Suomessa on pitkään hellitty ajatusta, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pitää tehdä kaikkien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä. Isoja erimielisyyksiä on haluttu välttää. Ajatuksessa on nykyään vain yksi ongelma – se ei enää toimi.
Oikeistohallitus on ajanut läpi merkittäviä muutoksia kolmen vuoden ajan. Itäraja on suljettu henkilöliikenteeltä, henkilömiinat tuotu takaisin, ja kaupan päälle on säädetty vielä niin kutsuttu käännytyslaki. Perustuslaki on ollut paperia, kun lakiesityksiä on ajettu läpi kiireellisinä.
Jos on vastustanut hallituksen esityksiä, on saanut kuulla olevansa Venäjän asialla. Siinä ei tietenkään ole mitään uutta, Neuvostoliitto-kortti viuhui kylmän sodan aikana tiuhaan. Nykyään kortti tuntuu olevan oikeiston lempitavaraa.
Erimielisyys ei ole aina huono asia, se pakottaa dialogiin. Jos keskustelussa aletaan sitten leimata ihmisiä eri tavoin, kertoo se paljon argumenttien kestävyydestä. Hyvä kanta kestää ilman, että vastapuolta pitää solvata.
Sinänsä hallitus teki ison palveluksen, se pakotti suomalaisen yhteiskunnan keskustelemaan sotilasliitto Naton varsinaisesta luonteesta. Sen ytimessä on ydinaseisiin perustuva pelote. Viime kädessä kaikki perustuu kauhun tasapainoon.
Kun Suomea vietiin pikavauhtia Natoon, ei tästä käyty kunnolla keskustelua. Käden voi nostaa pystyyn myös KU:n toimituksessa.
Hallitusta voi kritisoida paljon siitä, että esitys ydinenergialain muuttamisesta tuotiin yhtäkkiä julkisuuteen. Oppositio, saati kansalaisyhteiskunta, pidettiin tylysti sivussa siitä. Siksi hallituspuolueiden edustajien ei kannata hämmästellä, että esitystä ei otettu riemulla vastaan.
Ydinaseet ovat sinänsä teoreettinen asia. Mutta sotilaiden pitää varautua teoreettiseenkin asiaan. Sotilaiden näkökulmaa voi ymmärtää. Heillä on ollut tehtävänä rakentaa puolustussuunnitelma, johon ydinaseet kuuluvat. Kun laki ei ole sallinut ydinaseita Suomen maaperälle, on se ollut sotilaille ongelma.
Tästä ei tietenkään seuraa sitä, että sotilaiden näkökulma pitäisi hyväksyä. Sotilaat kyllä nyökkäävät tyytyväisenä, jos heidän paperinsa menevät poliitikkojen pöydältä isänmaallisen huutelun jälkeen läpi. Siksi papereita pitääkin katsoa tarkkaan, ja ennen kaikkea niistä pitää keskustella perusteellisesti.
Tämän hallitus unohti.
Ydinaseiden salliminen on asia, johon voi löytää myönteisiä ja kielteisiä perusteita. Myönteisesti asiaan suhtautuva näkee, että ydinaseiden salliminen Suomen maaperälle lisää pidäkkeitä. Mitä enemmän rautaa, sitä vähemmän Venäjällä on halua edes harkita hyökkäystä – kylmää realismia siis.
Samalla tämä pidäke perustuu maailmanlopun aseisiin. Elokuva Tohtori Outolempi on erinomainen kuvaus ydinaseisiin perustuvasta voimapolitiikasta.
Historillisiin vertauksiin kaivetaan usein toinen maailmansota. Välillä voisi muistaa ensimmäisen maailmansodan, joka oli järjetön ja erittäin tuhoisa. Komediasarja Mustassa Kyyssä tiivistettin, että sota yritettiin välttää luomalla kaksi todella vahvaa blokkia. Niiden piti toimia pidäkkeinä toisilleen.
Suunnitelmassa oli vain yksi ongelma – se oli roskaa. Kun kipinä osui ruutitynnyriin, räjähdys vei mukanaan koko maanosan. Silloin ei onneksi ollut ydinaseita. Nyt on.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.
uutiskirje 
