Eri puolilla Britanniaa järjestettiin viime torstaina paikallisia ja alueellisia vaaleja, joiden suuri voittaja oli radikaalioikeiston Reform UK -puolue. Hallituksessa oleva työväenpuolue kärsi murskatappion, josta on seurannut yli kymmenien kansanedustajien kapina ja usean ministerin ero. Toistaiseksi pääministeri Keir Starmer pitää yhä kiinni vallasta: hän vetoaa siihen, ettei kellään vastaehdokkaalla ole puolueen sääntöjen vaatimaa 81 kansanedustajan kannatusta.
Manchesterin yliopiston politiikkatieteen professori Robert Ford arvioi sunnuntaina Kansan Uutisille, että Starmer joutuu vielä lähtemään.
– Starmer on epäsuosituin pääministeri koskaan. Hänen aikanaan työväenpuolue on menettänyt puolet gallup-kannatuksestaan, ja ne ovat nyt alimmalla tasolla koskaan. Hänen johdollaan puolue on saanut huonoimmat tuloksensa koskaan niin Skotlannissa, Walesissa, Englannin maaseudulla kuin nyt Lontoossakin, Ford listaa.
Torstain vaaleissa työväenpuolueen tappiot olivat todella kivuliaita.
– Labour hävisi paljon paikkoja sekä Reformille että vihreille. Se hävisi valtuustoja, joissa oli ollut vallassa viimeiset viisikymmentä tai jopa sata vuotta. Walesissa Labourin tulos oli huonoin sitten työväenpuolueen perustamisen 1900-luvun alussa, Ford kuvaa.
Jos Starmer joutuu väistymään, todennäköisimmät manttelinperijät ovat puolueen oikeistosiipeen kuuluva sosiaali- ja terveysministeri Wes Streeting tai asuntoministerin paikalta viime syyskuussa väärin maksettujen kiinteistöverojen vuoksi eroamaan joutunut Angela Rayner. Kumpikaan ei ole vielä avoimesti haastanut pääministeriä.
Niin puolueen jäsenistön keskuudessa kuin laajemminkin brittiyhteiskunnassa suosituimmalta johtajaehdokkaalta vaikuttaa Pohjoisen kuninkaana tunnettu suur-Manchesterin pormestari Andy Burnham. Koska Burnham ei ole kansanedustaja, hän ei voi kuitenkaan asettua ehdolle.
Burnhamin ehdokkuus vaatisi jonkun kansanedustajan vetäytymistä parlamentista: tällöin Burnham voisi asettua täytevaaleissa ehdolle. Prosessi on kuitenkin aikaa vievä ja epävarma: Burnham olisi halunnut lähteä ehdolle jo alkukevään täytevaaleissa, mutta työväenpuolueen puoluehallitus esti aikeen. On epäselvää, päästäisikö puoluehallitus nytkään Burnhamia ehdolle, ja ehdittäisiinkö täytevaalit käydä ennen uuden puoluejohtajan valintaa. Lisäksi Labourin suosio on sen verran alamaissa, ettei Burnhamin voitto täytevaaleissa ole varmaa.
Reform osoitti voimansa
Starmerin erovaatimuksiin johtanut vaalitulos ei tullut yllätyksenä. Brexit-kummisetänä tunnetun Nigel Faragen radikaalioikeistopuolue Reform on hallinnut mielipidetiedusteluja selvästi jo vuoden ajan. Myös viime kevään paikallisvaaleissa Englannissa se oli suosituin puolue. Nyt Reform osoitti voimansa jälleen.
Puolue sai peräti 1454 kaikkiaan 5036 jaossa olleessa paikallisvaltuustopaikasta ja otti haltuunsa neljätoista valtuustoa Englannissa. Walesin parlamenttivaaleissa se nousi toisiksi suurimmaksi puolueeksi ja Skotlannissa se ylsi jaetulle toiselle paikalla työväenpuolueen kanssa.
Ihmisten syyt työväenpuolueen hylkäämiselle olivat moninaiset, Robert Ford sanoo.
– Pääasia oli se, että heitä äänestettiin vuoden 2024 parlamenttivaaleissa sen vuoksi, että ihmiset olivat erittäin tyytymättömiä asioiden tilaan. Ihmiset eivät koe, että asiat olisivat muuttuneet merkittävästi paremmiksi, ja he ovat kääntyneet vahvasti hallitusta vastaan.
Yleisen tyytymättömyyden taustalla on maan huono taloustilanne, Ford näkee.
– Maa käy läpi nyt kolmatta elinkustannuskriisiä viidessä vuodessa. Ihmisten reaalitulot eivät ole kasvaneet yli kahteenkymmeneen vuoteen. Meillä on erittäin korkeat asumiskulut, energiakulut ovat Euroopan korkeimmat, eikä talous kasva.
Työväenpuolue menetti ääniä niin oikealle kuin vasemmallekin. Taustalla on epäonnistunut yritys kosia sosiaalisesti konservatiivisia brexitiä tukeneita äänestäjiä jättämällä keskustelu EU:sta taakse ja kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaa.
– Maahanmuuton taso saattaa olla tänä vuonna alhaisimmillaan 25 vuoteen. Silti äänestäjät, jotka kannattavat Reformia ja Nigel Faragea eivät halua cokis zeroa vaan täysisokerista – he eivät hyväksy tällaista puolitien vaihtoehtoa, Ford kuvaa.
Reformia äänestävät ihmiset, joilla on keskimääräistä matalampi koulutustaso ja pienemmät tulot. He ovat vanhempia, sosiaalisesti konservatiivisia, vahvasti nationalistisia ja vastustavat maahanmuuttoa, Ford sanoo.
Ford näkee, että kyse on rakenteellisesta, kaikkialla Länsi-Euroopassa läsnä olevasta ilmiöstä.
– Irlantia lukuun ottamatta joka maassa on sosiaalisesti konservatiivinen, nationalistinen, maahanmuuttoa ja usein myös islamia vastustava puolue, jonka kannatus on noin 20–25 prosenttia.
Kaikki on muuttunut
Työväenpuolueen yritys kosiskella Reformin suuntaan kallistuvia on karkottanut sosiaalisesti liberaaleja kannattajia, joita on merkittävä osa puolueen äänestäjistä. Heistä moni löysi näissä vaaleissa uuden poliittisen kodin vihreistä.
Vihreä puolue olikin yksi vaalien suurista voittajista. Englannissa se sai ensimmäiset kaksi pormestariaan ja otti haltuunsa viisi valtuustoa. Walesin parlamenttiin puolue sai ensimmäiset edustajansa koskaan, Skotlannin parlamenttivaaleissa puolue sai ennätystuloksen.
– Vuosi sitten kukaan ei olisi osannut odottaa tällaista, sanoo Yorkin yliopiston politiikan professori Neil Carter.
Carter on erikoistunut ympäristöpolitiikkaan ja kirjoittanut vihreistä.
1970-luvulla perustetun Vihreän puolueen tie on on ollut vaikea. Se johtuu erityisesti vaalitavasta. Britannian parlamenttivaalit sekä Englannin ja Walesin paikallisvaalit ovat enemmistövaalit: kullakin äänestysalueella vain eniten ääniä saanut ehdokas valitaan. Vihreät saivat ensimmäinen kansanedustajansa vasta vuonna 2010, ja kesti vuoteen 2024, ennen kuin edustajien määrä nousi nykyiseen neljään. Paikallistasolla vihreät hallitsivat jonkun aikaa Brightonissa, ja puolue on ollut läsnä eri paikallishallinnoissa sekä aikanaan europarlamentissa.
– Suunta on ollut tasaisesti ylöspäin, mutta todella hitaasti, Carter kuvaa.
Pitkään vihreillä ei ollut selvää paikkaa vasemmisto-oikeistojaossa Britanniassa: esimerkiksi kaksi vuotta sitten valituista kansanedustajista kaksi oli perinteisiltä Labour-alueilta, kaksi taas perinteisesti konservatiivien hallitsemilta maaseutupaikkakunnilta.
Puolue oli myös aika näkymätön: vuosi sitten äärimmäisen harva äänestäjä olisi osannut nimetä sen kahta johtajaa, Carter sanoo.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana kaikki on muuttunut. Viime syyskuussa puolueen johtoon valittu Zack Polanski on vienyt puolueen avoimesti vasemmistopopulistiseen suuntaan, ja puolue on ottanut voimakkaasti kantaa Palestiinan puolesta. Polanski on karismaattinen, taidokas somessa ja hyvä pääsemään esiin, Carter kuvaa.
– Puolue puhuu nyt enemmän perinteisestä vasemmistopolitiikasta kuin ympäristöstä. Se on selvä avaus, jonka tarkoituksena on ollut houkutella pettyneitä työväenpuolueen äänestäjiä. Monet ihmiset, jotka aiemmin tukivat [työväenpuolueen vasemmistosiipeen kuulunutta entistä johtajaa] Jeremy Corbinia ovat nyt liittyneet vihreisiin.
Huhtikuussa vihreät sai ensimmäisen voittonsa parlamentin täytevaaleissa. Puolue tiedotti maaliskuussa jäsenmääränsä kolminkertaistuneen puolessa vuodessa 200 000:een.
Vihreitä äänestävät erityisesti nuoret ja korkeasti koulutetut. Puolue pärjää hyvin yliopistokaupungeissa ja myös alueilla, joilla on merkittävä muslimiväestö.
– Puolueella on myös paljon muslimijäseniä ja -kannattajia, erityisesti Palestiina-kantojen vuoksi, Carter sanoo.
Liian aikaista julistaa kaksipuoluejärjestelmä kuolleeksi
Antaako toukokuun vaalitulos eväitä ymmärtää Britannian politiikkaa tätä kevättä pidemmälle?
– Meistä on tullut eurooppalaistyylinen fragmentoitunut monipuoluedemokratia, Manchesterin yliopiston Robert Ford kuvaa.
Jos paikallisvaaleja olisi käyty nyt kaikkialla Britanniassa, BBC:n analyysin mukaan Reform UK olisi saanut 26 prosenttia äänistä; vihreät 18 prosenttia. Britannian kaksipuoluejärjestelmän mammutit, työväenpuolue ja maata heitä ennen 14 vuoden ajan hallinnut konservatiivipuolue olisivat jääneet 17 prosenttiin kukin, ja maan vanha ”kolmospuolue” liberaalidemokraatit olisi saanut 16 prosenttia.
Britannian seuraaviin parlamenttivaaleihin pitäisi olla vielä aikaa: vaalit pitää järjestää viimeistään vuonna 2029. Nykykannatuksen perusteella suurimmaksi puolueeksi nousisi Reform UK. Parlamenttivaalien äänestystavan vuoksi jo noin 30 prosentin äänisaaliilla on mahdollista saada merkittävä enemmistö parlamenttiin.
Siihen yltämistä kuitenkin vaikeuttaa se, että Reformia myös vastustetaan voimakkaasti.
– Heidän retoriikkansa ja politiikkansa on hyvin polarisoivaa – todelliset ihmiset vastaan eliitit, syntyperäiset vastaan maahanmuuttajat. Se energisoi ydinkannattajia, mutta työntää muita pois, Ford kuvaa.
Muista puolueista myös perinteisillä valtapuolueilla on ainakin teoriassa mahdollisuus saada parlamentti haltuunsa seuraavissa vaaleissa, Ford sanoo.
Sen sijaan vihreiden ja liberaalidemokraattien kannattajakunta on keskittynyt erittäin vahvasti pienelle määrälle äänestysalueita, mikä tekee parlamenttienemmistön lähes mahdottomaksi.
– Nämä puolueen voivat kyllä saada 100 paikkaa [600:sta] ja saada merkittävän roolin koalitiohallituksessa, Ford toteaa.
Hän pitää todennäköisenä, että Britanniassa tullaan näkemään koalitiohallituksia. Ne noudattaisivat selvää vasemmisto-oikeistojakoa. Oikeistoblokin muodostaisivat Reform UK ja konservatiivit. Vasemmistoblokkiin taas kuuluisivat työväenpuolueen lisäksi vihreät, liberaalidemokraatit, Skotlannin itsenäisyysmielinen valtapuolue Skotlannin kansallispuolue ja Walesissa nyt ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi yltänyt itsenäisyysmielinen Plaid Cymru.
On kuitenkin liian aikaista julistaa perinteinen kaksipuoluejärjestelmä näiden tulosten perusteella kuolleeksi, Ford sanoo.
Vanhat pääpuolueet voivat palata, kuten on käynyt Kreikassa, Espanjassa ja Irlannissa. Sekin on mahdollista, että Britanniassa vallasta taistelee vastaisuudessakin kaksi pääpuoluetta, mutta niistä toinen tai kumpikaan ei ole enää Labour tai konservatiivit. Näin kävi sata vuotta sitten, kun järjestelmä viimeksi muuttui radikaalisti.
Julkinen mielipide suosii vaalitavan muutosta
Toukokuun vaaleissa näkynyt murros saattaa johtaa myös rakennetason muutoksiin. Robert Ford näkee, että Britannia saattaa vielä siirtyä suhteelliseen vaalitapaan. Nykyisessä sirpaloituneessa puoluekentässä yksi puolue voi saada enemmistön paikoista noin 30 prosentilla äänistä. Se alkaa olla jo vakava ongelma demokratian edustuksellisuudelle.
Julkinen mielipide suosii nyt vaalitavan muutosta. Se on nyt monen puolueen ja erityisesti työväenpuolueen intressissä, ja sillä on myös merkittävää kannatusta Labourin sisällä.
Uudistus silti tuskin toteutetaan vielä tämän parlamenttikauden aikana: työväenpuolueella on liian monta ongelmaa ratkottavana.
Sen sijaan jos seuraavissa vaaleissa päädytään vasemmistoblokin koalitiohallitukseen, on selvää, että pienemmät hallituskumppanit tulevat asettamaan vaalitavan muutoksen ehdoksi hallitukseen lähdölle, Ford näkee.
uutiskirje 
