Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja näyttelijä Taisto Reimaluoto haluaa Runoviikon jalkautuvan ihmisten luo. Runoviikko tuokin Kajaaniin telttoja, joissa sanataiteen äärelle on matala kynnys.
Ensi kesän kohokohdaksi ennakoidaan Kansallisteatterin vierailua Kajaanissa. Pirkko Jaakkolan teksti Pirunpuntari on yhteisöllistä teatteria, jonka yhtenä kohderyhmänä ovat ihmiset, joiden on tavallisesti vaikea päästä seuraamaan esityksiä.
Tanssi juhlistaa yhtä kesän ajankohtaisista aiheista. Juhani Ahon 150-vuotisjuhla on esillä muun muassa Mikko Roihan tanssiteatteri Minimille ohjaamassa tanssiteoksessa Juha.
Ohjelmassa on ensi-iltana Juhani Niemelän musiikkia sisältävä esitys Vanha mies tanssii. Se perustuu Henning Mankellin tekstiin ja on osa Runoviikon Wanhat päälliköt -sarjaa, jossa 35-vuotiaan Runoviikon entisiä taiteellisia johtajia vierailee tapahtumassa.
Suven Runoilija Ilpo Tiihonen on tapahtumassa mukana monella tapaa. Hän esiintyy myös itse. Ohjelmasta löytyy myös Runoviikon perinteiset tapahtumat kuten Tuula-Liina Variksen Runoilijan ääni -ohjelmat.