaksi kalastuskilpailuksi luonnehdittu Kalamaraton järjestetään tänä vuonna Helsingin ja Kotkan lisäksi myös Joensuussa.eli mukana on myös sisävesikohde. Ensimmäisen kerran...
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Suomen vaativimmaksi kalastuskilpailuksi luonnehdittu Kalamaraton järjestetään tänä vuonna Helsingin ja Kotkan lisäksi myös Joensuussa.eli mukana on myös sisävesikohde. Ensimmäisen kerran...
Helsingin terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle palvelusetelijärjestelmän vakinaistamista ensi vuoden alusta alkaen. Lautakunnan kanta perustuu sille esiteltyyn väliraporttiin viime vuonna käynnistyneestä kokeilusta.
Pääkaupunkiseudun muodostama metropolialue on jo suuren väestömääränsä perusteella muusta Suomesta poikkeava alue. Tämän vuoksi alueen kuntauudistus on toteutettava hallitusohjelmassa todetulla...
Taajuusmuuttajia ja inverttereitä valmistava Vacon vähentää toimihenkilöitä: 19 irtisanotaan, 13:n määräaikaisen työsuhdetta ei jatketa ja lisäksi 13 henkeä lähtee sovituin...
Suomessa tehtiin tammikuussa 6 000:s munuaisensiirto. Jokainen onnistunut siirto vapauttaa potilaan dialyysihoidosta normaaliin elämään. Useat palaavat takaisin työelämään. Munuaisensiirrot ovat myös...
Lääkemenojen vähentämistä pohtinut työryhmä esittää lääkkeistä maksettava Kela-korvauksen pienentämistä. Säästöjä tavoiteltaisiin sekä laskemalla lääkkeiden hintoja että nostamalla potilaiden maksuosuuksia. Paljon...
Puolet pienistä ja keskisuurista yrityksistä ei usko käännetyllä arvonlisäverolla olleen vaikutusta harmaaseen talouteen. Kolmasosa ei ryhdy arvioimaan asiaa ja 16...
Etelä-Suomen ja pääkaupunkiseudun JHL:n vasemmisto ja sitoutumattomat aloittivat lauantaina vaalikampanjansa Kiasman nykytaidemuseossa. Kahden vaalipiirin yhteistilaisuus, jossa esiintyi Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Ääri-kuoro,...
Dokumentti Jälki elämässä (2011) on omistettu Kebille. Ruoveden pakolaiskeskuksessa oleskellut Kebi ehtii kehua suomalaista oikeusjärjestelmää kunnes kesken dokumentin teon poliisi...
Opiskelijoiden terveyspalveluja hoitavalla YTHS:llä ei olekaan tarvetta taloutta tasoittaviin toimenpiteisiin. Kansaneläkelaitos on tarkentanut säätiön tämän vuoden rahoitusosuuden ennakkopäätöstä. Uusi päätös...
Tampereen kaupunginvaltuusto ei muuttanut pormestarin valintatapaa.
Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantaisessa kokouksessa jättää Tampereen Ateriaa koskevan päätösesityksen pöydälle. Vasemmisto on yhteistuumin vastustanut Tampereen Aterian tulevaisuutta koskevaa esitystä...
Puutuoteteollisuudelle koneita ja laitteita valmistava Raute sai viime viikolla historiansa suurimman tilauksen. Se myy Chileen uudelleen rakennettavaan vaneritehtaaseen koneet ja...
Hyvä Alku -tapahtuma kokoaa pari tuhatta kasvatuksen, opetuksen ja terveydenhuollon ammattilaista ja asiantuntijaa 15. ja 16. helmikuuta Jyväskylään hakemaan uutta...
Jyväskylän lukioverkosta ei synny ratkaisua aiotussa aikataulussa jättilukioiden kohtaaman vastustuksen vuoksi. Jyväskylän seudun lukiokoulutus toimii myös ammatillisesta koulutuksesta vastaavan Jyväskylän...
”Samaan tahtiin kuin meidän takaamamme miljardit virtaavat Kreikkaan ja muihin kriisimaihin, saman tien ne virtaavat sieltä ulos kansainvälisille suurpankeille. Eikä...
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jari Myllykoski haluaa rajoittaa turhalta näyttävää lohen istutusta. Kirjallisen kysymyksessään Myllykoski tiedustelee mahdollisuutta vähentää istutusta...
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Virroilla toimivan Kiiltoplast Oy:n 3 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusmääräysten laiminlyönneistä., jotka osaltaan johtivat arkkikonetta käyttäneen työntekijän loukkaantumiseen...
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on pyytänyt Helsingin kaupunginhallitukselta selvityksen Helsingin taidemuseon museojohtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin osallistumisesta Guggenheim-hankkeeseen. Oikeusasiamiehelle tulleessa kantelussa epäiltiin Gallen-Kallela-Sirénin...
Vahinkovakuutusyhtiö Pohjola Vakuutus yllättää perustamalla päiväkirurgisen sairaalan Helsinkiin vuoden 2013 alussa. Yksityinen sairaala hoitaa Pohjolan vakuutusasiakkaiden sairauksia ja tapaturmia. Nimellä...
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturin mielestä alkoholin mielikuvamainonnan kieltäminen olisi tervetullut keino suojella lapsia ja nuoria päihteiltä. – Tutkimusten...
Pro Uutisten haastatteleman toimihenkilöiden luottamusmiehen Markku Äikäksen mukaan Moventas Santasalolla oli Karkkilan-tehtaalla tilauskirjat täynnä. – Töitä on ollut niin, että lisää...
Kotimaisen kirjallisuuden pahis numero yksi on Eero, joka esiintyy Marja Jotunin kirjassa Huojuva talo. Taiteeseen ja kulttuuriin keskittynyt uutissivusto cult24.fi...
Toimihenkilöjärjestö STTK ja ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE korostavat osaamisen merkitystä työurien pidentämisessä. Työuria on järjestöjen mukaan mahdollista pidentää alusta, keskeltä ja...
Vermon keskiviikon Toto65-ravien avauskohteessa on vain kahdeksan valjakkoa. Jälleen ykkösradan arvonnassa saanut Kamikaze Comery (1) pystyy pitämään keulapaikan, vaikka myös...
Allergia- ja astmaliitto muistuttaa, että hengityksen vinkuminen tai pitkittynyt yskä ovat astman oireita myös lapsella. Varsinkin pienten lasten vanhemmilta vaaditaan...
Suomessa pyydettyjen kalojen ennätysrekisteriin on viimeisen vuoden aikana hyväksytty kaksi kokonaan uutta kalalajia eli kaukomailta saapunut sarda ja isosimppu sekä...
Poetry Jam -lavarunousklubin kevätkausi starttaa vauhdikkaasti torstaina 16. helmikuuta, kun lavalle nousevat runoilijat, laulaja-lauluntekijät ja rap-lyyrikot. Palkitulla runoklubilla esiintyvät Ritarikunta-yhtyeestäkin...
Turussa järjestetään torstaina 16. helmikuuta ilta, jossa pääosassa ovat venäläisen populaarimusiikin klassikot. T-talolla (Vanha-Hämeentie 29) kello 18 alkavassa tilaisuudessa venäläiseen...
Vasemmistoliiton kuopiolainen kansanedustaja Erkki Virtanen muistutti eduskunnan avajaisistunnossa perjantaina, mistä kuntaremontissa on kyse. Hän totesi, että perusasia on sosiaali- ja...
Teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna vajaan prosentin ja oli samalla tasolla kuin vuonna 2005. Joulukuussa teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 2,0 prosenttia...
Kansan Uutiset lainasi verkkosivuillaan sekä 10. helmikuuta ilmestyneessä Viikkolehdessä Kauhajoki-lehden uutista, jossa kerrottiin kauppakeskustyömaan epäkohdista. Skanskan Kauhajoella olevan kauppakeskuksen työmaan...
Toto75-ravit Teivossa 11.2.2012 Teivon toto75-ravien avaavassa kylmäveristen tasoituksessa keulan ottanee aluksi Ruutu-Viesker (1). Kohta se saa rinnalleen Euro-Turon (6), Tesantin...
Netissä voi seurata ensi maanantaina, miten käy Tampereen Ateriaa koskeville suunnitelmille.
Rakennusalan huippuasiantuntijoiden mukaan pitkälle tulevaisuuteen suuntaavia energiapoliittisia päätöksiä on tehtävä nyt. Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat siihen, miten tulevaisuudessa asutaan ja...
Metallien jalostuksen vienti oli yli kaksinkertainen tuontiin nähden vuonna 2011. Alan liikevaihto Suomessa oli 10,8 miljardia euroa, ja se kasvoi...
Valkeakosken Kirjazzille on valittu pääesiintyjäksi uusi rytmimusiikin kokoonpano The Northern Governors. The Northern Governorsin seitsenhenkisessä yhtyeessä vaikuttavat muun muassa suomalaisen...
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Virroilla toimineen pressuhalleja toimittaneen yrityksen toimitusjohtajan 50 päiväsakkoon (300 euroa) ja tuotantopäällikön 40 päiväsakkoon (240 euroa)...
Tilastokeskuksen laskema lääkkeiden tukkuhintaindeksi laski viime vuonna 1,6 prosenttia. Samaan aikaan yleinen kuluttajahintaindeksi nousi peräti 3,4 prosenttia. Lääkkeiden hintoja laskevat...
Hallitus aikoo panostaa Salon seudun rakennemuutoksen ripeään hoitoon.
Jyväskylässä pohditaan vankan asiantuntijajoukon voimin sitä, kuinka harmaa talous rohmuaa ihmisten rahat ja mitä asian korjaamiseksi on tehtävissä. Jyväskylän Yhteiskunnallisen...
Keski-Suomen työttömien yhdistykset toivottavat tervetulleeksi työministeri Lauri Ihalaisen aloitteen asettaa työryhmä tutkimaan kolmatta sektoria, sitä koskevia ongelmakohtia sekä eri toimijoiden...
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n puheenjohtaja Pertti Porokari vaatii EU:n globalisaatiorahaston tukea Nokiaa ja sen lähiyhtiöitä koskevan rakennemuutoksen hallitsemiseksi. – Komission puheenjohtaja...
YLE Teeman TV-arkisto kunnioittaa äskettäin edesmennyttä näyttelijä Leo Lastumäkeä (1927–2012) esittämällä valikoiman hänen muistetuimpia viihdeohjelmiaan Yleisradion arkistosta. Televisiokatsojille Lastumäki tuli...
Rauhanjärjestö Sadankomitea on tyytyväinen puolustusvoimien uudistuksen raamien määrittelyyn. Ehdotus näyttää järjestön mukaan oikeansuuntaiselta, erityisesti varuskuntien lakkauttamisen ja varusmiespalveluksen lyhentämisen osalta.
Keskisuomalaiset hallituspuolueiden kansanedustajat ovat tyrmistyneitä Puolustusvoimien laatimasta rakennemuutosesityksestä. Kansanedustajat pitävät ehdotettuja ratkaisuja ovat kestämättöminä ja tulevat vaatimaan koko esityksen kriittistä...
Kunta-alan suurimman ammattiliiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan kuntauudistuksessa ei ole tärkeintä kuntien lukumäärä, vaan palvelujen turvaaminen. – Siksi henkilöstön osallistuminen...
Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä ehdottaa 266 kunnan lakkauttamista. Kuntien yhdistämisten jälkeen Suomeen jäisi alle 70 kuntaa. Ainoa koskematta jäävä kaupunki olisi kainuulainen...
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry on huolestunut Yleisradion ikäihmisille suunnatun ohjelmatarjonnan kaventumisesta. Yleisradion Yle Puhe -kanava on etujärjestön kannanoton mukaan ollut...
Suomen kirjastoissa vietetään ensi viikolla erityistä luonto- ja ympäristöviikkoa. Teemana on tänä vuonna vesiensuojelu. Mukaan on ilmoittautunut ennätyksellisesti jo yli...
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.