YK:n valtuutuksella toimiva kansainvälinen liittoutuma on jatkanut Libyan ilmapuolustuksen lamauttamista. Pääosan iskuista ovat tehneet Ranskan ja Britannian ilmavoimat. Operaation johto on ollut amerikkalaisten käsissä.
Vaikka operatiivisesta toiminnasta ovat vastanneet Nato-maat, niin toimia ei olisi käynnistetty ilman YK:n turvallisuusneuvoston lupaa eikä ilman Arabiliiton tukea. Nyt sotatoimia arvostellut Venäjä olisi voinut veto-äänellään turvaneuvostossa estää koko operaation. Kun se ei sitä tehnyt, niin pääministeri Vladimir Putinin havahtuminen arvostelemaan liittoutuman toimia tuntuu kovin tarkoitushakuiselta.
Yhdysvallat puolestaan joutuu nyt toimimaan aiempaa hienovaraisemmin. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy taas yrittää kerätä irtopinnoja niin paljon kuin mahdollista presidentinvaalien alla.
YK:n päätöslauselma kieltää maajoukkojen lähettämisen Libyaan. Ilmaiskujakaan ei saa suunnata siviilikohteisiin. Onko tästä lipsuttu, niin siitä ei varmaa tietoa ole? Tunnetustihan sodan ensimmäinen uhri on totuus. Propaganda on osa sotaa.
YK:n operaation oikeutti Libyan yksinvaltiaan Muammar Gaddafin toiminta omaa kansaansa vastaan. Maan ilmavoimat ehtivät iskeä kapinallisten joukkojen lisäksi myös siviilikohteisiin. Libyassa ei ole perustuslakia. Demokratiasta on turha edes puhua. Gaddafi on julistanut itse itsensä maan diktaattoriksi. Hän on kylmästi tuhonnut kaikki vastustajansa. Tämä tosin ei länttä ole tähän asti juuri haitannut.
Jos Gaddafin lupaus jakaa miljoona asetta kansalaisilleen toteutuu, niin sen seurauksena voi olla joukkomurha. Olisiko hänen yhtenä tavoitteenaan saada sekasortoisessa tilanteessa kilpailevat heimot lahtaamaan toisiaan?
Mitä tehdään seuraavaksi siviilien suojaamiseksi? Voiko se onnistua ilman maajoukkoja?
Lentokiellon valvontakaan ei ole halpaa puuhaa. Se syö vähimmilläänkin miljoonia euroja joka ainut päivä. Lähtevätkö suomalaiset ja ruotsalaiset mukaan lentokiellon valvontaan? Nato lähettänee pyynnön rauhankumppanuusmaille.
YK:n turvallisuusneuvostosta tuskin tulee lupaa lähettää maajoukkoja. Jos näin kuitenkin kävisi, niin suurena vaarana olisi tilanteen eskaloituminen ja länsiliittoutuma uppoisi samalla lailla Libyan hiekkaan kuin on käynyt Irakissa ja Afganistanissa.
Taustalla omaa rooliaan näyttelevät Libyan öljyvarat ja myös se, miten ne mahdollisesti jaetaan Gaddafin kukistuttua. Gaddafin johtaman Libyan lähihistoria on tosin osoittanut, että ostajille ei välttämättä ole niin väliä, kuka öljyä myy, kunhan hinta on sopiva.
Kun mietitään Libyan toimien oikeutusta, niin samalla on syytä pohtia, millä keinoin pitäisi puuttua omia kansalaisiaan lahtaavan Bahrainin tilanteeseen. Huolestuttavia tietoja tulee myös Jemenistä, Saudi-Arabiasta ja Syyriasta.
uutiskirje 
