Suomen Kansallisteatteri, Willensauna. Otso Kautto: Tyttö tuli! Ohjaus: Otso Kautto. Valaistus: Harri Kejonen. Äänet: Mika Venhovaara. Rooleissa: Marjaana Maijala, Leenä Pöysti, Marja Salo, Ville Keskilä, Jukka-Pekka Palo, Kasperi Nordman.
Isien ja tytärten välistä suhdetta käsittelevä Tyttö tuli! on reilusti ylivenytetty näytelmä, jossa on sisältöäkin.
Otso Kautto on tekstissään paikoitellen onnistunut poimimaan ne kipeimmät ja kepeimmät kohdat tytön suhteesta isään ja päinvastoin. Välillä junnataan paikoillaan, eteenpäin ei päästä, vaikka kuinka yritetään.
Suurimmilta ongelmilta olisi varmasti vältytty jos tekstin olisi ohjannut joku muu. Nyt uskollisuus tekstiä kohtaan saa näytelmän monin paikoin nitisemään liitoksistaan.
Vaikka Tyttö tuli! ei ole kokonaisuutena mitenkään erityisen onnistunut, on siinä kuitenkin hienoja kohtauksia.
Varsinaisia rooleja näytelmässä ei ole. On kolme isää ja kolme tytärtä ja näitä pareja sotketaan keskenään miten parhaiten taidetaan. Osaltaan tämä vaikuttaa siihen, että mitään kokonaisuutta ei pääse syntymään. Aina kun tuntuu siltä, että näytelmä nytkähtäisi kunnolla liikkeelle, onkin edessä roolien sekoitus.
Tämän lisäksi pohjalla kulkeva tarina ei sisällä oikein minkäänlaista juonta. Autossa istutaan ja matkalla ollaan. Vertauskuvallisesti asetelma on hyvä, nostaahan se esiin ajatuksen matkasta, jonka isä ja tytär saavat elämänsä varrella tehdä. Alleviivaaminen ja höttöisyys ei kuitenkaan ainakaan paranna näytelmää.
Ikävintä tämä on näyttelijöiden kannalta, jotka tekevät tosissaan töitä ja saavatkin jotkin kohtaukset kantamaan hyvin. Isien rooleissa tasaisimman työn tekee Ville Keskilä, jonka hahmot lienevät lähimpänä sitä tavallisinta isää. Näytelmän parhaimpaan antiin kuuluu Keskilän miiminen kohtaus, jossa hän eri keinoin koettaa olla nukahtamatta rattiin.
Epäkiitollisin rooli on langennut Jukka-Pekka Palolle, jonka hahmot ovat kovia, karkeita ja vahvuutta korostavia.
Kasperi Nordmannin isä-hahmot taas ovat kaikista ristiriitaisimpia. Välillä hän saa tehdä hyvinkin pehmeää roolia ja seuraavassa hetkessä repiä kaiken auki. Tämä ei näytä olevan Nordmanille itselleen mikään ongelma.
Tytärten osalta Tyttö tuli! pyrkii kuvaamaan matkaa tytöstä naiseksi, ja siihen liittyvää isäsuhteen muuttumista.
Marja Salon esittämät tyttäret ovat pääosin teini-ikäisiä ja pyörittelevät aika tehokkaasti isiään pikkusormen ympärille. Salo on koko näytelmän riemastuttavinta seurattavaa, useimmista rooleistaan hän repii uskomattoman paljon irti.
Leena Pöystin hahmot ovat erityisen kiinnostuneita siitä, kuinka ulkomaailma suhtautuu nuoren naisen ja vanhemman miehen suhteeseen. Ennen kuin sukulaisuussuhde on selvillä ja sen jälkeen. Marjaana Maijala on saanut osakseen hieman epävakaiden tytärten roolit.
On ikävää, että sinänsä hyvää ajatusta ja tekstiä on riepoteltu tällä tavalla. Jonkinlaisen korostuksen nimissä päälle on liimattu välillä aivan turhia karkeuksia ja toisinaan yli-imelää löperrystä. Kummatkaan eivät tule erityisen luontevasti näyttelijöiltä, eivätkä muutenkaan tunnu vakuuttavilta. Näytelmässä on tyhjää noin tunnin verran.
Reilu kaksi ja puoli tuntinen näytelmä tuntuu välillä kohtuuttoman pitkältä. Hyvien kohtausten kohdalla katsomossa istuu oikein mielellään, mutta heikompien kanssa odottaa vain loppua. Näytelmän tahti ei myöskään yhtään kiihdy väliajan jälkeen, päinvastoin.
Positiivista on, että näyttämö on nostettu lattiatasoa korkeammalle, joten yleisön ei tarvitse kurkotella nähdäkseen. Mikko Hynnisen suunnittelema taustavideo on monin paikoin hieno, ja tuokin näytelmään mukavasti tunnelmaa. Tyttö tuli! tiivistynee esityskertojen myötä, mutta epätasainen vauhti ja sekavat kohtaukset tuskin häviävät – ainakaan kokonaan.
uutiskirje 