Euroopan vasemmistolaiselle kentälle syntyi syksyllä 2024 uusi toimija. Euroopan vasemmistoliitto – viralliselta nimeltään European Left Alliance for the People and the Planet, lyhyemmin ELA – rekisteröitiin virallisesti europuolueeksi syyskuussa 2024. Sen perustajajäseniksi liittyivät La France Insoumise Ranskasta, Vasemmistoliitto Suomesta, Podemos Espanjasta, Enhedslisten Tanskasta, Bloco de Esquerda Portugalista, Vänsterpartiet Ruotsista ja Razem Puolasta. Puolueen ensimmäinen puoluekokous pidettiin kesäkuussa 2025 Portugalissa.
Suurelle yleisölle ELA saattaa olla tyystin tuntematon. ELA:n olemassaolo tulee edelleen uutisena jopa eurooppalaista politiikkaa tiukasti seuraaville politiikkanörteille. Silti uudella europuolueella on tarkoitus ja paikkansa Euroopan poliittisella kentällä.
Pitkä tie eurooppalaiseen yhteistyöhön
ELA:a ennen Suomen vasemmistoliitto teki eurooppalaista yhteistyötä Euroopan vasemmistopuolueen eli European Leftin (EL) jäsenenä. Vasemmistoliitto jättäytyi kuitenkin EL:n täysjäsenestä tarkkailijajäseneksi vuonna 2022 ja erosi EL:stä kokonaan kahta vuotta myöhemmin.
Vasemmistoliitto jäi aikanaan vuonna 2004 perustetun EL:n perustamisesta sivuun. Myöhemminkin liittymisessä oli kyse pikemminkin käytännön hyödyistä kuin yhteisen aatteen palosta.
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo muistaa hyvin 2000-luvun alun tunnelmat. Hän oli tuolloin aktiivinen Euroopan vasemmistonuorissa ENDYLissä ja kuuli Pariisissa kokouksessa ensimmäistä kertaa tietoja uuden eurooppalaisen vasemmistopuolueen perustamisesta.
– Olin innoissani, Saramo muistelee.
– Ajattelin tietenkin vasemmistoliiton lähtevän mukaan. Tavoitteena oli rakentaa eurooppalainen vastavoima uusliberalismille ja ylikansallisten yritysten johtamalle globalisaatiolle.
Vasemmistoliitto kuitenkin päätti jäädä uudesta puoluehankkeesta sivuun. Vasemmistoliitossa katsottiin, että mukana oli liikaa vanhoillisia ja Venäjä-mielisiä kommunistisia puolueita. Sama pidättyvyys leimasi muitakin pohjoismaisia vasemmistopuolueita, joissa EU-kriittisyys oli tuolloin vielä vahvaa.
– Pohjoismaissa vasemmisto oli tuolloin aika voimakkaasti EU-kriittistä, paljon kriittisempää kuin nykyään. Koska vastustettiin eurooppalaisia puolueita, oli loogista, että ei lähdetty niitä itse rakentamaan. Jolloin kävi hieman paradoksaalisesti: ne puolueet, jotka eivät vastustaneet eurooppalaisia puolueita, rakensivat ne, vaikka olivat itse suorastaan EU-vastaisia, Saramo kertoo.
Kun vasemmistoliitto vuonna 2009 menetti ainoan paikkansa Euroopan parlamentissa, tilanne muuttui. Puolueessa tarvittiin linkki eurooppalaiseen politiikkaan, ja liittyminen EL:ään oli loogisin ratkaisu. Tavoitteena oli korjata europuolueen sisäiset ongelmat, ja Saksan vasemmistopuolue Die Linke, johon vasemmistoliitolla oli hyvät suhteet, lupasi ajaa uudistuksia.
– Syystä tai toisesta puolueen rakenteita ei koskaan korjattu. Tämän takia sieltä tuli hyvin ongelmallisia kantoja, Saramo sanoo.
Valuvika, jota ei korjattu
Mikä siis meni vikaan? Saramon mukaan kyse oli ennen kaikkea siitä, että puolueen rakenne mahdollisti demokratiavajeen ja sitä kautta ongelmalliset kannat.
– Suomalaisessa politiikassa puhutaan usein valuvioista. Valuvian ideahan on siinä, että valuvikaa ei voi korjata. Jos valussa on virhe, on tehtävä kokonaan uusi valu, Jussi Saramo sanoo.
Euroopan vasemmistopuolueessa oli hänen mukaansa juuri tällainen valuvika.
– EL:n jäsenpuolueet olivat keskenään tasa-arvoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että Saksan vasemmistopuolue Die Linke, jolla on yli neljä miljoonaa äänestäjää ja yli satatuhatta jäsentä, on EL:ssä tasa-arvoinen pikkuruisen belgialaisen kommunistipuolueen kanssa, jonka jäsenmäärä on laskettavissa yhdellä kädellä. Ei tällainen tilanne ole demokraattinen, Saramo kuvailee.
Käytännössä tämä tarkoitti joko päätöksenteon totaalista lamaantumista tai sitä, että EL:n puoluehallitus omaksui kannan, joka jäsenistön mielipiteiden vastainen. Kaikilla jäsenpuolueilla oli veto-oikeus, minkä seurauksena puolue saattoi ajautua kokonaan vaille kantoja.
Pahimman esimerkin tarjosi suhtautuminen Ukrainaan ja Venäjään.
– Koska EL:ssä ei tunnettu kummankaan maan tilannetta riittävän hyvin, kuviteltiin, että Venäjän kommunistinen puolue olisi jotenkin vasemmistolainen. Silloin EL:ssä otettiin kantoja, jotka olivat täysin järjettömiä. Siinä vaiheessa me vasemmistoliitossa totesimme, että emme voi olla enää mukana tässä, Saramo sanoo.
ELA:n jäsenpuolueet ovat pystyneet sopimaan yhteisestä Ukraina-linjasta: jokainen jäsenpuolue tuomitsee Venäjän hyökkäyssodan ja tunnustaa Ukrainan oikeuden puolustautua, vaikka joitain eroja sotilaallisen avun suhteen edelleen on.
Ei sirpale vaan uusi alku
Eurooppalaisissa uutisissa on kuvattu ELA:n syntyä European Leftin hajoamisena. Saramo torjuu tämän tulkinnan jyrkästi.
– ELA ei ole mikään EL:stä irronnut sirpale. Mukaan tuli myös täysin uusia puolueita, kuten Ruotsin vasemmistopuolue Vänsterpartiet, joka ei ollut koskaan edes harkinnut liittymistä EL:ään. ELA on aidosti uusi puolue, joka on ottanut oppia EL:n virheistä, Saramo kertoo.
Oxfordin yliopistossa työskentelevä politiikan tutkija Vladimir Bortun on kirjoittanut Rosa Luxemburg -säätiön julkaisemassa analyysissään, että uusi puolue ei välttämättä merkitse eurooppalaisen vasemmiston heikentymistä – edellyttäen, ettei se ajaudu sellaiseen hajottavaan lahkolaisuuteen, joka on usein vaivannut vasemmistoa sen historiassa.
Bortun on kuitenkin kriittinen ELA:n tulevaisuuden suhteen. ELA ei ole toistaiseksi sanonut tai tehnyt mitään erityisen erottuvaa. Bortunin mukaan jopa eurooppalaiselle vasemmistolle ennen ominainen ”tottelematon euroskeptisyys” on syrjäytynyt etenkin pohjoismaisissa jäsenpuolueissa rakentavan EU-kritiikin tieltä.
Under my umbr-ELA
ELA:n poliittinen ohjelma on ytimekäs. Puolueen tavoitteena on verottaa rikkaita ja yrityksiä reilummin, torjua ilmastokriisiä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, puolustaa julkisia palveluja yksityistämiseltä ja vastustaa asumisen muuttumista keinottelun välineeksi.
Jussi Saramon mukaan ELA keskittyy nimenomaan kysymyksiin, joissa kansallisvaltio ei yksin pysty toimimaan.
– Verotus on hyvä esimerkki: vaikka esimerkiksi Suomi päättää suvereenisti omasta verotuksestaan, ilman eurooppalaisia sääntöjä suuryritykset eivät maksa tänne penniäkään. Palkkadumppaus on toinen esimerkki. Minimipalkkadirektiivin kaltaiset rakenteet ovat myös pohjoismaisen työväenliikkeen etu, Saramo painottaa.
Turvallisuuskysymys on Saramon mukaan asia, jossa vasemmistolla on vielä eniten tekemistä.
– ELA:ssa laajasti tunnistetaan, että tarvitaan eurooppalaista turvallisuusrakennetta. Turvallisuus tulee nousemaan entistä vahvemmin vasemmistonkin asialistalle – siltä ei voi sulkea silmiään.
On kuitenkin vielä aikaista sanoa, miltä vasemmistolainen vaihtoehto eurooppalaiseksi turvallisuusjärjestelyksi tulee näyttämään.
Die Linke jäi – miksi?
On huomionarvoista, että Euroopan suurin vasemmistopuolue, Saksan Die Linke ei ole liittynyt ELA:an vaan jäänyt European Leftiin. Saramo arvelee asian olevan Linkelle sekä käytännöllinen että poliittinen kysymys.
– Die Linke on valtavan iso puolue, joka on pitkään panostanut European Leftiin, hallinnut sitä ja toiminut sen puheenjohtajana. Puolueessa on myös paljon erilaisia suuntauksia. Kyse saattaa olla myös niin sanotusta uponneiden kustannusten ongelmasta: kun jonnekin on paljon sijoitettu, on vaikea lähteä pois.
Saramo kuitenkin seuraa kiinnostuneena Die Linkessä käynnissä olevaa uudistusprosessia. Linke saavutti vaalivoiton liittopäivävaaleissa 2025, ja sen myötä puolueeseen on tullut paljon uutta väkeä.
– Heidän kantansa esimerkiksi Palestiinan ja Ukrainan kysymyksissä ovat lähestyneet meidän näkemyksiämme. Puolue on uusiutunut ideologisesti todella hienosti. Uskon, että tämä uusiutuminen johtaa heillä ajan myötä myös eurooppalaisen puoluekuvion uudelleenpohdintaan.
Tutkija varoittaa hajaannuksesta
Tutkija Vladimir Bortun esittää analyysissään ELA:sta ymmärtäväisen mutta varovaisen arvion. Hänen mukaansa eurooppalainen radikaalivasemmisto epäonnistui 2010-luvun eurokriisin aikana hyödyntämään tilaisuutta vahvistaa EU-tason koordinaatiotaan ja yhteistä politiikkaa.
Vaikka leikkauspolitiikka vyöryi ylikansallisesti erityisesti Etelä-Eurooppaan, vasemmistopuolueet eivät kyenneet rakentamaan yhteistä rintamaa sitä vastaan.
Radikaalin vasemmiston pitäisi Bortunin mukaan muuttua takaisin kansanliikkeiksi, ja pysyä sellaisina myös vaalimenestysten ja hallitusvallan aikoina. Tehokkaimmat vasemmistopuolueet historiassa ovat olleet niitä, joiden taustalla on ollut vahva järjestöpohja ja laajempi sosiaalinen infrastruktuuri.
Jussi Saramo tunnistaa haasteen. Hän toivoo, että ELA pystyisi rakentamaan jotain, mikä olisi enemmän kuin vain poliitikkojen välinen yhteistyöverkosto.
– Kiinnostavinta on, miten ELA:ssa saadaan luotua yhteisöä, joka olisi laajempi kuin vain muutama edustaja jossain kansainvälisessä työryhmässä. Parhaimmillaan eurooppalaiset vasemmistolaiset tekevät yhdessä asioita ilman, että se välttämättä edes liittyy mihinkään viralliseen rakenteeseen. Rakenteet vain mahdollistavat sen, että ihmiset löytävät toisensa.
lehti 