Kun ostamme kaupasta kasviksia ja hedelmiä, huomattava osa niistä on peräisin Espanjasta. Harvalla kuitenkaan on käsitystä siitä, keitä espanjalaisilla viljelmillä työskentelee ja millaisissa oloissa. Toimittaja ja tietokirjailija Kaisa Beltran ja kuvajournalisti Johanna Erjonsalo lähtivät ottamaan asiasta selvää. Tuloksena on vavahduttava teos Katkerat puutarhat – Euroopan riistettyjen siirtotyöläisten tarina.
Kirja vie lukijansa kasvihuoneiden muodostamien valtavien ”muovimerien” äärelle ja niillä raatavien siirtotyöläisten slummiasumuksille eteläisimpään Espanjaan Andalusian itsehallintoalueelle. Almerían alueella, toistasataa kilometriä länteen monille suomalaisille tutusta Málagan aurinkorannikosta, sijaitsee lähes puolet Espanjan kasvihuonealasta. Huelvan alue Lounais-Andalusiassa on puolestaan koko Euroopan suurin mansikoiden tuottaja.
Kausityö vaatii valtavan määrän käsipareja. Työvoimaa ei ole omasta takaa riittävästi eikä matalapalkkainen kausityö houkuttele espanjalaisia. Valtaosa maatalouden työntekijöistä on siirtolaisia, Huelvan 100 000:sta vuotuisesta marjanpoimijasta noin puolet.
Työpäivät voivat olla 14 tunnin pituisia, kuumuus sietämätöntä ja työnantajat piittaamattomia.
Siirtotyöläisiä saapuu Espanjaan eniten Marokosta, mutta myös esimerkiksi Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Romaniasta. He eivät yleensä ole tietoisia Espanjan yhteiskunnasta ja omista oikeuksistaan, kuten työehtosopimuksista. Osa ei ole edes lukutaitoisia.
”Sen sijaan he tietävät, että jos aamulla ennen kahdeksaa menee kadun varteen, saattaa hyvällä tuurilla tulla poimituksi maanviljelijän kyytiin ja saada töitä päiväksi 3–5 euron tuntipalkalla”, Beltran kirjoittaa.
Työsopimuksia ei ole tai niistä joutuu maksamaan, ja välikädet voivat viedä osan palkasta. Työpäivät voivat olla 14 tunnin pituisia, kuumuus sietämätöntä ja työnantajat piittaamattomia, joskus jopa julmia. Tuholaismyrkkyjä levitetään ilman suojavarusteita. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat paperittomat siirtolaiset.
Alueilla on myös bordelleja parittajineen. Siirtotyöläisnaisten ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö on tavallista.
Epäinhimilliset asumisolot
Edellisessä kirjassaan Kadonneet tytöt Beltran ja Erjonsalo selvittivät Aurinkorannikon seksikauppaa ja haastattelivat sen uhreja. Beltran on vieraillut myös muualla maailmassa hyvin alkeellisissa oloissa, muun muassa Nepalissa maanjäristyksen jälkeen sekä Sambiassa.
– Olen nähnyt, miten ihmiset asuvat ja käyvät koulua peltihökkeleissä. Mutta Espanjan siirtotyöläisten slummit vetivät vertoja kaikelle, mitä olen nähnyt. Se oli sokeeraavaa, Beltran kuvailee KU:lle.
– Harva uskoo, että Euroopassa voi olla tällaista. Olemme tottuneet siihen, että nämä ilmiöt ovat jossain todella kaukana.
Siirtolaisten haastatteluista kirjassa käy ilmi, että monet eivät etukäteen tiedä, millaiset olosuhteet Espanjassa heillä tulee olemaan. Näin kertoo Senegalista tullut Seydou:
”Kotimaassani asuin inhimillisissä oloissa enkä ollut koskaan nähnyt yhtäkään slummia. Ja sitten tulin tänne, maahan, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia, jossa on rauha, tasa-arvo sekä vapaus ja jossa ei pitäisi olla köyhyyttä. Se on vain sanahelinää, sillä se, miten täällä asutaan, on epäinhimillistä.”
Kyse oli tällä kertaa Lepen kaupungin hautausmaan kupeessa sijaitsevasta satojen asumusten muodostamasta slummista. Siellä ei ollut juomavettä, sähköä eikä vessoja, ja yhdessä pienessä hökkelissä asui viisi senegalilaista. Hygieniaolot slummeissa ovat surkeat, ja tulipalojen riski on suuri. Rankkasateella asukkaat voivat tulvien vuoksi joutua jättämään asumuksensa ja nukkumaan kaduilla.
”Ja Pohjoismaat, jotka kunnioittavat ihmisoikeuksia, sallivat tällaisten asuinalueiden olemassaolon 2020-luvulla!” Seydou huudahtaa ja kehottaa boikotoimaan Espanjasta tulevia hedelmiä.
Köyhyyttä ja vaurautta rinnakkain
Tietyt paikkakunnat Almeríassa ja Huelvassa ovat vaurastuneet huikeasti 1980-luvulta alkaen laajentuneen tehomaatalouden ja siirtotyöläisten työvoiman ansiosta. Niihin on noussut hulppeita kaupungintaloja ja pilvenpiirtäjiä. Silti niiden asukkaiden keskitulot ovat Espanjan alhaisimpia. Syynä on harmaa talous, joka ei näy tilastoissa, sekä sesonkityö alhaisine palkkoineen. Vauraudet valuvat harvoille.
Espanjan valtaväestön tietoisuus siirtotyöläisten riistosta on vaihtelevaa.
– Paikkakunnilla, joilla on viljelmiä ja slummeja, ilmiötä ei voi olla huomaamatta. Toisaalta Espanjan uutisvirta on valtava, ja on paljon espanjalaisia, joilla ei ole mitään tietoa asiasta, Kaisa Beltran sanoo.
Beltran tutustui slummissa espanjalaiseen sosiaalialan yliopisto-opiskelijaan, joka teki siellä työharjoittelua ja opetti espanjaa slummin asukkaille.
– Hän sanoi, ettei tiennyt aikaisemmin, että Espanjassa on tällaista. Vasta siellä hänelle selvisi, mikä on slummi.
Järjestöiltä ensiapua kurjuuteen
Avustus- ja solidaarisuustoimintaakin on. Mukana on sekä valtaväestöä että aktivisteiksi ja järjestötoimijoiksi nousseita siirtotyöläisiä. Aktivistit kritisoivat Espanjan isoja ammattiliittoja siitä, että siirtolaisten asiat eivät kiinnosta niitä riittävästi.
– On kasvanut pienempiä liikkeitä, jotka ovat paneutuneet ajamaan erityisesti siirtolaisten asiaa. Siellä on ihmisiä, joille se on sydämenasia, Beltran kuvailee.
Järjestöt voivat antaa ensiapua ongelmiin: rakentaa joitakin asuntoloita, tarjota vaikkapa pyykkäämispaikkoja ja järjestää espanjan kielen opetusta.
– Toiminta on tärkeää, mutta he eivät voi tehdä niitä isoja ratkaisuja, joita tarvitaan, sanoo Beltran.
Useat kunnat ovat päättäneet rakentaa nyt slummeissa majaileville siirtotyöläisille asuntoloita, mutta hankkeet ovat lykkääntyneet loputtomiin eikä mitään ole tapahtunut. Kunnat saattavat myös hävittää slummeja tarjoamatta tilalle muuta asumista.
– Kunnanisät lupaavat, että sitä ja sitä tehdään, mutta se on sanahelinää. Monet heistä myös sanovat, että nämä asiat kuuluvat keskushallinnolle. Kuitenkin siirtotyöläisten työpanos kelpaa näille kunnille, Beltran toteaa.
Tehoaako valvonta?
Espanjasta tuotiin viime vuonna kasviksia ja hedelmiä Suomeen yli 200 miljoonan euron arvosta, enemmän kuin mistään muusta maasta: kurkkuja, tomaatteja, paprikoita, kesäkurpitsoita, vesimeloneja, mansikoita, pensasmustikoita… Oma lukunsa on oliivintuotanto, jossa työntekijöiden olot ovat yleensä kasvihuoneviljelmiä säällisemmät.
Beltran selvitti kirjaansa varten toimitusketjuja, joiden kautta espanjalaiset vihannekset ja hedelmät päätyvät suomalaisten kauppojen hyllylle. Niin S-ryhmä, K-ryhmä kuin Lidl korostavat läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta ja ovat ottaneet käyttöön valvontamekanismeja. Esimerkiksi S-ryhmä ostaa kasviksia vain pakkaamoilta, joilla on hyväksytty sosiaalisen vastuun Global gap -sertifikaatti. Pakkaamot puolestaan vaativat sertifikaattia tuottajatiloilta.
Tiloilla tehtävät tarkastukset eivät kuitenkaan ole aukottomia. Niiden tehoa heikentää muun muassa se, että niistä usein ilmoitetaan työnantajille etukäteen. Pohjoismaisen yritysvastuuverkosto FIBS:n ja Reilu kauppa ry:n selvityksen mukaan kuluttaja ei voi nykyisten valvontamekanismien perusteella varmuudella tietää, onko kasvikset tuotettu ihmisoikeuksia kunnioittaen vai ei.
S-ryhmältä Beltran pyysi saada niiden marjatilojen nimiä, joilta marjat sen myymälöihin tulevat. Niitä ei voitu antaa, koska pakkaamojen kanssa tehdyt sopimukset estivät sen.
Äskettäin hyväksytty EU:n yritysvastuudirektiivi antaa toiveita valvonnan paranemisesta. Direktiivi edellyttää yrityksiltä kielteisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten estämistä tai lieventämistä niiden koko toimitus-, tuotanto- ja jakeluketjussa. Myös Espanjan työlainsäädäntöön on tullut parannuksia. Esimerkiksi ulkomaalaistenkin kausityöntekijöiden olisi saatava jatkuvat työsopimukset, jolloin he sesongin päätyttyä pääsisivät automaattisesti töihin seuraavanakin sesonkina. Direktiivien tai lakien säätämisestä on Espanjassa kuitenkin vielä pitkä matka niiden toteutumiseen käytännössä.
– Onhan Espanjassa jo nyt esimerkiksi laki, että kaikilla on oikeus asuntoon. Sitä ei ole noudatettu. Olen hyvin skeptinen, ennen kuin näen, että varsinaisia vaikutuksia alkaa tapahtua, Beltran sanoo.
Kaisa Beltran & Johanna Erjonsalo: Katkerat puutarhat. Euroopan riistettyjen siirtotyöläisten tarina. Atena 2024. 270 s.
uutiskirje 