Eduskuntavaaleihin on aikaa vielä vuosi, ja povaukset seuraavan hallituksen kokoajista värittävät poliittisia keskusteluja. Pääministeriehdokkaista ei ole pulaa sen jälkeen, kun keskustan Antti Kaikkonen ja Riikka Purra ovat ilmoittaneet tavoittelevansa pääministerin asemaa.
Seuraavaksi hallituspohjaksi on kaavailtu muun muassa sinipunaa, punamultaa ja kolmen suuren hallitusta. On myös varoiteltu siitä, että hallitusneuvottelut menevät niin vaikeiksi, että joudutaan turvautumaan vähemmistöhallitukseen monien muiden Euroopan maiden tapaan.
Tämä kirjoitus esittelee eri hallitustyypit ja hallituspohjat ja laskee eri hallituspohjien saamaa kannatusta uusimpien vaalien ja kannatustutkimusten valossa.
Virkamies- ja vähemmistöhallitukset ovat kadonneet hallitustyyppien valikoimasta
Sotien jälkeisessä Suomen hallitusten historiassa on kolme vaihetta, joilla on oma profiilinsa niiden pääasiallisen toiminnan sekä niille ominaisten hallitustyyppien, hallituspohjien ja hallitusrupeaman keston mukaan.
Jälleenrakennuskauden (1944–1966) hallitukset olivat lyhytaikaisia: ne toimivat keskimäärin vuoden. Vain noin puolet niistä oli enemmistöhallituksia. Hallituspolitiikan kuvioita hämmensi kokonaan uusi parlamentaarinen toimija SKDL, josta tuli yksi suurista puolueista.
Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kaudella (1966–1987) hallitusten ikä lähestyi kahta vuotta ja kaksi kolmesta hallituksesta oli enemmistöhallituksia. Tuolloin tehtiin suuret yhteiskunnalliset uudistukset koulutukseen, terveydenhoitoon ja sosiaaliturvaan SKDL:n, SDP:n ja maalaisliitto/keskustapuolueen voimin. Kokoomus ei tänä aikana ollut kertaakaan hallituksessa.
Hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen aikakaudella (1987–2027) kaikki hallitukset ovat istuneet koko vaalikauden, vaikka pääministeri on kolmasti vaihtunut kesken kauden. Kaikki hallitukset ovat olleet enemmistöhallituksia, ja hallitusohjelmat on voittopuolisesti kirjoitettu kokoomuksen, elinkeinoelämän valtuuskunnan ja valtiovarainministeriön kesken koordinoitujen nuottien mukaan.
Taulukko 2 näyttää eri kausien vaikutusvaltaisimmat puolueet. Jälleenrakennuskauden kiistaton johtava puolue oli maalaisliitto, SDP hyvänä kakkosena. SKDL ja kokoomus osallistuivat alle viidennekseen hallituksista.
Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aikana SDP ja keskusta olivat liki jokaisessa hallituksessa, SKDL useimmissa. Kokoomus ei mahtunut yhteenkään hallitukseen.
Nykyisellä suuryritysten ja rikkaiden etujen turvaamisen aikakaudella kokoomus on ollut lähes jokaisessa hallituksessa. Puolue on ottanut itselleen aseman, jossa se tärkeintä hallituskumppaniaan valitessaan on voinut kilpailuttaa SDP:tä ja keskustaa keskenään.
Punamulta, kansanrintama ja sateenkaari yleisimmät hallituspohjat
Jälleenrakennuskauden enemmistöhallituksista liki puolet oli maalaisliiton ja SDP:n vetämiä punamultahallituksia. Toiseksi yleisin oli SKDL:llä vahvistettu punamulta eli kansanrintamahallitus.
Vasemmiston vuoden 1966 vaalivoiton jälkeen kaikki enemmistöhallitukset kahta punamultahallitusta lukuun ottamatta olivat kansanrintamahallituksia.
Holkerin hallituksen vuonna 1987 käynnistämän markkinavoimien hegemonian aikakauden aikana hallituspohjien kirjo on ollut suurempi. Porvarihallituksia on kuitenkin ollut eniten ja toiseksi eniten sateeenkaarihallituksia, joita ei ennen vuotta 1995 ollut yhtään.
Taulukkoon 3 on nostettu seitsemän hallituspohjaa sotien jälkeisistä enemmistöhallituksista. Hallituspohjia ja niiden nimityksiä on toki enemmänkin. Orpon hallituspohjaa kutsutaan usein sinimustaksi oikeistohallituksen sijaan. Kataisen hallitusta nimitettiin sixpackiksi. Vanhasen porvarihallitusta, johon vihreät osallistuivat, on kutsuttu myös sinivihreäksi. Myös hallituspohjat, joita ei ainakaan vielä ole ollut, kuten vasemmistohallitus tai punavihreä hallitus, ovat saaneet nimen. Ilta-Sanomien hallituspohjakysely (IS 21.11.2025), johon myöhemmin usein viitataan, kutsuu kansanrintamahallitusta punavihreäksi hallitukseksi.
Miten eri hallituspohjat pärjäisivät tänään?
Seuraavissa taulukoissa esitetään vuosien 1987–2023 hallitusten kannatus hallitusta muodostettaessa ja saman hallituspohjan kannatus uusimmissa vaaleissa ja kannatuskyselyissä.
Kun vuoden päästä järjestettävien vaalien tulos ei ole tiedossa, korvaan ne huhtikuussa julkaistujen Ylen ja Helsingin Sanomien kannatuskyselyjen tulosten keskiarvolla. Näiden tietojen pohjalta voidaan simuloida eri hallituspohjien todennäköisyyttä.
Taulukkoihin sisältyy epätarkkuus, josta pitää vielä varoittaa. Taulukossa käytetään prosentteja, mutta hallitukset muodostetaan kuitenkin puolueiden kansanedustajien lukumäärän mukaan. Jos Suomen eduskuntavaalit olisivat suhteelliset ja antaisivat kullekin puolueelle sen kannatuksen mukaisen paikkamäärän, ei epätarkkuutta syntyisi.
Suomen eduskuntavaalit eivät kuitenkaan ole aidosti suhteelliset vaalit, eivätkä prosentit kerro todellista paikkamäärää. Jos eduskuntavaalit olisivat suhteelliset, olisi vasemmistoliitolla nyt 7,1 prosentin kannatuksella 14 eikä 11 kansanedustajaa. Jos vaalit olisivat suhteelliset, ei nykyinen hallitus, joka vaaleissa sai 49,4 prosentin kannatuksen, olisi saanut 109:ää kansanedustajaa.
Taulukoissa käytetään kannatusprosentteja kansanedustajien lukumäärän sijaan sen vuoksi, että kannatuskyselyjen tulokset saadaan vain prosentteina.
Sinipunan vetovoima hiipuu samaan tahtiin kokoomuksen kannatuksen kanssa
Sinipunahallituksen todennäköisyydestä seuraavien vaalien jälkeen oli paljon arvailuja vielä viime vuonna. Viime toukokuussa Maaseudun Tulevaisuus -lehden pääkirjoituksessa uskottiin, että kokoomuksen ja SDP:n sinipuna lienee todennäköisin seuraavan hallituksen kokoonpano.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindman on arvostellut Orpon hallitusta hyvin hienovaraisesti – eiliseen asti. Tämän on katsottu tarkoittavan sitä, että SDP ei halua ärsyttää seuraavan hallituksen tärkeintä kumppaniaan.
Sinipunan veikkailu on viime aikoina kuitenkin vähentynyt. Syynä lienee kokoomuksen kannatuksen väheneminen ja SDP:n kannatuksen jämähtäminen paikoilleen. Syksyllä 2025 gallupit lupasivat demareille ja kokoomukselle 45 prosentin yhteiskannatusta, mutta nyt yhteiskannatus on vajoamassa 40 prosentin tuntumaan.
Maan ensimmäinen kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien johtama sinipunahallitus istui täyden vaalikauden 1987–1991. Holkerin hallituksella oli kauden alussa takanaan 131 kansanedustajaa ja kauden lopussa 122 edustajaa, kun SMP oli käytännössä erotettu hallituksesta elokuussa 1990.
Holkerin hallitukseen liittyi monia erityispiirteitä. Se oli ensimmäinen hallitus, johon kokoomus kelpuutettiin vuoden 1966 vasemmiston vaalivoiton jälkeen. Pääministeriksi ei tullut kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen vaan Harri Holkeri Suomen pankin johtajistosta. Kokoomus sai pääministerin paikan, vaikka sosiaalidemokraateilla oli suurempi eduskuntaryhmä.
Holkerin hallitus käänsi Suomen politiikan suunnan. Tasa-arvon, kaikille kuuluvan oppimisen, terveyden ja sosiaalisen turvan ihanteen tilalle hallituspolitiikan ihanteeksi nostettiin markkinoiden sääntelyn purkaminen, julkisen talouden kaventaminen ja veronkevennykset.
Hallituspolitiikan käännöksestä ei koko syy kuulu Holkerin hallitukselle. Markkinoiden sääntelyn lopettamisen aloitti jo edellinen, Sorsan IV hallitus.
Toinen sinipunahallitus ei syntynyt vaalituloksen perusteella vaan Kataisen sateenkaarihallituksen hajoamisen seurauksena. Vasemmistoliitto jätti hallituksen vuoden 2014 huhtikuussa, Katainen kesäkuussa ja vihreät syyskuussa. Näin Stubbin hallitukseen jäi vain sinipuna, kokoomus ja SDP täydennettynä RKP:llä ja kristillisdemokraateilla.
Alexander Stubbin ryhtyessä pääministeriksi hallitusta tuki 112 edustajaa, vihreiden erottua vaalikauden loppuun asti 102 edustajaa.
Ilta-Sanomien hallituspohjakyselyssä viime marraskuussa kuusi prosenttia vastaajista kannatti sinipunaa seuraavaksi hallituspohjaksi. Kokoomuksen kannattajista 16 prosenttia ja SDP:n kannattajista 10 prosenttia kannatti sinipunapohjaista hallitusta.
Punamulta kiinnostaa vain historian harrastajia
SDP:n ja keskustan kannatuksen varaan pystytetyt punamultahallitukset edustivat yleisintä hallituspohjaa vuosina 1944–1966, mutta tällä vuosituhannella SDP ja keskusta ovat ylipäätään mahtuneet samaan hallitukseen vain Jäätteenmäen/Vanhasen hallitukseen ja Rinteen/Marinin hallitukseen.
Näistä Jäätteenmäen/Vanhasen hallitus oli perinteinen punamultahallitus, jossa johtavaa kaksikkoa täydensi RKP. Vuoden 2003 vaalien jälkeen syntynyttä hallitusta johti Anneli Jäätteenmäki 69 päivää, sen jälkeen Matti Vanhanen johti Vanhasen I hallitusta, jonka kokoonpano oli sama pääministerin henkilöä lukuun ottamatta.
Hallituksen tukena oli kauden alussa 117 ja lopussa 116 kansanedustajaa.
Kun Vanhasen punamultahallituksen puolueiden kannatus on pudonnut vuoden 2003 vaalien lähes 54 prosentista alkuvuoden galluppien 42,4 prosenttiin, näyttää punamulta sangen epätodennäköiseltä hallituspohjalta seuraavien vaalien jälkeen.
Ilta-Sanomien hallituspohjakyselyssä punamultaa kannatti yhdeksän prosenttia vastaajista, 27 prosenttia keskustan ja 20 prosenttia SDP:n kannattajista.
Porvarihallitusten tuki on syöksykierteessä
Ahon hallituksella oli aluksi 115 kansanedustajaa. Kristillisdemokraatit jätti hallituksen kauden aikana. Kauden päättyessä hallitusta tuki 108 kansanedustajaa. Ahon hallituksen puolueiden yhteiskannatus vuoden 1991 vaaleissa oli 52,7 prosenttia, kuluvan kuukauden kannatusmittauksissa vain 38,7 prosenttia.
Seuraavalla porvarihallituksella, Vanhasen vihreillä vahvistetulla toisella hallituksella oli aluksi 126, lopussa 125 kansanedustajaa. Vuoden 2007 vaaleissa hallituskokoonpanon yhteiskannatus oli 58,5 prosenttia, kuluvan huhtikuun gallupeissa keskimäärin 44,5 prosenttia.
Sipilän porvarihallituksella oli aluksi 124 kansanedustajaa. lopussa perussuomalaisten hajottua 102 kansanedustajaa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hallituspuolueiden yhteiskannatus oli 57 prosenttia, nyt 45 prosenttia.
Orpon oikeistohallituksen takana oli aluksi niukat 109 kansanedustajaa, nyt jäljellä on 108 edustajaa. Orpon hallituksen puolueiden yhteiskannatus oli viime eduskuntavaaleissa 49,4 prosenttia. Jos vaalit olisivat tänään, saisivat hallituspuolueet vain 38 prosenttia äänistä.
Ilta-Sanomien marraskuisessa hallituspohjakyselyssä kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan muodostamaa perusporvarihallitusta kannatti 10 prosenttia vastaajista ja 27 prosenttia kokoomuksen, 16 prosenttia keskustan sekä 42 prosenttia perussuomalaisten kannattajista.
Samassa kyselyssä nykyisellä oikeistohallituksen pohjalla oli kahdeksan prosentin kannatus. Kokoomuksen kannattajista sitä kannatti 19 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 39 prosenttia.
Kolmen suuren puolueen hallitus saa paljon puhetta, mutta vähän kannatusta
Kolmen suuren puolueen hallituksesta riittää puhetta, vaikka on epäselvää, mitä sillä tarkoitetaan. SDP on aina kuulunut kolmeen suureen, mutta toisen ja kolmannen jäsenen paikat ovat olleet keskustan, SKDL:n, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallussa. Yleensä kolmella suurella tarkoitetaan SDP:tä, kokoomusta ja keskustaa. Nyt perussuomalaiset on ottanut keskustalta kolmannen paikan. Uusimmat kannatusmittaukset eivät tunnista kolmea suurta.
Jos puolueiden kannatuksen kehitys jatkuu nykyisen trendin mukaisena, ei ehdotusta kolmen suuren puolueen hallituksesta voi tehdä, sillä on vain yksi suuri ja viisi keskikokoista puoluetta.
Tässä on nyt eri hallituspohjia punnitessa käytetty esimerkkinä hallituksia Holkerin hallituksesta alkaen. Kolmen suuren hallituksia on ollut vain yksi, Fagerholmin kolmas hallitus, joka istui 138 päivää vuoden 1958 elokuun lopusta tammikuun 1959 puoliväliin. Tähän mennessä ainoan kolmen suuren hallituksen muodostamisen syy oli erityinen: SKDL oli noussut eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, ja muiden puolueiden oli liittouduttava estääkseen SKDL:n pääsyn hallitukseen.
Ilta-Sanomien kyselyssä kolmen suuren hallituspohja tarkoitti SDP:n, kokoomuksen ja keskustan muodostamaa hallitusta. Sitä kannatti 14 prosenttia vastaajista. SDP:n kannattajista hallituspohja sai 18 prosentin, kokoomuksen kannattajista 24 prosentin ja keskustan kannattajista 37 prosentin kannatuksen.
Vasemmistohallitukseen on vielä matkaa
Vasemmistopuolueiden muodostamaa hallitusta ei ole vielä nähty, vaikka eduskunnassa on sotien jälkeen kahdesti ollut vasemmistoenemmistö. Vuoden 1958 vaaleissa SDP, SKDL ja TPSL saivat yhteensä 101 kansanedustajaa ja vuoden 1966 vaaleissa 103 kansanedustajaa.
Sen jälkeen vasemmistopuolueiden yhteinen kannatus laski pitkään, mutta on nyt noussut yli 35 prosenttiin.
Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden kannatuskäyriä seurataan myös sillä silmällä, että ne muodostaisivat hallituksen. Eduskuntavaaleissa 2023 kolmikko sai 34 prosenttia äänistä ja huhtikuun kannatusmittauksissa jo yli 44 prosenttia. Se on samaa luokkaa kuin Sipilän hallituksen puolueiden nykyinen kannatus ja kuusi prosenttia korkeampi kuin Orpon hallituksen nykykannatus.
Sateenkaarihallitus on viimeinen hätävara
Sateenkaarihallituksia, sangen laajapohjaisia hallituksia, joissa oli sekä vasemmistoliitto että kokoomus, ei muodostettu ennen vuotta 1995. Ennen umpisolmuun menneet hallitusneuvottelut ratkaistiin vähemmistöhallituksella tai virkamieshallituksella.
Paavo Lipposen ensimmäisellä hallituksella oli takanaan kauden alussa 145 ja lopussa 141 kansanedustajaa. Oppositioon siirtyi kolme vasemmistoliiton ja yksi sosiaalidemokraattien edustaja.
Lipposen toisen kauden alussa hallitusta tuki 140 ja lopussa 129 kansanedustajaa vihreiden lähdettyä oppositioon.
Kolmanteen sateenkaarihallitukseen kuului peräti kuusi puoluetta. Kataisen hallitus muuttui kesken kauden Stubbin porvarihallitukseksi, jonka takana oli lopulta vain 102 Kataisen hallitusta alun perin tukeneista 126 kansanedustajasta.
Ilta-Sanomien hallituspohjakyselyssä ei minkäänlainen sateenkaarihallitus ollut vaihtoehtona.
Kansanrintama on kansan suosikki mutta ei kelpaa keskustalle
Vuosina 1966–1987 kansanrintama oli yleisin hallituspohja, eikä kokoomus osallistunut yhteenkään hallitukseen. Vuodesta 1987 kokoomus on ollut kaikissa hallituksissa lukuun ottamatta Jäätteenmäen/Vanhasen punamultahallitusta ja Rinteen/Marinin kansanrintamahallitusta. Samaan aikaan vain Rinteen ja Marinin hallitukset ovat jatkaneet kansanrintamahallitusten perinnettä.
Rinteen/Marinin hallituksen tuki eduskunnassa oli 117 kansanedustajaa kauden alusta loppuun. Eduskuntavaaleissa 2019 hallituspuolueiden yhteiskannatus oli 55,7 prosenttia, huhtikuun kannatusmittauksissa 62,3 prosenttia.
Ilta-Sanomien hallituspohjakyselyssä ei ollut vaihtoehtona kansanrintamaksi kutsuttua hallituspohjaa, mutta punavihreäksi kutsuttu hallituspohja tarkoittaa samaa yhdistelmää ilman RKP:tä.
Punavihreä hallituspohja oli kyselyn ylivoimainen ykkönen 24 prosentin kannatuksella. Vasemmistoliiton kannattajista punavihreän pohjan valitsi 75 prosenttia, SDP:n kannattajista 42 prosenttia, vihreiden kannattajista 66 prosenttia mutta keskustan kannattajista vain neljä prosenttia.
Keskusta on ilmoittanut kategorisesti, että se ei enää osallistu hallitukseen, jolla on sama pohja kuin Rinteen/Marinin hallituksella.
On kuitenkin arveltu, että keskustan kielteisen kannan perussyynä on ehdoton kieltäytyminen hallitusyhteistyöstä vihreiden kanssa. Tämän vuoksi ylle on taulukoitu myös kansanrintamahallitus ilman vihreitä. Sellaisenkin hallituksen kannatus riittäisi hyvinkin enemmistöhallituksen muodostamiseen.
Monissa puheenvuoroissa on arveltu, että vasemmistoliitto on ajanut itsensä oppositioon jäämällä niin sanotun velkajarrun ulkopuolelle. Vasemmistoliitto kuitenkin luottaa siihen, että sillä on paikka hallitusneuvotteluissa, vaikka se ei muiden puolueiden velkapopulismiin alennu. Vasemmistoliiton kannatus on vakaassa nousussa, ja ulkopuolistenkin arvioissa puolueelle on ennustettu jopa 20:tä kansanedustajaa.
uutiskirje 
