Tunsin Erkin jo Oulun ajoilta, mutta lähemmin opin hänet tuntemaan lehtikirjoitustensa kautta ja vielä lähemmin kun olin 1984–85 Belgradissa ja kirjoittelin Kansan Uutisten Euroopan valot -palstalle. Erkki kannusti kirjoittamaan arkipäivän ilmiöistä ja minä tein työtä käskettyä.
Erkki oli tovereista parhaimpia! Vuoden alusta 1987 valmistauduimme SKP:n edustajakokoukseen.
Olin silloin puolueen koulutussihteerinä. Olin mukana työryhmässä, joka valmisteli kokoukselle kannanottoa Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta.
Erkki tuon kannanoton pääasiassa kirjoitti. Tuossa tehtävässä minulle kirkastui Erkin tavaton lukeneisuus, historian tuntemus ja ymmärrys, isänmaallisuus ja kansainvälisyys. Kannanotosta tuli mainio. Se kestää vielä tämänkin päivän kriittisen arvioinnin.
Kannanoton käsittely kokouksessa oli oma episodinsa. Olin järjestelytoimikunnan kokouksessa Asko Mäen tukemana esittänyt, että kokous aloitettaisiin laulamalla Kansainvälinen ja päätetään laulamalla Maamme-laulu.
Järjestelytoimikunta tyrmäsi esityksemme. Lähinnä eräät vauhkot piirisihteerit saivat ehdotuksen nurin. Tämän jälkeen sovimme Asko Mäen kanssa, että Maamme-laulu siellä kokouksessa kyllä lauletaan! Esitimme suunnitelmamme Erkille, joka hyväksyi sen.
Kun kannanotto oli kokouksessa hyväksytty yksimielisesti, pyysin työjärjestyspuheenvuoron. Puheenjohtajana ollut Heljä Tammisola antoi minulle puheenvuoron. Esitin, että kun olemme hyväksyneet näin upean julkilausuman, juhlistaisimme sitä laulamalla yhdessä Maamme-laulu. Esitys hyväksyttiin ja aloitin siltä paikalta ”Oi maamme, Suomi synnyinmaa…”
Onneksi laulu lähti oikeasta äänilajista niin, että Kulttuuritalon sali ja käytävät raikuivat. Tuskin siellä on ennen tai sen jälkeenkään laulettu niin komeasti Maamme-laulua, ei ainakaan SKP:n kokouksissa.
Väliajalla tapasimme Erkin. Hyvin tehty pojat, hän virkkoi, vaikka tiesin ettei hän erityisemmin välittänyt rituaaleista tai seremonioista
uutiskirje 
