Ei, taas tätä samaa. Uusi Islantiin sijoittuva dekkarisarja alkaa kliseisimmällä mahdollisella tavalla nuoren naisen alastomalla ruumiilla. Murhan uhri löytyy tällä kertaa hevostallin karsinasta. Jatkokin on peruskauraa: poliisit tutkivat, ja välillä hypätään pyöräilevän murhaajan näkökulmaan. Millainen hän on ja miksi hän murhaa, se selviää jo aika pian.
Alussa ihmetyttää, miten Väkivallan saaren toinen kirjoittaja Michael Hjorth on sortunut näin tavanomaiseen kuvioon. Ruotsalainen Hjorth tunnetaan parhaiten äärikoukuttavista Sebastian Bergman -dekkareista. Kirjan toisen kirjoittajan Bjarni Thorssonin nimi ei soita kelloja, mutta Wikipedia tietää hänen oleva islantilainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä, jolta on tätä ennen ilmestynyt kaksi romaania.
Lähtökohta on lattea, mutta varsin nopeasti teos alkaa sykkiä hikeä pintaan. Väkivallan saari on sittenkin pirullisen jännittävä ja nerokkaasti rakennettu trilleri, joka myös kertoo jotain olennaista ajastamme. Hjorth ja Thorsson avaavat murhaajan taustaa jo teoksen alussa, joten tässäkin voi kertoa, että konservatiivisen mieskäsityksen vallassa oleva murhaaja ”kostaa” naisille, jotka ovat hänen mielestään liian itsenäisiä tai näkyviä mielipidejohtajia. Häntä ajaa ajatus siitä, että länsimaissa kaikki on mennyt vikaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Hänelle saavuttamattomat naiset ovat ottaneet vallan.
”He hallitsivat kaikkea. Yhteiskunta pyöri enemmän tai vähemmän heidän ympärillään, keskustelua värittivät heidän mielipiteensä, ja miehiä syytettiin kaikesta, mikä meni pieleen. Kaikki hyvä luettiin naisten ansioksi. Ainoat miehet, joita kuunneltiin näinä päivinä, olivat homoseksuaaleja tai niitä, jotka olivat muuttuneet naisiksi.”
Hevostallista löytyneen naisen murhaa tutkinnan johtoon laitetaan Ruotsista Islantiin muuttanut tuore rikospoliisi Helga Jónsdóttir. Ensikerran johtovastuussa olevan epävarman Helgan aisapariksi ajautuu liikennepoliisi ja pelastuspalveluun kuuluva Bjarki Gudmundsson. Hänellä on tausta erikoisjoukoissa ja huumepoliisina, mutta sitten on tapahtunut jotain, jota tässä Helga & Bjarki -sarjan ensimmäisessä osassa ei tarkemmin paljasteta. Sen takia Bjarki viihtyy parhaiten yksin, mutta hevostallissa murhatun naisen tapaukseen liittyy piirre, joka saa hänet pysymään osana tutkijaryhmää.
Toinen samanlainen murha vahvistaa poliisille, että liikkeellä on tiettyä suunnitelmaa toteuttava sarjamurhaaja, jolla on tähtäimessään jo kolmaskin uhri. On siis tulenpalava kiire. Murhaajaa jäljitetään valvontakameroiden kuvista ja sosiaalisen median kautta. Hjorth ja Thorsson saavat ihmeen paljon jännitystä irti periaatteessa mekaanisesta tietokoneiden ruutujen tuijottelusta ja sieltä löytyvien vihjeiden keruusta ja yhdistelemisestä.
Sebastian Bergman -dekkareissa Hjorthin luoma jännitys nousee parhaissa kohdissa intensiiviseksi piinaksi, jota lukiessa sivut kääntyvät tiuhaan. Sama pätee Väkivallan saareen.
Viimeisellä kolmanneksella teoksessa laitetaan vielä uusi vaihde sisään. Murhaaja on päässyt poliisien verkosta ja kuljettaa nyt autolla seuraavaa uhriaan kohti loppunäytöstä Islannin aavalla keskiylängöllä, jossa ei ole kuin laavaa. Hjorth ja Thorsson ottavat kaiken irti Islannin omaperäisestä luonnosta. Murhaajan ja uhrin jäljittäminen on liki mahdotonta Sveitsin kokoisella aukealla, jonne kaiken lisäksi laskeutuu sumu.
Pitkällä automatkalla avautuu lopullisesti murhaajan hyytävä ajatusmaailma ja se tausta, josta tällaisia hirviöitä ja heidän seuraajiaan syntyy.
Jo ensi syksynä jatkoa saava Helga & Bjarki -sarja lähtee liikkeelle loistavasti. Helga on epävarmuudessaan kaikkea muuta kuin superpoliisi, mutta hän saa suurenmoista tukea koko itsensä peliin laittavalta tutkintaryhmältä. Paitsi siltä yhdeltä kuusikymppiseltä jäärältä, joka vähättelee Helgaa ja kutsuu häntä ruotsalaiseksi. Mutta ääritilanteessa hänestäkin löytyy uusia ominaisuuksia.
Bjarki on mielikuvissani norjalaisnäyttelijä Kristofer Hivjun näköinen voimajässikkä. Siis sen partamiehen, joka on tuttu tv-sarjoista Game of Thrones ja Beck, ja juuri nyt Vuonomurhista. Sääntöjä uhmaava Bjarki on sellaisenaan aika tyypillinen kapinallinen dekkarihahmo, mutta hänessä on myös arvoituksellisuutta, joka tukee Väkivallan saaren upeaa onnistumista.
Islanti on nyt muotia dekkareissa. Satu Rämön Hildurin kaltaisia poliisisarjoja riittää. Periaatteessa poliisisarjan alku Väkivallan saarikin on, mutta se on useimpia muita toiminnallisempi ja ennen kaikkea hyytävällä tavalla jännittävämpi kuin useimmat verrokkinsa.
Michael Hjorth & Bjarni Thorsson: Väkivallan saari (Våldets ö). Suomentanut Kristiina Vaara. 382 sivua, Otava 2026.
uutiskirje 
