Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) vaatii, että ydinräjähteiden maahantuonti, valmistus, hallussapito ja räjäyttäminen on säilytettävä kiellettyinä. Hallitus esittää ydinenergialain muuttamista eduskunnalle, ja esitys tulee myös perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Yrttiaho on valiokunnan jäsen.
– Toisin kuin hallitus ja jälleen esittelypuheenvuorossaan ministeri Häkkänen antavat ymmärtää, ydinaseiden käytöstä päättävät vain ydinasevallat itse. Niistä ei päätetä yhdessä esimerkiksi Natossa. Toivoisin tässä rehellisyyttä, Yrttiaho sanoo tiedotteessa.
Yrttiaho korostaa, että vain täyskielto voi estää ydinaseiden tuomisen Suomeen ja taata Suomen ydinaseettomuuden. Hänen mukaansa kiellon pienikin heikentäminen hämärtäisi varmuutta Suomen ydinaseettomuudesta ja täyskiellosta luopuminen saisi aikaan varautumisen Suomen kautta tulevaan ydiniskuun.
– Jos kielto ei ole laissa, USA voisi niin päättäessään tuoda ydinaseita Suomeen DCA-sopimuksen nojalla. Suomen päätösvalta ja täysivaltaisuus asiassa päättyisi kiellon kumoamiseen laista, Yrttiaho sanoo.
Hän näkee, että ydinasekiellon kumoaminen aiheuttaisi myös perustuslaillisen ongelman: aikanaan DCA-sopimuksen hyväksyminen poikkeuslakina nojasi eduskunnassa muun muassa ydinaseiden kieltoon Suomen laissa.
– Jos kielto kumottaisiin laista, aiempi ehto tehtäisiin tyhjäksi ja ”jouduttaisiin perustuslain vastaiseen oikeustilaan”, kuten professori Martin Scheinin on lakiluonnosta koskevassa lausunnossaan kiteyttänyt, Yrttiaho sanoo.
Jos hallitus vie esityksensä läpi, Yrttiaholla on ehdotus:
– Pidän ehdottoman tärkeänä, että esitystä täällä vastustavat puolueet sitoutuvat palauttamaan kiellon voimaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, hän sanoo.






