Oliko kyseessä tahaton lipsahdus, löysä yksityisajattelu vai äkillinen rehellisyyden puuska? Joka tapauksessa sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kansliapäällikkö Stian Jenssen sai Ukrainan johdon raivoihinsa.
Norjalaislehti Verdens Gangin mukaan Jenssen sanoi elokuun puolivälissä, että sodan päättämiseksi Ukrainan pitäisi suostua vaihtokauppaan. Se luovuttaisi miehitettyjä alueitaan Venäjälle ja pääsisi vastineeksi sotilasliitto Naton jäseneksi.
Jenssen huomautti, että keskusteluja Ukrainan sodan jälkeisestä asemasta käydään jatkuvasti. Niissä myös alueiden luovuttaminen on ollut esillä.
– En sano, että sen pitää mennä näin, mutta tässä voisi olla mahdollinen ratkaisu.
”Venäjän hallinnon kaaduttava”
Ukrainan turvallisuus- ja puolustusneuvoston pääsihteeri Oleksi Danilov tyrmäsi puheet välittömästi.
– Se tarkoittaa, että tietoisesti valitaan demokratian tappio, globaalin rikollisen kannustaminen, Venäjän režiimin säilyttäminen, kansainvälisen oikeuden tuhoaminen ja sodan siirtäminen seuraavalle sukupolvelle, neuvonantaja Mihailo Podoljak Ukrainan presidentin kansliasta puolestaan laukoi viestipalvelu X:ssä (aiemmin Twitter).
Podoljakin mukaan Venäjän ruokahalu sotaan vain lisääntyy, jos presidentti Vladimir Putin ei kärsi murskaavaa tappiota, Venäjän hallinto ei kaadu ja sotarikollisia rangaista.
Jenssen sanoikin heti seuraavana päivänä lausuntonsa olleen virhe.
Jaetun Saksan malli?
Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että samanlaisen ehdotuksen on jo aiemmin tehnyt presidentti Volodymyr Zelenskyn ex-neuvonantaja Aleksei Arestovitš. Heinäkuussa ukrainalaismedialle antamassaan haastattelussa hän esitti, että 20 prosenttia Ukrainan pinta-alasta jäisi Venäjälle ja 80 prosenttia liittyisi Natoon.
Arestovitšin mukaan miehitetyt alueet pitää palauttaa ei-sotilaallisin keinoin, mutta sotilaallinen ratkaisu saattaa maksaa jopa 200 000 aikuisen miehen hengen, mikä olisi valtava menetys myös Ukrainan taloudelle.
Myös Viron kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen johtaja Kristi Raik esittää, että Ukrainaan voitaisiin soveltaa jaetun Saksan mallia, jossa länsipuoli oli EU:n ja Naton jäsen vuosikymmeniä ennen kuin Saksat lopulta yhdistyivät lännen ehdoilla.
Yhtäkään vaaria ei luovuteta
Juuri aluekysymyksessä Ukrainan poliittinen johto on ollut taipumaton.
Kesällä Naton Vilnan huippukokouksessa presidentti Zelensky sanoi, ettei Ukraina luovuta alueitaan vaikka kyse ”olisi yhdestä kylästä, jossa asuu yksikin vaari”.
Ukrainan tavoitteena onkin palauttaa sodassa rajat, jotka sillä oli maan itsenäistyessä syksyllä 1991. Se tarkoittaa Venäjän karkottamista paitsi helmikuussa 2022 alkaneen hyökkäyksen jälkeen valloitetuilta alueilta, myös Krimiltä ja vuonna 2014 Ukrainasta irtautuneilta separatistialueilta, jotka Venäjä sittemmin liitti valtioalueeseensa syyskuussa 2022 pidettyjen teatterikansanäänestysten jälkeen.
Lisäksi Ukraina vaatii, että Venäjän johtoa on rangaistava sotarikoksista samalla, kun Ukraina pääsee Naton ja Euroopan unionin jäseneksi. Tällä välin Ukraina on käynnistänyt neuvottelut kahdenvälisestä turvasopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa.
Alueluovutusten poissulkeminen on oleellinen osa myös Zelenskyn kymmenkohtaisessa rauhansuunnitelmassa, jonka hän esitteli G-20-maiden johtajille viime vuoden marraskuussa.
Länsimaiden, myös Suomen kanta on ollut, että vain Ukraina voi määritellä sodan päättymisen ehdot.
Neuvokkuus ei korvaa aseistusta
Peruskysymys on, kuinka todennäköistä on, että Ukraina voisi sotilaallisesti lyödä Venäjän ja palauttaa näin kaikki menettämänsä alueet? Entä mikä olisi tämän voiton hinta kaatuneina ja haavoittuneina, kalustotappioina ja yhteiskunnan rakenteiden tuhona?
Läntisten asiantuntijoiden on vallannut yhä enemmän alaa epäilys siitä, voiko Ukraina saavuttaa tavoitteitaan kesän alussa käynnistämältään vastahyökkäyksellä.
Amerikkalaisen Wall Street Journalin tietojen mukaan läntiset sotilasviranomaiset olivat selvillä siitä, ettei Ukrainalla ollut riittävää koulutusta ja aseistusta, joilla Venäjän joukot olisi saatu perääntymään. Moni uskoi, että ukrainalaisten rohkeus ja neuvokkuus olisivat korvanneet puutteet sotilaallisessa suorituskyvyssä, mutta näin ei ole ollut.
Kurkkuaan myöten kaivautunut
Ongelmaksi ovat muodostuneet Venäjän tiheät miinakentät ja moninkertaiset puolustuslinjat, joihin sen joukoilla on ollut aikaa kaivautua syvälle jo pitkään. Lisäksi Venäjä on koonnut massiivisen määrän tykistöä, joiden piiput on suunnattu Ukrainan hyökkäysuralle. Näin maitaan vapauttavien Ukrainan joukot ovat altistuneet koville tappioille, vaikka jonkinasteista etenemistäkin on tapahtunut.
Lisäksi Venäjä on kyennyt tulittamaan taisteluhelikoptereillaan Ukrainan joukkoja etäisyydeltä, johon Ukrainan ilmatorjunta ei ulotu.
Saksan asevoimien salainen raportti puolestaan väittää, että Ukraina on tärvellyt vastahyökkäyksen itse.
Raportin mukaan Ukrainan hidas vastahyökkäys ei ole saanut aikaan läpimurtoja sen enempää Itä- kuin Etelä-Ukrainassakaan. Arviossa katsotaan, että perusongelma on Ukrainan oma taisteluoppi, jonka juuret ulottuvat vanhaan neuvostoperinteeseen. Siinä viisauden alku on esimiesten pelko eikä omatoimisuudelle anneta käytännössä tilaa.
Samanlaisen ajattelumallin on arvioitu tuottaneen raskaat tappiot myös Venäjälle.
”Turpa kiinni”
Brittiläinen The Guardian huomauttaa, ettei Ukrainan peli ole suinkaan menetetty. Silti suuren poliittisen kohinan jälkeen Ukrainalle lähetetyt raskaat tankit ja muut panssaroidut taisteluajoneuvot eivät ainakaan toistaiseksi ole kääntäneet tilannetta rintamalla.
Niiden menestyksekäs käyttö vaatii ilmaherruutta ja valtavaa tykistötukea, joita Ukrainalla ei ole. Ukrainalla on myös huutava pula tykistöammuksista, sillä sen oma tai länsimaiden tuotanto eivät riitä täyttämään päivittäistä kulutusta ilman varastojen uhkaavaa hupenemista.
Ainakin Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleballa on ollut vaikeuksia sulattaa kritiikkiä. Hänen mukaansa vastahyökkäyksen arvostelijoiden on syytä ”pitää turpansa kiinni”.
– Tulkaa Ukrainaan ja yrittäkää vapauttaa yksi neliösentti itse, hän kommentoi hiljattain osallistuessaan EU:n ulkoministerikokoukseen Espanjassa.
Korruptoituneet kutsunnat
Samalla näyttää siltä, että sodan pitkittyessä ja tappioiden kasaantuessa Ukrainalla on yhä enemmän vaikeuksia saada miehiä rintamalle.
Vaikka vapaaehtoisia on edelleen paljon, tuhannet nuoret miehet ovat myös paenneet ulkomaille, vaikka alle 60-vuotiaiden miesten poistuminen maasta on lailla kielletty. Telegram – viestisovelluksesta löytyy ukrainalaisia kanavia, joissa kerrotaan, miten vältellä kutsuntaviranomaisia.
Vapautuksen on voinut myös ostaa lahjuksilla. Värväysjärjestelmää rämettäneen korruption takia presidentti Zelensky antoi hiljattain kenkää kaikkien alueellisten kutsuntalautakuntien päälliköille.
Sotilasviranomaiset ovatkin käyttäneet kovia otteita miesten saamiseksi aseisiin. Monesti heitä on poimittu väkisin suoraan kadulta bussiin ja kyyditty värväyspisteeseen.
Tappiot salaisuus tai propagandaa
Ukrainalaismediassa on myös kerrottu, miten rintamalle on lähetetty yli viisikymppisiä, pitkäaikaissairauksista kärsiviä miehiä, joilla ei ole juuri nimeksikään sotilaskoulutusta.
Arvioita tappioista on mahdoton tehdä, sillä Ukrainalle sen ne ovat visusti varjeltu sotasalaisuus. Venäjä ei myöskään ole käytännössä julkaissut tietoja omista menetyksistään.
Sitä vastoin sekä Ukrainan että Venäjän pääesikunnat kertovat päivittäin vihollisen menetyksistä. Näihin lukuihin pitää suhtautua osana niin sanottua strategista viestintää, kuten sotapropagandaa nykyisin myös kutsutaan.
Marin oli ehdoton
Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on Venäjän invaasion jälkeen nähnyt ainoaksi vaihtoehdoksi Ukrainan sotilaallisen voiton ja Venäjän tappion.
Varsinkin ex-pääministeri Sanna Marin (sd.) on ollut tässä suhteessa ehdoton. Hänen mukaansa ”meidän on tehtävä kaikkemme, jotta Ukraina voi voittaa sodan”.
Hänestä Ukrainan alueiden luovuttaminen Venäjälle johtaisi siihen, että se kääntäisi katseensa muualle ja seuraavana olisi ”sitten vuorossa Moldova, Länsi-Balkan ja sota vaan jatkuisi ja jatkuisi”.
Marinin mielestä oli jopa virhe, että Venäjään ylipäätään pidettiin yhteyttä 2014 puhjenneen Ukrainan kriisin jälkeen.
Samoilla linjoilla on ollut Marinin seuraajaksi SDP:n johdossa valittu Antti Lindtman.
Olen varma, että Venäjä tulee häviämään pyrkimyksissään enemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella”, hän ennusti turvallisuuspoliittisessa Kotkaniemi-foorumissa loppukesästä.
Ylivaalikautinen rintama
Myös Suomen uusi oikeistohallitus on liimannut Suomen tiiviisti Ukrainan kylkeen. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan ”Ukrainan taistelu on myös meidän taistelumme” kansainvälisen oikeuden ja Euroopan turvallisuusjärjestyksen puolesta.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) uskoo, että Venäjä saadaan perääntymään, jos Länsi-Euroopan maat kykenevät vahvistamaan puolustustaan lisäämään aseteollisuuttaan ja vahvistamaan omaa puolustustaan.
– Tämä on se keskeinen viesti, joka johtaa siihen, että Venäjän on pakko ruveta perääntymään jossain vaiheessa, Häkkänen katsoo.
”Jumissa joka suunnalla”
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon yksituumaisuudesta huolimatta, myös Suomessa kriittiset äänet suhteessa Ukrainan vastahyökkäykseen ovat voimistuneet. Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen on huomauttanut, että Suomen julkisuudessa luotu kuva, jonka mukaan Ukrainan vastahyökkäyksellä kyettäisiin nopeasti valtaamaan suuria alueita.
– Meillä sotilailla on ollut hyvin tiedossa, että tämä tulee olemaan vaikea, pitkäkestoinen ja molemmille puolille merkittäviä tappioita aiheuttava operaatio, Kivinen sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Iltalehden erikoistoimittaja ja sota-asiantuntija Emil Kastehelmi puolestaan arvioi elokuun jälkipuolella Ukrainan vastahyökkäyksen olleen jumissa joka suunnalla.
– Olen yllättynyt, mikäli Ukraina pääsee vielä tämän vuoden puolella Asovanmerelle asti. Venäläisten linjat eivät näytä mitään murtumisen merkkejä, sanoo Kastehelmi.
”Kaksi promillea vapautettu”
Myös Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö katsoo, että toiveet eivät ole täyttyneet.
– Odotukset olivat ehkä liian suuria alun alkaenkin, mutta kyllähän nämä saavutukset ovat aika pieniä, jos laskee, että Ukraina on reilut kaksi promillea saanut vapautettua Venäjän valtaamista alueista, Käihkö sanoi elokuussa STT:n haastattelussa.
Myös SDP:n pää-äänenkannattajan Demokraatin turvallisuuspoliittinen asiantuntija, everstiluutnantti evp. Juhani Pihlajamaa arvioi, ettei EU:lle tai YK:lle ole selvää, mikä on se lopullinen asetelma, mihin odotamme Ukrainan sodan päättyvän.
– Samoin varsin hämärää on, miten sen asetelman saavutamme ja mihin konkreettisiin lisätoimiin Ukrainan tukemiseksi eri valtiot ovat valmiita, hän kirjoittaa.
Ongelmista puhuttava
Helsingin Sanomien sota-asiantuntija John Helin puolestaan kuvaa keskustelun vaikeutta.
– Ukrainan toimintaa kriittisesti tarkastelevia kommentaattoreita haukutaan sosiaalisessa mediassa ja lehtien kommenttipalstoilla Venäjän kannattajiksi. Esiintyy jopa valtiollisen maalittamisen elementtejä. Kahdenvälisissä keskusteluissa monet kollegani toteavat harrastavansa jonkin¬asteista itse¬sensuuria. Ehkä näistä syistä avoin kritiikki Ukrainaa kohtaan on jäänyt myös suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa vähäiseksi. Helin sanoo laajassa jutussaan HS:ssa.
Hänestä hyssyttely ei kuitenkaan auta Ukrainaa.
– Sota ei ratkea pelkillä panssarivaunuilla ja hävittäjillä. Se ei ratkea, jos armeijalla on ongelmia, joista ei puhuta.
Salaisia neuvotteluja rauhasta
Samalla miltei olemattomalle huomiolle Suomessa on jäänyt se, että Venäjän ja Ukrainan päätukijan Yhdysvaltojen välillä on viritelty salaisia neuvotteluja sodan lopettamiseksi.
Amerikkalaisen uutiskanava NBC:n mukaan ensiaskel otettiin huhtikuussa New Yorkissa, jossa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasi joukon entisiä amerikkalaisia turvallisuusviranomaisia ja asiantuntijoita. Tarkoituksena on ollut tunnustella miltä pohjalta sota voitaisiin saada loppumaan.
Keskusteluja kutsutaan 1,5-diplomatiaksi, jossa ykkönen tarkoittaisi keskusteluita vain nykyisten virassa olevien viranomaisten ja kaksi entisten diplomaattien kesken.
Amerikkalaislähteiden mukaan neuvotteluta vaikeuttaa se, etteivät Venäjän edustajat osaa määritellä, mikä voisi niiden mielestä olla voitto tai edes hyväksyttävä lopputulos.
Virallisesti Yhdysvallat kiistää tarpeen keskusteluille.
– Yhdysvallat ei ole pyytänyt virkailijoita tai entisiä virkamiehiä avaamaan takaoven neuvottelukanavia eikä hae tällaisia kanavia. Kun sanomme, ei mitään Ukrainasta ilman Ukrainaa, tarkoitamme sitä, kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Adrienne Watson sanoo.
Väsyvätkö amerikkalaiset?
Silti juuri Yhdysvalloilla on Ukrainan päätukijana ratkaiseva rooli sodan suhteen. Ilmassa on merkkejä, että amerikkalaiset saattavat olla väsymässä Ukrainan tukemiseen.
Uutiskanava CNN:n elokuun alussa julkaiseman mielipidemittauksen mukaan 55 prosenttia amerikkalaisista katsoo, ettei kongressin pidä enää myöntää lisää varoja Ukrainaan. Toista mieltä oli 45 prosenttia vastaajista.
Erityisen suuria erot ovat demokraattien ja republikaanien kannattajien kesken. Republikaaneista peräti 71 prosenttia vastustaa lisärahoitusta, kun demokraateista 62 prosenttia on sen kannalla.
Siksi ei ole yhdentekevää, mitä Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ensi vuoden syksyllä tapahtuu. Republikaanien ennakkosuosikki, ex-presidentti Donald Trump on uhonnut lopettavansa Ukrainan sodan vuorokauden sisällä. Istuva presidentti Joe Biden on puolestaan profiloitunut maan vahvana tukijana.
Korean malli?
Selvää on, että Ukrainan murheellinen sota päättyy jonain päivänä, kuten kaikki aikaisemmatkin sodat. Useimmissa arvioissa lähdetään siitä, että yhteenotosta tulee pitkä, mahdollisesti vuosien mittainen. Ja vaikka sota päättyisi piankin lännen ja Venäjän välit eivät toivu ennalleen ehkä kymmeniin vuosiin.
Sota ei välttämättä myöskään pääty rauhansopimukseen. Voi olla, että konflikti vain jäätyy, jos osapuolten voimavarat ja taistelutahto lopahtavat.
Yksi vaihtoehto voi olla aselepo Korean niemimaan malliin. Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla aseet ovat vaienneet, mutta rauhansopimusta niillä ei ole ollut 70 vuoteen eikä sellainen ole näköpiirissä.
Jokainen sodan päivä tuo lisää uhreja.
uutiskirje 
