Matkasta tulee pössähtänyt olo. Varsinkin, jos omatoimisen kulkemisen jälkeen joutuu ruuhkaan.
Liikenne Gdanskin lentokentälle ei vedä. Yksikaistainen tie mataa. Tai pikemminkin liikenne seisoo.
Katson kelloa ja taksikuskia. Halpalentoyhtiö pistää luukut kiinni tismalleen silloin, kuin ovat ilmoittaneet. Tai ei ehkä pidä paikkaansa. Ollaan Puolassa.
Neuvokas kuljettaja koukkaa oikealle, tempaisee suuren marketalueen kautta autojonon ohi.
Puolalainen ratkaisu määritteenä merkitsee, että mitään ei tapahdu tai sitten kaikki järjestyy. Jälkimmäinen toteutuu.
Sysäämme heinäviinat sun muut juomat likasukkiin lentokentän jonossa. Viimeisinä.
Se oli muutamasta muutamasta minuutista kiinni, etteivät olisi pistäneet luukkuja kiinni.
Hih, ja olut.
Masurian järvialueen jälkeen loivasti viettelevä tasanko viekoitteli yksitoikkoisuudessaan. Lunta maassa ja valkeaa ilmassa. Saattaa kyseessä olla inversio. Maata ja ilmaa on vaikea erottaa toisistaan. Kaikki on valkoista.
Puurivit rikkovat kuvan. Ihanan lohdutonta. Yksitoikkoisuus rauhoittaa.
Puola sijaitsee keskellä Eurooppaa. Puola ei ole vain juttu siitä, että sodat ovat jyränneet maata eestaas ja rajoja on siirretty. Kulttuuri jyrää vastaan kaikessa.
Puolalainen keittiö mahtuu suomalaiseen mahaan. Se on kotoisa, mutta myös mukavasti erilainen: fasaania, kalkkunaa, ankkaa, karppia, taimenta. Erikoisuuksista voi palata borssikeittoon ja leipään.
Helsingistä Varsovaan on matkaa maanteitse vain tuhat ja rapiat kilometriä. Turusta lentää vähän päälle tunnissa Gdandskiin. Juurevaan eurooppalaiseen maahan on lyhyt matka.
Puolalaiset eivät voimallisesti maataan turistikohteena markkinoi. Ehkä syynä on, että he katsovat maansa olevan sen arvoinen, ettei sitä tarvitse mainostaa.
Puola on omatoimisen kulkijan luvattu maa. Bussit ja rautatiet toimivat paremmin kuin monessa läntisen Euroopan maassa.
Vanha herra saattaa vinkata rauhallisesti. Yöpaikka löytyy helposti.
Vähän ihmettelee, miksi ihmiset hinkuavat Thaimaaseen. Eurooppaa riittää aika paljon.
lehti 