Veden epätasainen saatavuus on yksi tämän vuosikymmenen vakavimmista kehityshaasteista, varoittaa YK:n tämän vuoden maailman vesiraportti. Suurimman taakan kantavat naiset ja tytöt.
Noin 2,1 miljardilta ihmiseltä puuttuu turvallinen juomavesi, 3,4 miljardilta kunnolliset käymälät ja jätevesijärjestelmät, ja 1,7 miljardilta mahdollisuus huolehtia perushygieniasta kotona.
Noin 10 prosenttia maailman väestöstä elää maissa, joissa vesitilanne on kriittinen, ja noin neljä miljardia ihmistä kokee vakavaa veden puutetta ainakin yhden kuukauden vuodessa.
Ilmastonmuutos lisää paineita: lämpötilan nousu, sateiden vaihtelu, tulvat ja kuivuus heikentävät veden saatavuutta ja uhkaavat ruoantuotantoa.
Maatalous kuluttaa globaalisti noin 72 prosenttia vedestä, teollisuus 15 prosenttia ja kotitaloudet noin 13 prosenttia. Samalla kilpailu vedestä kaupunkien ja maatalouden välillä kasvaa, ja pohjavesivarannot hupenevat monilla alueilla.
Vesikriisi on tasa-arvokysymys
Veden saatavuuden eriarvoisuus liittyy tiiviisti sukupuolten epätasa-arvoon, köyhyyteen ja ilmastonmuutokseen.
Yli 80 prosentissa maaseudun kotitalouksista, joilla ei ole suoraa vesijohtoa, veden hakeminen on naisten ja tyttöjen vastuulla. Maailmanlaajuisesti tähän kuluu päivittäin noin 250 miljoonaa tuntia.
Veden hakeminen rajoittaa koulunkäyntiä, työntekoa ja osallistumista yhteiskuntaan. Samalla se altistaa naiset ja tytöt terveysriskeille, fyysiselle rasitukselle ja väkivallalle pitkien vedenhakumatkojen aikana.
– Maailmanlaajuisesti juuri naiset ja tytöt kantavat veden puutteen raskaimman taakan, sanoo Unescon pääjohtaja Khaled El-Enany.
Lisäksi naiset ovat aliedustettuina veteen liittyvässä päätöksenteossa. Heillä on alle 30 prosenttia alan johto- ja asiantuntijatehtävistä ja alle 20 prosenttia ylimmistä johtopaikoista julkisissa vesilaitoksissa.
– Vesijärjestelmät toimivat paremmin, kun naiset osallistuvat niihin täysipainoisesti, El-Enany sanoo.
Ratkaisut vaativat muutakin kuin tekniikkaa
Vesikriisiä ei voida ratkaista pelkillä teknisillä ratkaisuilla. Tarvitaan myös poliittisia päätöksiä ja muutoksia yhteiskunnassa.
Unescon asiantuntija Laura Imburgian mukaan vesialan rahoitusvaje on valtava: vuoteen 2030 mennessä tarvitaan lähes 6 000 miljardia euroa. Samalla on tunnistettava naisten tekemä palkaton työ veden hankinnassa ja huomioitava se päätöksenteossa.
– Kyse ei ole vain putkista ja infrastruktuurista, vaan oikeuksista ja vallasta, siitä, kuka saa vettä, kuka maksaa sen hinnan ja kuka päättää, raportissa sanotaan.
Aikaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen on alle viisi vuotta, eikä yksikään vesihanke ole tällä hetkellä aikataulussa.
– Oikeus veteen ei saa jäädä periaatteeksi, vaan sen on toteuduttava kaikille, El-Enany sanoo.
uutiskirje 
