Kuuntele Silvia Modigin koko haastattelu KU:n Kaikki Uusiksi -podcastissa:
”Pelote luo konflikteja.”
KU: Silvia Modig, osallistuit ennen juhannusta YK:n ydinasekieltosopimuksen allekirjoittajamaiden ensimmäiseen huippukokoukseen Wienissä Itävallassa. Mikä tässä kokouksessa oli sinusta mielenkiintoisinta?
Silvia Modig: Monta asiaa! Tämähän oli ensimmäinen osapuolikokous sellaisille maille, jotka ovat allekirjoittaneet tai ratifioineet TPNW-sopimuksen. Todella ilahduttavaa oli se, että vaikka Suomi ei olekaan tätä sopimusta allekirjoittanut, oli Suomi mukana kokouksessa tarkkailijamaana. Se kyllä mainittiin monessa kohdassa ja sitä pidettiin tosi positiivisena ja tätä työtä tukevana signaalina.
Samaan aikaan Wienissä järjestettiin parlamentaarikkojen kokous, jossa oli paikalla edustajia 16 maasta ympäri maailmaa. Japanilaisten puheenvuorot olivat todella koskettavia, sillä heillä on elävä muisto Hirošiman ja Nagasakin ydinaseiskuista. Siellä on edelleen ihmisiä, jotka tänäkin päivänä kärsivät pommitusten seurauksista.
Silloin havahtui siihen, miten me olemme ikään kuin unohtaneet sen uhkan. Silloin 1980-luvulla minun lapsuudessani oli kylmä sota, silloin sen uhkan tiedosti. Sen jälkeen olemme ehkä luottaneet isona massana siihen, että maailma menee parempaan suuntaan. Nyt olemme kuitenkin nähneet, että monelta kantilta ja monen eri asian kautta se ei mene itsestään parempaan suuntaan, vaan se vaatii todella paljon työtä.
TPNW-ydinasekieltosopimus astui voimaan tammikuussa 2021. Sen on allekirjoittanut 86 maata ja ratifioinut 60 maata. Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta. Suomi on mukana toisessa sopimuksessa eli ydinaseiden leviämisen kieltävässä NPT-sopimuksessa. Silvia, kannatat Suomen liittymistä myös TPNW-sopimukseen. Miksi se olisi hyvä askel Suomelle?
Ydinasesulkusopimus eli NPT-sopimus ei ole johtanut siihen, mitä toivottiin. Se ei ole päässyt maaliinsa. Ydinsodan uhka on nyt isompi kuin aikaisemmin. Jos verrataan 1980-luvun huippuvuosiin, niin ydinkärkien määrä on lähes puolittunut, mutta samaan aikaan ydinasevaltiot ovat modernisoineet arsenaaliaan. Kyse on sekä määrästä että laadusta.
TPNW-sopimus kieltää ydinaseiden kehittämisen, testaamisen, valmistamisen, kuljettamisen, omistamisen ja varastoimisen sekä niillä uhkaamisen. Se on totaalinen kielto. Sen myötä ydinaseet ovat laittomia kansainvälisen lain edessä.
Argumentti, jolla Suomessa on vastustettu TPNW-sopimukseen liittymistä, on se, että se vähentäisi aikaisemman eli NPT-sopimuksen merkitystä ja jotenkin vesittäisi sitä. Arkkitehtuuri tässä sopimuksessa on kuitenkin rakennettu siten, että TPNW-sopimus pikemminkin täydentää NPT-sopimusta eikä ole sen kanssa ristiriidassa. Argumentti on sikäli vähän hassu, että kun Suomi on kantansa tähän sopimukseen muodostanut, niin eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on todennut, että TPNW-sopimus ei ole ristiriidassa aikaisemman sopimuksen kanssa.
Suomen pitäisi ehdottomasti liittyä TPNW-sopimukseen. Se, että Suomi oli Wienin kokouksessa mukana tarkkailijana, oli jo hyvä askel. Olen itse halunnut aktivoitua tässä asiassa erityisesti siksi, koska olen tajunnut, että olen We Are the World –sukupolven kasvatti, joka on saanut elää maailmassa, jossa asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan. Olen havahtunut siihen, että minkään asian suhteen ei voi ikään kuin hellittää, vaan työtä on tehtävä koko ajan.
Toinen asia taas on Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys. Minun kantani Natoon oli lopulta se, että hyväksyn jäsenyytemme ja pidän sitä tässä tilanteessa pienimpänä riskinä. Riskittömiä vaihtoehtoja ei ole. Minua on haastettu siitä, että miten voin vastustaa ydinaseita mutta pitää Suomen Nato-jäsenyyttä mahdollisena. Näen asian aivan toisin: jos näkee Suomen Nato-jäsenyyden mahdollisena, sitä suurempi velvollisuus on ottaa kantaa ydinasekysymykseen. Mielipidetiedusteluista tiedetään, että valtaosa suomalaisista haluaa ydinaseet pois maailmasta.
Mielestäni meillä on nyt velvollisuus rakentaa ydinaseetonta maailmaa ja kyseenalaistaa Naton doktriini tämän asian suhteen.
Eikö kuitenkin ole realistista hakea ydinaseista turvaa Venäjää vastaan?
On ja ei. Mielestäni me olemme pakotettuja tähän tilanteeseen. Olemme puun ja kuoren välissä. Vaihtoehtoa, joka olisi paras ja jota suurin osa suomalaisista haluaisi, ei vain ole pöydällä.
Sen takia pidin vasemmistoliiton puoluekokouksessa päätettyä Nato-linjaa hyvänä. Nyt keskitytään siihen, että tämä on se annettu todellisuus jossa olemme, ja miten me reagoimme siihen. Jos Suomesta tulee Naton jäsen, millainen Nato-maa Suomesta tulee? Mitä mieltä olemme ydinaseista omalla maaperällämme?
Politiikassa joskus kansalaispalaute lähtee siitä, että ajatellaan, että olisi olemassa ihana tyhjä pöytä, josta voisi lähteä nollasta rakentamaan ihanteellista ratkaisua. Mutta kun aina ovat ne reunaehdot, joiden puitteissa ratkaisu on pakko löytää. Silloin välillä valitaan ruton ja koleran väliltä. Ratkaisu on kuitenkin pakko tehdä, vaikka tuntuisi, että hyviä vaihtoehtoja ei ole. Vaihtoehdot ovat kuitenkin aina erilaisia, ja siten parempia tai huonompia. Kyllä itse henkilökohtaisesti ajattelen, että yksi poliitikon tärkeimmistä tehtävistä on suojella Suomea ja suomalaisia. Yksi suurimpia vastuita on pitää Suomi rauhanajassa. Näen Naton ratkaisuna, joka on pienimmän riskin polku meille.
Ei ydinaseiden uhkaan pidä silti alistua. Puhutaan siitä, että ydinaseita ei ole olemassa siksi, että niitä käytettäisiin, vaan ne ovat pelote. Se pelote ei ole passiivinen tila. Pelote luo konflikteja.
Ydinasevaltiot voivat polkea mitä tahansa kansainvälisiä sopimuksia, koska niillä on niin hirvittävä, kaikki muut alistava kortti kädessään. Koko maailman pitäisi nousta yhdessä vaatimaan ydinasevaltioita luopumaan aseistaan.
Miten päästään pois tilanteesta, jossa kansainvälinen turvallisuus perustuu ydinasepelotteeseen? Vai pitäisikö siihen vain sopeutua?
Ei missään nimessä pidä sopeutua! Meidän pitää nousta vastarintaan ja herättää eloon ydinaseiden vastainen kansanliike, joka aikanaan oli todella iso.
Ensimmäinen askel on se, että käydään keskustelua ja luodaan painetta valtionjohtoon. Sanotaan, että haluamme liittyä ydinasekieltosopimukseen ja haluamme liittyä siihen osaan maailmaa, joka pyrkii maailmaan ilman ydinaseita. Sen jälkeen meistä tulee Nato-maa, joka sanoo ääneen sen, että mielestämme ydinaseuhkaan perustuva maailmajärjestys ei ole hyvä. Kysytään, mitä Nato voi tehdä asialle ja miten Nato voi rakentaa de-eskalaatiota. Ei tämä yhden yön yli mene.
Ne pienet askeleet ovat tärkeitä. Saadaanko ydinasevaltiot sitoutumaan siihen, etteivät ne laukaise ydinaseita ensimmäisinä? Saadaanko ydinasevaltioita vähentämään aktiivisten ydinkärkiensä määrää? Nämä kaikki veisivät uhkaa kauemmas, siten että ydinsodan uhka ei olisikaan enää yhden napinpainalluksen päässä.
Askel kerrallaan. Norsu syödään pala palalta.
Kuuntele Silvia Modigin koko haastattelu KU:n Kaikki Uusiksi -podcastissa!
uutiskirje 
