Sveitsiläisdokumentissa Ei pelkää hunajaa muistellaan myös Mao Zedongin johtamassa Kiinassa tehtyä miljardien varpusten hävittämistä: lintujen katsottiin tuhoavan viljasatoja. Varpusten hävittäminen puolestaan johti tuholaiskierteeseen – johon vuorostaan otettiin aseeksi kemikaalit.
Tarinan opetus on, että jyrkkä puuttuminen luonnon kiertokulkuun voi olla kohtalokasta koko ekosysteemille, etenkin pitkässä juoksussa.
Harvakseltaan elokuvia työstäneeltä Markus Imhoofilta on meillä nähty toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja käsittelevä puhutteleva historiallinen draama Vene on täynnä (1981). Siitä on pitkä tie hänen dokumenttiuutuuteensa.
Ehkä yhdistävä tekijä on hillityn mietitty näkökulma, jolla aihetta käsitellään.
Vene on täynnä -elokuvassa järkkyvät ihmisyyden perusteet, Ei pelkkää hunajaa kurkottaa astetta isomman kysymyksen äärelle.
Kysymys koskee mehiläisten osaa ”suurina pölyttäjinä”, mikä tekee niistä keskeisen toimijan ihmisravinnon kannalta: vilja- ym. sadot eivät kypsy ilman mehiläisten osuutta.
Dokkari tutustuttaa aluksi kahteen radikaalisti eri pohjalta työskentelevään mehiläisten kasvattajaan.
Sielu paholaiselle
Sveitsissä upeissa vuoristomaisemissa ja puhtaan luonnon keskellä on elänyt mehiläskennojensa kanssa jo vuosikymmeniä Fred Jaggi.
Kalifornian auringossa kolmannen polven mehiläisviljelijä John Miller tekee leffaan intron, joka käy perusjenkin karikatyyrista: mehiläisparvien surinassa Miller kuulee dollarien äänen ja ilmaisee asian himokkaan muikeasti.
Toisaalta Miller katsoo rehellisesti peiliin ja viittaa isoisäänsä. Hän uskoisi tämän kauhistuvan, mikäli tämä näkisi nykypolven teollisen puuhastelun: olette myyneet sielunne paholaiselle, saattaisi vaari jyrähtää.
Kiinassa avautuu aavemaisia näkymiä, Yhdysvaltain Arizonassa käydään tappajamehiläisten tykönä.
Tappajamehiläiset (afrikkalaistunut mehiläinen) pääsivät 1957 karkuun brasilialaisesta laboratoriosta ja rantautuivat Pohjois-Amerikkaan. Niiden hunajaa kehuu asiaan perehtynyt Fred Terry maukkaaksi, hyvännäköistä se ainakin on.
Viime vuosien suurten mehiläistuhojen valossa toivon kipinän katsotaan välkkyvän syrjäisellä Australian saarella. Sinne suunnataan lopussa.
Dokumentti ei ota ärhäkkäästi kantaa, vaan antaa eri toimijoiden näkyä ja kuulua heidän omilla ehdoillaan. Asenne on fiksu ja sen kautta katsojan eteen avautuu monia kiinnostavia ja mieltä askarruttavia näkymiä.
Kemikaalien arvaamattomat vaikutukset
Mehiläiset ovat yhteiskuntahyönteisiä, mikä tehdään selväksi ja vieläpä näyttävästi.
Nykyinen kamerateknologia mahdollistaa menon hyvin lähelle kohdetta, ja näiltä osin dokkari on yhtä juhlaa, parhaiden Avara luonto -dokumenttien veroinen tuttavuus.
Huikeissa lähikuvissa tavataan monenlaisia pörrääjiä, ja sitten ovat otokset vammautuneista yksilöistä: rekkalasteissa kuljetettujen kennojen ahtaiden olojen seurauksia ovat mehiläisten stressaantuminen, epämuodostumat ja joukkokuolemat. Dokkari havainnollistaa yksityiskohtaisen tarkasti, miten tuhoisaa teollinen tuotanto saattaa olla.
Oma lukunsa ovat kasvi- ja viljapelloille ruiskutetut kemikaalit, joiden seurannaisvaikutukset voivat olla arvaamattomat. Jobinpostilta ei vältytä Sveitsin vuoristoidyllissäkään.
EI PELKKÄÄ HUNAJAA (More Than Honey, Sveitsi 2012). Ohjaus: Markus Imhoof. Käsikirjoitus: Imhoof ja Kerstin Hoppenhaus. Kuvaus: Attila Boa, Jörg Jeshel. Musiikki: Peter Scherer. Mukana omana itsenään muun muassa mehiläiskasvattajat Fred Jaggi, John Miller ja Fred Terry.
lehti 