Pintaa syvemmältä
Kun jonkin aikaa sitten kirjoitin amerikkalaisista teenjuojista, eräs lukija valitti, että olin kiinnittänyt likaa huomiota touhukkaaseen Sarah Paliniin ja liian vähän huomioinut Tea Party -ryhmän libertariaanista peruslinjaa. Jouduin myöntämään, että olin eniten seuraillut julkisuuskipeän Palinin edesottamuksia ja kummallisia lausahduksia, enkä niinkään aikoinaan republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkinyttä Ron Paulia.
Kohta sen jälkeen huomasin uutisen, jonka mukaan teeaktivistien keskuudessa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 43 prosenttia heistä oli Palinin ja 42 prosenttia Paulin kannattajia. Molemmat olimme siis, minä ja lukija, yhtä oikeassa. Palinilla ja Paulilla on yhteinen vihollinen: suurin osa katsoo että presidentti Barack Obama toteuttaa sosialistista politiikkaa, monien mielestä hän on antikristus. Sen sijaan heidän myönteiset intohimonsa eroavat aika lailla toisistaan. Kun Palin edustaa bushilaista hyökkäävää ulkopolitiikkaa, Paul taas haluaa USA:n vetäytyvän ulkomaailmasta ja toivoo vallansiirtoa liittovaltiosta osavaltioihin ja kuntiin.
Huomio on nyt siirtynyt Ron Paulista hänen poikaansa Rand Pauliin, joka viime viikolla voitti Kentuckyn osavaltion republikaanien esivaalit syksyn senaatinvaalien ehdokkuudesta. Rand on itsenäinen ja taitava poliitikko, mutta kulkee aika lailla isänsä jalanjäljissä.
Liittovaltion toiminnan raju supistaminen merkitsisi muun muassa yleisen eläkejärjestelmän kaatumista ja sosiaaliturvan heikkenemistä.
Lukijani mukaan Tea Party -liikkeessä ei ole kyse äärioikeistosta, vaan tavallisista amerikkalaisista, jotka ovat huolissaan häikäilemättömistä väärinkäytöksistä hallinnossa. Libertariaanien ajattelun mukaan muun muassa
- nykyinen sota on laiton
- huumeiden vastainen kampanja on laiton
- ihmisillä on oikeus omaan elämäänsä, vapauteen ja onneen
- syy ongelmiin löytyy imperialistisesta Amerikasta, joka juontaa juurensa 1950- ja 1960-lukujen politiikkaan
- ratkaisuksi tarjotaan liittovaltion koon dramaattista pienentämistä ja maailman poliisina toimimisen lopettamista.
Näin siis lukijani. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Rand Paulin monille yllätyksenä tullut vaalivoitto Kentuckyssa tuo tähän lisävalaistusta. Hänen vaalikampanjansa johtotähtenä oli kamppailu Washingtonia vastaan. Hän haluaa lakkauttaa maan keskuspankkijärjestelmän ja opetusministeriön, jotka vievät yksityiseltä kansalaiselta rahaa ja valtaa. Liittovaltion ei pidä asettaa opetukselle tavoitteita, sillä sen tekevät parhaiten kunta, koulu ja perhe itse. Jos veroja vähennetään, perheellä on paremmat edellytykset järjestää kotiopetusta. Tämä on libertariaanien vapaus pähkinänkuoressa. Kuulostaa ehkä meikäläisten korvissa oudolta, mutta Ruotsissa kuulee jo tämäntapaisia ääniä.
Vapaus on Rand Paulin keskeinen iskulause, ja vapaus ulottuu ilmeisesti myös huumeiden käyttöön, vaikka silmälääkäri ei taatusti itse elä sellaista elämää. Joskus ylevillä periaatteilla voi olla oudot seuraamukset. Ron Paul on haikaillut kultakantaan paluuta, mutta paluu siihen veisi ilmeisesti Yhdysvaltain talouden takaisin 1900-luvun alkupuolelle.
Liittovaltion toiminnan raju supistaminen merkitsisi muun muassa yleisen eläkejärjestelmän kaatumista ja sosiaaliturvan heikkenemistä. Tämä ei kuitenkaan häiritsisi teeliikkeen kannattajia. He valittavat, että Obaman hallituksen toimet hyödyttävät köyhiä enemmän kuin keskiluokkaa ja rikkaita ja että samoin ne hyödyttävät mustia enemmän kuin valkoisia.
Samalla liike on kuitenkin populistinen siinä mielessä, että syytetään poliittisen koneiston ohella myös Wall Streetiä tapahtuneesta kehityksestä. Suurpankkien pelastamiseen ei olisi saanut käyttää veronmaksajien rahoja.
Monesti – varsinkin ulkopolitiikan osalta – libertariaanien verkkosivuja on vaikeaa erottaa vasemmistolaisista. Irakin ja Afganistanin sodat ovat laittomia, koska hallitus ei ole saanut kansalta valtuuksia niihin. Sitä paitsi ne vievät kansalaisten rahoja.
Mutta sisäpolitiikassa erottaminen on helppoa. Libertariaanien mielestä hallituksella ei ole valtuuksia myöskään käydä sotaa köyhyyttä vastaan omassa maassa. Ron Paulin mielestä Franklin D. Roosevelt kiristämällä pakotti korkeimman oikeuden hyväksymään New Dealin – perustuslain mukaan keskushallinto ei olisi saanut kehittää koko maahan ulottuvaa talous- ja sosiaalipolitiikkaa.
Keskushallinnolla on Ron Paulin mielestä syövyttävä vaikutus poliitikkojen moraaliin. Provinssissa valitaan puhtaita ihmisiä edustamaan kansaa Washingtonissa, mutta siellä he likaantuvat, korruptoituvat. Tämähän ei ole kovin kiistanalainen väite: taloudelliset intressit ovat valtavat, ja kongressin ympärillä pyörii miljoonabudjeteilla varustettujen lobbareiden armeija. Mutta miten hänen itsensä käy, jos hänet valitaan senaattiin?
Tätä keskustelua voisi verrata Euroopassa käytävään keskusteluun Brysselin vallan laajentumisesta ja yhteisen politiikan hyvistä ja huonoista puolista. Olot eroavat niin paljon, että mielekkäitä johtopäätöksiä ei voi vetää. Hyvin yleisellä tasolla voi kuitenkin miettiä, millaisissa oloissa on mielekästä kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. Yhdysvaltojen keskustelussa usein esiintyvät viittaukset alkuaikojen johtajien ajatuksiin tuntuvat ulkopuolisista varsin merkillisiltä.
Hakiessani netistä suomalaisia viittauksia Ron ja Rand Pauliin löysin yllätyksekseni lähinnä halla-aholaisten suosiman Hommaforumin, jossa on käyty oikein asiallista keskustelua libertarianismista, sen vaikutteista itävaltalaisesta koulukunnasta kansantaloustieteen piiristä ja sen menestyksen mahdollisuuksista Yhdysvalloissa ja ehkä myös Suomessa. Tämä ehkä kuitenkin antaa jonkinlaisen viitteen libertariaanien ideologisesta kodista.
Lähempi tutustuminen Ron ja Rand Paulin linjauksiin ei saa minua myöntämään, että libertariaanit olisivat houkuttelevampi vaihtoehto kuin Sarah Palinin tapaiset uuskonservatiivit. He vain edustavat hyvin toisenlaista oikeistolaisuutta. George W Bush sanoi olevansa ”compassionate”, myötätuntoinen, heikompia kohtaan, mitä tämä nyt merkitsikään. Sitä libertariaanit eivät ole. Rand Paul herätti vaalivoittonsa jälkeen huomiota arvostelemalla vuonna 1964 säädettyä käänteentehnyttä kansalaisoikeuslakia siitä, että se kielsi myös yrityksiä syrjimästä ihmisiä esimerkiksi rodun perusteella. Hän ei myöskään pitänyt laista, joka asetti yrityksille velvoitteita vammaisten kohtelusta.
Monet ovat yhdistäneet näitä Rand Paulin kommentteja etelävaltioissa viime aikoina esiintyneisiin pyrkimyksiin palauttaa taas kunniaan sisällissodan kamppailu muun muassa orjuuden säilyttämiseksi ja pitäneet tämänsuuntaista ajattelua huolestuttavana.
uutiskirje 