Valtiovarainministeri Jyrki Katainen käytti viime viikolla mielenkiintoisen talouspoliittisen puheenvuoron. Vaikka Katainen ei julkistanutkaan lukuja elvytyspanostuksista, hän esitti valtiovarainministeriön arvion valtion velanottotarpeesta lähivuosina. Arvion mukaan valtio joutuu ottamaan lisävelkaa noin 30 miljardia euroa. Vaikka luku saattaa perustua liian myönteiseen arvioon talouskehityksestä, se on taloushistoriamme valossa suuri.
Kiinnostavinta Kataisen puheenvuorossa oli hallituksen suhtautuminen velkaantumisen rajuun kasvuun: sitä ei pyritä hillitsemään julkisia menoja ja etuuksia leikkaamalla eikä myöskään veroja kiristämällä.
Jos nämä linjaukset toteutuvat, pääministeri Matti Vanhasen hallitus välttää pääministeri Esko Ahon hallituksen tekemät pahimmat talouspoliittiset virheet.
Yksi syy 1990-luvun alun laman pitkittymiseen oli Ahon hallituksen valitsema leikkauslinja. Vielä laman alussa hallituksen linja oli jopa elvyttävä. Kun alijäämät kasvoivat ja velan määrä alkoi paisua, elvytys muuttui leikkaamiseksi. Lopputuloksena oli pysyväisluonteinen joukkotyöttömyys, jonka perintö on vieläkin näkyvillä.
Kataisen linjausta voi tulkita hyväntahtoisesti siten, ettei velkaantumista pidetä samanlaisena uhkana kuin 1990-luvun alussa, eikä velkaelvytyskään ole hallitukselle kirosana. Aiemmista virheistä olisi siis otettu oppia.
Asetelma ei kuitenkin ole vielä selvä – valitettavasti. Vaikka hallitus ei Kataisen mukaan aiokaan hidastaa valtion velkaantumista verotusta kiristämällä tai menoja leikkaamalla, se aikoo toteuttaa julkisen talouden kestävyyttä lisääviä ”rakenteellisia toimenpiteitä”. Mitä tämä merkitsee?
Tähän kysymykseen vastaamisessa Kataisen puheenvuorosta ei enää ole paljoa apua. Sen perusteella rakenteelliset uudistukset sisältävät ”vaikeita ratkaisuja, mutta oikeita ratkaisuja”.
Mitä ovat vaikeat ratkaisut, jos ne eivät sisällä 1990-luvun laman aikana tehtyihin leikkauspäätöksiin rinnastettavia talouspoliittisia linjauksia?
Tätä emme vielä tiedä, mutta Kataisen sananvalinnat ovat pahaenteisellä tavalla tutun oloisia. Saimmehan lama-aikana kuulla riittävän monta kertaa, että leikkauspäätökset olivat vaikeita mutta välttämättömiä ratkaisuja. Pahimmassa tapauksessa joudumme tämän kriisin kuluessa sulattelemaan uusia suomen kielellä ilmaistuja tapoja kuvata valtion menojen karsimispäätöksiä.
Leikkaukset eivät ole leikkauksia vaan rakenteellisia uudistuksia.
Kuten 1990-luvun alunkin lamassa myös nykykriisin tässä vaiheessa hallituksen talouspolitiikkaa voi luonnehtia elvyttäväksi. Hallituksen talouspoliittinen ajattelu joutuu todelliseen testiin, kun tämän hetkinen taantuma muuttuu lamaksi ja valtiontalouden alijäämä paisuu selvästi valtiovarainministeriön ennustamaa suuremmaksi.
Tärkeä hallituksen talouspoliittisen linjan kuvastaja on valtion ensi vuoden budjetti. Siitä päätettäessä valtiontalouden alijäämä on alkanut kasvaa voimakkaasti ja liiallinen luottamus taantuman lyhytaikaisuuteen on ehkä ehtinyt karista.
Viimeistään tuolloin tulisi nähdä, että nyt suunnitteilla oleva elvytystoimenpiteiden ajoittaminen koskemaan lähinnä tätä ja ensi vuotta ei riitä. Jos hallitus haluaa hillitä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden kasvua, sen tulisi olla valmis elvyttämään velkarahalla koko hallituskauden lopun ajan.
Ahon hallituksen kannalta kriittinen vuosi oli vuosi 1993, jolloin lama oli kestänyt jo pari vuotta. Se oli myös vuosi, jolloin leikkaukset alkoivat hallita Ahon hallituksen tekemiä talouspoliittisia päätöksiä.
Valtiovarainministeri Kataisen mukaan tällä kertaa ei leikata. Sen sijaan hallitus tekee rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat vaikeita mutta oikeita ratkaisuja. Se, ovatko ratkaisut Ahon hallituksen linjauksia parempia, nähdään viimeistään seuraavien eduskuntavaalien kynnyksellä.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.
uutiskirje 