Tänä aikana kun on työttömyyttä ja kokopäivätyö on vaihtunut osapäiväiseksi, pitkäkestoiset työsuhteet pätkätöiksi, on tärkeää, että kaikenlainen työnteko, käsityöläisyys ja osaaminen, joilla on mahdollista ihmisten itse parantaa omaa toimeentuloaan, tehdään kannattavaksi.
Ei siis niin, että tekemisestä ja yrittämisestä sakotetaan, vaan niin, että kannustetaan ihmisiä omatoimisuuteen. Työnteon kannattavuutta voidaan parantaa esimerkiksi siten, että satunnaiset ja lyhytkestoiset työsuhteet tai muu tilapäinen veronalaista ansiota tuottava toiminta ei vaikuta peruspäivärahaan, työmarkkinatukeen eikä asumistukeen. Myöskään soviteltu päiväraha ei juuri auta peruspäivärahalla olevaa tai pientä ansiosidonnaista päivärahaa saavaa henkilöä.
Jokainen voi kuvitella miten käy kun pieniäkin lisäansioita sovitellaan – 50 % palkasta ja toiselta puolelta ehkä leikataan asumistukea, mitä jää jäljelle? Näinkö meillä aktivoidaan ihmisiä ottamaan työtä vastaan? Näkisin myös, että ihmiset, jotka nyt ottavat vastaan osapäivätyötä tai pätkätyötä – ja he ottavat, jos siitä on taloudellista hyötyä – on hyvät mahdollisuudet saada myös kokopäivätyötä, sitten kun aika muuttuu ja sitä on enemmän tarjolla. Tässä ajassa on tärkeintä, että ihmisillä on riittävä toimeentulo ja että he pysyvät työelämässä kiinni. Perustuslaissakin mainitaan työ perusoikeutena ja en usko, että se tarkoittaa työn teettämistä ilmaiseksi – mitä nykyään harrastetaan – tai palkalla, jolla ei tule toimeen.
Jos halutaan toimeentulotukijonoista pois ne jotka kykenevät ja haluavat tehdä työtä, järjestelmä on korjattava niin, että satunnaisen työn vastaanottaminen tuo taloudellista hyötyä. Nyt tämä olemassa oleva järjestelmä työntää ihmisiä toimeentulotuen piiriin, vaikka vaihtoehto voisi olla verotuloja lisäävä toiminta eli työ.
Kun sitten ajatellaan mikä on se tuloraja, missä työn vastaanottamisen tukemista alettaisiin vähentää, voitaisiin esimerkiksi ajatella lähtökohtana EU:n köyhyysrajaa, joka on noin 1080 €/kk netto. Ei missään tapauksessa alle tämän.
Työpaikkojen luominen! Nämä kaksi sanaa aiheuttavat kuorolausunnan; ei ole rahaa, kuka maksaa! Samaan aikaan saamme lukea lehdistä, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa. Mikä siis loppujen maksaa enemmän? Työpaikkojen luominen vai kaikki ne negatiiviset ilmiöt yhteiskunnassamme, joita työttömyys aiheuttaa. Työttömyys tarkoittaa menoja ja työllisyys tuloja. Pienituloiset ja köyhät ihmiset ovat jo tarpeeksi kauan odottaneet, että jotakin muutosta tapahtuisi. Heidän asioissaan on eniten korjaamista, mutta he jäävät aina viimeisiksi. Jos jotakin pieniä parannuksia on tehtykin, ne jäävät jälkeen yleisestä palkkojen ja elintason kehityksestä. Annetaan ja toisesta päästä otetaan. Tilanne pysyy samana. Yhteiskuntamme pitää köyhät köyhinä.
Sanan ”köyhä” käyttämistä kritisoidaan, mutta on tosi, että Suomessa on köyhyyttä. Näin ei pitäisi olla kun asumme hyvinvointivaltiossa, mutta päättäjät omilla päätöksillään pitävät huolen siitä, että näin on. Ehkä köyhyyttä pidetään yllä, sen vuoksi, että toisilla olisi paremmin. Sarkastinen ajatus, mutta kun seuraa politiikkaa, jota tänä päivänä toteutetaan, tulee tällainen ajatus väistämättä mieleen. Se, että yhteiskuntamme vähempiosaisista pidetään huolta, on loppupeleissä meidän kaikkien suomalaisten etu.
uutiskirje 
