Pintaa syvemmältä
Niille, jotka ovat kiinnostuneita siitä, millä kaikilla tavoilla vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumat muuttivat maailmanpolitiikkaa ja etenkin Yhdysvaltojen asemaa maailmassa, suosittelen tutustumista yhdysvaltalaisen tutkijan F. William Engdahlin kirjaan Full Spectrum Dominance.
Kirjan nimi, ”Täydellinen maailman herruus”, viittaa Yhdysvaltojen asevoimien kesällä 2000 lanseeraamaan doktriiniin, jossa pyrkimyksenä oli kontrolloida koko maailmaa, maalla, merellä, ilmassa ja avaruudessa – sekä myös tiedonvälitystä ja viestintää.
Engdahl on kolunnut läpi suuren määrän Yhdysvaltojen asevoimien ja Bushin hallinnon takana olleiden uuskonservatiivien asiakirjoja. Syyskuussa 2000 julkaistussa uuskonservatiivien Project for the New American Century -järjestön raportissa Rebuilding America’s Defences peräänkuulutettiin Yhdysvaltojen sotilaallista maailmanherruutta ja vaadittiin asevoimien vallankumouksellista uudistusta.
Syyskuun 11. päivä oli Bushin hallinnolle kuin uusi Pearl Harbor – oli iskujen takana sitten kuka hyvänsä.
Raportissa todettiin myös, että tällaisen muutoksen aikaansaaminen olisi pitkällinen prosessi ”ilman jonkinlaista katastrofaalista tapahtumaa, joka ohjaisi kehitystä haluttuun suuntaan – kuten uusi Pearl Harbor”.
Pearl Harborilla viitattiin Japanin ilmaiskuun vuonna 1941 Yhdysvaltojen Havaijilla sijaitsevaan laivastotukikohtaan. Hyökkäyksen seurauksena Yhdysvallat lähti mukaan toisen maailmansotaan.
Engdahlin mukaan kylmän sodan päättyminen oli takaisku Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiselle niin sanotulle sotilaallis-teolliselle kompleksille, johon lukeutuvat paitsi asevoimat ja aseteollisuuden suuryhtiöt myös kaikki näiden raaka-ainevalmistukseen, huoltoon ja rakennustöihin erikoistuneet alihankkijat.
Sodan uhan vähennyttyä puolustusmäärärahoja leikattiin ja tukikohtia suljettiin.
Asevoimien ja ulkopolitiikan taustavaikuttajilla oli kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat, jotka juonsivat juurensa toisen maailmansodan päättymisen aikaisiin linjauksiin ”amerikkalaisesta vuosisadasta”. Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen yliherruus edellytti valmiutta ennaltaehkäisevään ydiniskuun Neuvostoliittoa vastaan.
1900-luvun alun brittiläinen geopolitiikan tutkija Halford Mackinder piti pohjoista Euraasiaa hallitsevaa Venäjää ”maantieteellisenä keskusvaltana” ja ”sydänmaana”, jonka mahdollinen laajentuminen uhkasi brittiläisen imperiumin ylivaltaa.
Presidentti Jimmy Carterin entinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski kutsui Euraasiaa maailmanpolitiikan shakkilaudaksi, jonka tapahtumat vaikuttivat keskeisesti Yhdysvaltojen valta-asemaan.
Syyskuun 11. päivän tapahtumat olivat Bushin hallinnolle joka tapauksessa ”kuin uusi Pearl Harbor” – oli iskujen takana sitten kuka hyvänsä. Yhdysvallat hyökkäsi pian Afganistaniin ja Irakiin. Poliitikot puhuivat terrorismista ja joukkotuhoaseista, mutta todellisuudessa molempien maiden miehitystä oli suunniteltu jo pitkään aivan muista syistä.
Bill Clintonin presidenttikaudella Irakin sodan kiivaimpia puolestapuhujia olivat uuskonservatiivien sisäpiirin jäsenet, kuten Bushin tuleva puolustusministeri Donald Rumsfeld, tuleva YK-suurlähettiläs John Bolton ja Maailmanpankin tulevat johtajat Paul Wolfowitz ja Robert Zoellick.
Terrorisminvastainen sota oli yhdysvaltalaistutkija Engdahlin mukaan pelkkää hämäystä, sillä Pentagonin ja uuskonservatiivien asiakirjoista ilmenee, että Yhdysvalloilla oli kaksi tavoitetta ylitse muiden: öljyvarojen pitäminen Yhdysvaltojen ja Britannian öljy-yhtiöiden hallussa kaikkialla maailmassa sekä Euraasian mantereen mahtivaltojen Venäjän ja Kiinan horjuttaminen mitä erilaisin keinoin.
Yksi keskeisimmistä terrorisminvastaisen sodan seurauksista on ollut Yhdysvaltojen sotilastukikohtien määrän hurja kasvu eri puolilla maailmaa. Kun vuonna 2001 Yhdysvalloilla oli sotilastukikohtia 38 maassa, vuoteen 2003 mennessä Yhdysvallat oli rakentanut yli 700 tukikohtaa 130 maahan.
Bushin presidenttikaudella puolustusministeriön määrärahat yli kaksinkertaistettiin 333 miljardista dollarista 711 miljardiin dollariin. Vuonna 2008 Yhdysvaltojen sotilasmenot olivat suuremmat kuin Kiinan, Venäjän ja 43:n seuraavaksi suurimman sotilasmahdin yhteenlasketut sotilasmenot.
Venäjän vaikutusvaltaa onnistuttiin heikentämään myös manipuloimalla vallanvaihtoja Itä-Euroopan maissa ja entisissä neuvostotasavalloissa. Serbiassa, Georgiassa ja Ukrainassa kansannousujen seurauksena valtaan tuli Yhdysvalloille myötämielisiä johtajia. Georgian presidentin Mihail Saakashvilin kanssa neuvotellaan jo Nato-jäsenyydestä.
Vähemmän tunnettua on se, että kansannousujen takana olivat Yhdysvaltojen hallituksen rahoittamat kampanjat, joita toteuttivat tiedustelupalvelu CIA:ta lähellä olevat järjestöt, kuten National Endowment for Democracy, sananvapausjärjestö Freedom House ja kansalaisvastarinnan organisoimiseen erikoistunut Albert Einstein Institution.
Lopuksi vielä pieni tarkennus kahden viikon takaiseen kolumniini. Kirjoitin tuolloin, että Bushin hallituksen asettaman 911-tutkimuskomission raportti ei lainkaan maininnut World Trade Centerin rakennusta 7, joka luhistui kuin itsestään syyskuun 11. päivänä 2001, vaikkei siihen törmännyt mitään lentokonetta.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin itse asiassa WTC-7 mainitaan 911-tutkimuskomission lähes 600-sivuisen raportin tekstissä viisi kertaa. Raportissa kerrotaan, että New Yorkin pormestarin Rudy Giulianin vuonna 1996 perustama kaupungin hätätilakeskus sijaitsi rakennuksen 23. kerroksessa. Hätätilakeskuksen tehtävänä oli koordinoida poliisin ja palolaitoksen toimintaa mahdollisen terrori-iskun sattuessa sekä suunnitella ja järjestää terrorisminvastaisia harjoituksia.
911-komission raportti ei kuitenkaan sanallakaan maininnut rakennuksen 7 mystistä romahdusta.
uutiskirje 
